Vuoteen 2025 mahtui yhden kirjan julkaisu ja paljon retkiä Suomen ääripäissä. Lounaisrannikon lähiluonnon vastapainoksi vuoden pääreissu suuntautui Käsivarren suurtuntureille alkukesäiseen yöttömään yöhön.
laavuretki
Kesäinen syysretki Pohjois-Karjalan villiin itään
Kolmantena vuonna peräkkäin oli haastavaa karata arjesta ruskaretkelle kokonaiseksi viikoksi, mikä rajasi pidemmän Lapin-vaelluksen käytännössä pois. Hyväksi ideaksi muutaman päivän retkeilyyn on osoittautunut Suomi-neidon puoliväli, tarkemmin sen itäinen puolisko. Kahtena edellisenä vuonna laavuretkeilin Kainuussa, nyt vuorossa oli Pohjois-Karjala.
Olen liikkunut itärajan luonnossa erityisesti talvisin, ja monet Pohjois-Karjalan kohteista ovatkin jääneet sulan maan aikaan tyystin käymättä. Erityisesti on kiehtonut yksi alueen laajimmista luontokohteista, Koivusuon ja Koitajoen alue Ilomantsissa. Se on muistorikas paikka, sillä aloitin siellä kaamosajan talviretkeilyn joulukuussa 2010 upeissa kirkkaissa paukkupakkasissa tähtitaivaan ja revontulien alla.
Alkukesän kuvausreissulla, osa 2: Vaara-Kainuun maisemissa
Alkukesän kuvausreissun ensimmäisessä osassa seikkailtiin Kuhmon ja Kuusamon metsissä ja soilla. Matka jatkui lännemmäs, Kainuun keskiosien vaaramaisemiin. Loppureissun pääkohteeksi oli suunniteltu Paljakan alue, joka tunnetaan monipuolisesta vaaraluonnostaan ja poikkeuksellisen edustavista kuusimetsistään. Laajalle alueelle mahtuu niin tiukasti suojeltu luonnonpuisto kuin laskettelukeskuskin. Seudulle puuhataan myös Vaara-Kainuun taidekansallispuistoa.
Laavuretkellä Kainuun ruskamailla
Lapin ruska oli tänä vuonna hienoin vuosikausiin, mutta syyskuun ruskaviikoille osui liikaa muuta ohjelmaa. Syys-lokakuun vaihteessa onnistuin kuitenkin mahduttamaan töiden, lapsenhoidon ja syysflunssien väliin neljän päivän loman. Siinä vaiheessa Lapin ruska oli jo ohi, eikä lyhyessä aikaikkunassa kannattanut muutenkaan niin kauas lähteä.
Muutaman sata kilometriä etelämpänä Kainuussa ruska vielä hehkui, ja tiesin maakunnasta löytyvän paljon itselleni käymättömiä korpimaita. Kun vielä erääseen kirjaprojektiin tarvittiin mahdollisesti pari kuvaa kainuulaisesta luonnosta, oli syysloman suunnitelma selvä. Pakkasin mukaan rinkan, kasan kamerakalustoa sekä yhden retkikaverin ja lähdin varhain torstaiaamuna ajelemaan kohti Kuhmoa.
Revontuliyö Kylmäluoman retkeilyalueella
Pilvisen Hammastunturin vaelluksen jälkeen sää tietenkin kirkastui välittömästi. Pohjoisessa kirkas yö tietää aina jonkinlaista todennäköisyyttä nähdä revontulia. Pohdimme, missä voisimme viettää väliyön matkalla etelään. Sopivia kansallispuistoja ei reitin varrelle oikein osu, mutta vitostien varrella Taivalkoskella sijaitsee Kylmäluoman retkeilyalue. Vain parin kilometrin koukkaus valtatieltä ja samanlainen matka jalkapatikassa lähimmälle laavulle. Erinomainen suunnitelma.
Talvipäivänseisauksen revontulet Nuuksiossa
Talvipäivänseisauksena pohjoinen pallonpuolisko on kääntynyt eniten poispäin auringosta. Mikäpä olisi parempi tapa viettää vuoden pisintä yötä kuin suunnata laavuretkelle hyvien eväiden ja kameravehkeiden kera! Sunnuntaina 21.12. olosuhteet vaikuttivat poikkeuksellisen lupaavilta: maisema oli saanut hennon lumikuorrutteen ja tiedossa oli pitkästä, pitkästä aikaa kirkas yö.
Tuntemattomat retkikohteet: Siikanevan ympäristö
Kirjoitussarjassa esitellään suurelle yleisölle tuntemattomia retkikohteita Etelä-Suomesta Lapin perukoille. Sarjan toisessa osassa tutustutaan Pirkanmaalla sijaitsevan Siikanevan ympäristöön.
Aiempi osa: Tarvantovaaran erämaa
Metsähallituksen Luontoon.fi-sivustolla kuvaillaan noin 1000 hehtaarin laajuista Siikanevaa seuraavasti:
”Siikanevalla kulkija voi aistia laajan suoalueen rauhan ja eloisuuden samaan aikaan. – -. Laajat suokentät levittäytyvät kulkijan ympärille, kunnes aukeus vaihtuu välillä vanhan metsän saarekkeiden hämyiseen tunnelmaan.
Siikaneva on Pirkanmaan laajin yhtenäinen suoalue ja samalla maakunnan tärkein soidensuojelualue, minkä lisäksi alue on arvokas linnustoltaan.”
Suuria soita ei Etelä-Suomeen ole montaa sattunut ja vielä harvempi on säästynyt sekä ojituksilta että metsäsaarekkeiden parturoinnilta. Moista ihmettä oli siis lähdettävä katsomaan muutaman hengen voimin. Päiväretkikohteena Siikaneva tuskin on varsinkaan Tampereen seudulla asuville tuntematon, mutta voisiko sen ympäristöön suunnitella kolmen yön pituisen alkutalvisen vaelluksen?
Myöhäissyksyn ylistys
Lähes aina kun hehkutan myöhäissyksyä huippuhyvänä retkeilyaikana, ihmiset luulevat minun vitsailevan. ”Eikös silloin ole kamalan kylmää ja pimeää? Ja koko ajan sataa! Etkö muka istuisi mieluummin vaikka kotisohvalla television ääressä?” Ei ole, ei sada, en istuisi. Enkä sitä paitsi omista sohvaa tai televisiota.
Mielestäni Etelä-Suomen retkeilyolosuhteet ovat parhaimmillaan huhti-toukokuun vaihteessa ja lokakuun ruskaviikoilla. Niihin aikoihin ihmisiä parveilee suosituimmilla retkipoluilla. Kulkijat kuitenkin kaikkoavat, kun lehdet tippuvat puista ja ensi pakkaset valkaisevat maan. Syyttä. Nyt kun ruska-aika alkaa olla lopuillaan ja marraskuu on jälleen käsillä, on hyvä hetki esittää perusteluja, miksi kannattaa paeta kaupungin neonvaloja loppusyksyiseen luontoon.