Valokuvaaja Teemu Saloriutta
Erikoinen vuosi 2020 alkaa vihdoin lähestyä loppuaan. Maailman myllerryksistä huolimatta valokuvia on jälleen kertynyt muistikorteille ja saappaani ovat tallanneet Suomen maaperää länsirannikon kallioluodoilta Itä-Lapin tuntureille.
Koronavirus sotki keväällä yritystoimintaa, mutta kesän tullen valokuvaushommia riitti lopulta sen verran, ettei vuoden liikevaihto jää juuri edellistä vuotta huonommaksi.
Toukokuussa ikuinen pohjoistuuli vihdoin päättyi ja Uudenmaan alueeltakin olisi saanut poistua muualle Suomeen. En ollut kuitenkaan lähdössä kauemmas, sillä maakunnassani riitti yllin kyllin tuttuja ja ennestään tuntemattomia kuvauspaikkoja.
Ensin talvea ei tullut, sitten koronavirus syöksi maan poikkeustilaan. Kevättä ei sentään ole peruttu.
Vai onko sittenkin? Pohjoinen ilmavirtaus on puhkunut viikkokausia eikä sille näy loppua. Luntakin on satanut huhtikuussa enemmän kuin kaikkina talvikuukausina yhteensä.
Jatkuvan kotona oleilun vastapainoksi olen sentään päässyt nautiskelemaan parista yhden yön kuvausreissusta Uudenmaan maisemissa.
Etelään saatiin pitkästä aikaa kunnon talvi. Nyt kun kiurut livertävät peltojen yllä ja kevät alkaa vihdoin voittaa, on kai sopiva hetki laatia kuvitettu historiikki menneestä talvesta. Jääretkeilyn lisäksi ehdin ulkoiluttaa kameraa vaihtelevissa maisemissa niin rannikolla kuin sisämaassakin.