Itä-Suomessa Kolilta Tulppioon kulkeva UKK-reitti on lähes tuhannen kilometrin pituinen vaellusreitti, mutta valitettavasti monet sen osuudet ovat jääneet hoitamatta ja polku on paikoin kadonnut. Viime vuosina, kun kiinnostus kevytretkeilyyn ja pitkiin vaelluksiin on Suomessa kasvanut,…
Avainsana lampi
Laajasalon luontokohteita ja kummitushuviloita
Länsi-Helsingissä asuvana kaupungin itäiset luontokohteet jäävät usein vähemmälle huomiolle. Olen suunnitellut vierailua Laajasalon Kruunuvuorenlammen ympäristöön ainakin viimeiset kymmenen vuotta. Alue tunnetaan rappeutuneista kummitushuviloistaan, jotka tullaan aikanaan purkamaan, kun viereinen Kruunvuorenrannan asuinalue rakentuu. Nyt huviloiden ollessa vielä…
Kevät yllätti valokuvaajan
Kevät, se saapuu joka vuosi yllättäen kuin faksit entiselle pääministerille. Maaliskuun loskaisilla hangilla ei jaksa uskoa, että pari viikkoa myöhemmin meri vapautuu jäästä, routainen maa alkaa vihertää ja ensimmäiset kasvit tunkeutuvat esiin. Lintumaailmassa säpinää riittää…
Joulukuun valoa ja pimeyttä
Retkeilytauko ehti venyä loppusyksyn pimeydessä jo yli kahden kuukauden mittaiseksi. Viimeksi elämääni on mahtunut yhtä pitkä jakso ilman maastoöitä talvella 2008-2009. Viikonloppuna 19.-20.12. ehdin vihdoin yöksi ulos, eikä tälläkään kertaa tarvinnut pettyä.
Lintulaskijana Nuuksiossa
Suomen linnustoa seurataan erilaisten laskentojen avulla, jotka perustuvat vapaaehtoisten työpanokseen. On linjalaskentaa, vesilintulaskentaa, talvilintulaskentaa ja vaikka mitä. Lisäksi tehdään riistakolmiolaskentoja, joilla selvitetään metsäkanalintujen määrää. Varsinaisten vuodesta toiseen suoritettavien peruslaskentojen lisäksi urakoidaan silloin tällöin alueellisia lintukartoituksia. Tänä keväänä…
Usva-aamujen matematiikkaa
Tällä viikolla valokuvaajia on hellitty täydellisillä syyssäillä. Aurinkoisia päiviä ovat seuranneet tyynet yöt, jotka tähän aikaan vuodesta synnyttävät usein kuvauksellisia aamu-usvia vesistöjen ylle ja aukeille paikoille. Näihin aikoihin auringonnousu ajoittuu etelärannikolla mukavasti noin puoli seitsemäksi,…