Paluumatkalla pohjoisen keväästä poikkesimme yöpymässä Salamajärven kansallispuistossa. Suomenselän harvaan asutulla vedenjakajaseudulla sijaitsee Etelä-Suomen mittakaavassa varsin erämaisia alueita sekä luonnontilaisina säilyneitä metsiä ja soita. Omat retkeilyni ovat painottuneet enemmän itään tai pohjoiseen, joten oli kiinnostavaa nähdä,…
Avainsana toukokuu
Takatalvi Martimoaavalla ja ajatuksia kelirikkoajan retkeilystä
Olen yrittänyt retkeillä pohjoisessa mahdollisimman kattavasti eri vuodenaikoina, myös silloin kun ei ole vaellussesonki. Ennen tätä vuotta olin käynyt Lapissa kaikkina muina kuukausina paitsi helmikuussa ja toukokuussa. Helmikuun lopulla hiihtovaelsin Puljun erämaassa ja nyt toukokuun…
Uudenmaan kevätmaisemia
Toukokuussa ikuinen pohjoistuuli vihdoin päättyi ja Uudenmaan alueeltakin olisi saanut poistua muualle Suomeen. En ollut kuitenkaan lähdössä kauemmas, sillä maakunnassani riitti yllin kyllin tuttuja ja ennestään tuntemattomia kuvauspaikkoja.
Tentsileä testaamassa Kemiönsaarella
”Mikä ihmeen Tentsile ja miksi siitä pitäisi kiinnostua?” Näin ajattelin, kun kuulin sanan ensimmäistä kertaa. Kyseessä on puihin kiinnitettävä teltta – siis kiinnitystavaltaan vastaava majoite kuin riippumatto, mutta kiinnityspisteitä on kahden sijasta kolme. Olen itse…
Vappu Länsi-Viron luontokohteilla
Kevään parhaan ajan voi yrittää maksimoida aloittamalla retkeilyn mahdollisimman etelästä. Useina keväinä olen suunnannut vapun tienoilla Suomenlahden eteläpuolelle. Niin tänäkin vuonna: kohteeksi valikoitui jälleen Matsalun kansallispuisto, joka sijaitsee Länsi-Virossa Haapsalun kaupungin eteläpuolella. Viime vuonna samaa…
Kylmän kevään kuvasatoa
Ennätysmyöhäinen kevät vaihtui lopulta kesäksi, vaikka välillä alkoi usko loppua toukokuisten lumimyräköiden keskellä. Koleista säistä huolimatta vietin toukokuussa tuttuun tapaan mahdollisimman paljon aikaa ulkona. Vuoden paras retkeilyaika – koivunlehtien puhkeamisesta hyttyskesän alkuun – osui tänä vuonna Etelä-Suomessa…
Laajasalon luontokohteita ja kummitushuviloita
Länsi-Helsingissä asuvana kaupungin itäiset luontokohteet jäävät usein vähemmälle huomiolle. Olen suunnitellut vierailua Laajasalon Kruunuvuorenlammen ympäristöön ainakin viimeiset kymmenen vuotta. Alue tunnetaan rappeutuneista kummitushuviloistaan, jotka tullaan aikanaan purkamaan, kun viereinen Kruunvuorenrannan asuinalue rakentuu. Nyt huviloiden ollessa vielä…
Vuoden hienoin viikko Puulalla
Etelä-Suomen leveysasteilla kevät on parhaimmillaan toukokuun ensimmäisellä viikolla. Maisema vihertyy silmissä, linnunlaulu täyttää lehdot ja säät ovat usein jo mukavan lämpimiä. Olen viime vuosina pyrkinyt järjestämään vapun tienoille edes pienen lomapätkän, jotta vuoden hienoin aika ei valuisi…
Lintulaskijana Nuuksiossa
Suomen linnustoa seurataan erilaisten laskentojen avulla, jotka perustuvat vapaaehtoisten työpanokseen. On linjalaskentaa, vesilintulaskentaa, talvilintulaskentaa ja vaikka mitä. Lisäksi tehdään riistakolmiolaskentoja, joilla selvitetään metsäkanalintujen määrää. Varsinaisten vuodesta toiseen suoritettavien peruslaskentojen lisäksi urakoidaan silloin tällöin alueellisia lintukartoituksia. Tänä keväänä…
Mätäjokilaakson kevättä
Tähti- ja revontulikuvausobjektiivini Samyang 24mm f/1.4 on jäänyt valoisaan vuodenaikaan vähälle käytölle. Se on sääli, sillä kapean syväterävyyden mahdollistava laajakulma kelpaa muuhunkin kuin yötaivaan taltiointiin. Toukokuun lopussa pakotin itseni kävelylle lähimaastoon Samyang ainoana objektiivina. Vehreästä…