Kuvausvuosi 2019 alkaa lähestyä loppuaan. Vuoden parhaat kuvat taitaa olla jo otettu: viikosta toiseen jatkuva vesi- ja räntäsade ei innosta ulos kameran kanssa. Vuoteen mahtui tavallista vähemmän vaelluksia ja kuvausreissuja, mutta sitäkin enemmän lähiretkeilyä. Lisäksi…
Avainsana lähiluonto
Kylmiä ja trooppisia aamuja
Elokuun loppu ja syyskuun alku ovat tarjonneet useita kunnon usva-aamuja. Moni aamu on jäänyt kuvaamatta töiden takia, mutta onnekkaasti myös viikonlopuille on riittänyt kuvauksellisia säitä. Voisi helposti ajatella, että usva-aamut toistuvat aina melko samanlaisina, joten…
Kävelyretkellä kesäyössä, osa 2/2: Kettujen, pöllöjen ja kauriiden mailla
Kaksiosaisen kirjoituksen ensimmäisessä osassa kuvattiin Keski-Uudenmaan öisiä kulttuurimaisemia. Toisessa osassa kävellään kotinurkilla etsimässä kettuja, sarvipöllöjä ja metsäkauriita.
Citynature.eu-sivusto johdattaa Helsingin lähiluontoon
Olen jo pitkään ajatellut, että Helsingin helposti saavutettavat luontokohteet pitäisi saada paremmin matkailijoiden – ja asukkaidenkin – tietoon. Tänä keväänä julkaistu Citynature.eu-sivusto on tehty juuri tähän tarkoitukseen: sivusto esittelee Helsingin ja Tallinnan TOP10-luontokohteet. Jokaisesta kohteesta…
Läskipyörä testiajossa Järvenpään lumisilla poluilla
Fatbiket eli läskipyörät rantautuivat Suomeen muutama vuosi sitten ja nykyään ne ovat jo varsin tavallinen näky metsäpoluilla. Pääkaupunkiseudun kehnosti auratuilla pyöräteilläkin niitä liikkuu talvisin. Noin neljän tuuman levyinen rengas jyrää lumikökkäreiden yli kuin traktori. Läskipyörän kokeileminen on ollut…
Laajasalon luontokohteita ja kummitushuviloita
Länsi-Helsingissä asuvana kaupungin itäiset luontokohteet jäävät usein vähemmälle huomiolle. Olen suunnitellut vierailua Laajasalon Kruunuvuorenlammen ympäristöön ainakin viimeiset kymmenen vuotta. Alue tunnetaan rappeutuneista kummitushuviloistaan, jotka tullaan aikanaan purkamaan, kun viereinen Kruunvuorenrannan asuinalue rakentuu. Nyt huviloiden ollessa vielä…
Joulukuun valoa ja pimeyttä
Retkeilytauko ehti venyä loppusyksyn pimeydessä jo yli kahden kuukauden mittaiseksi. Viimeksi elämääni on mahtunut yhtä pitkä jakso ilman maastoöitä talvella 2008-2009. Viikonloppuna 19.-20.12. ehdin vihdoin yöksi ulos, eikä tälläkään kertaa tarvinnut pettyä.
Aurinkoinen syyspäivä Nuuksiossa
Viime viikot ovat näyttäneet, ettei syksy ole välttämättä masentavan harmaa ja sateinen vuodenaika. Kun vielä ruska alkaa olla Etelä-Suomessa parhaimmillaan, ei tarvitse kahta kertaa miettiä viettäisikö vapaa-aikaa sisällä vai ulkona. Viikonloppuna suuntasin päiväretkelle Nuuksion kansallispuiston maisemiin.
Sarvipöllön poikasia Seurasaaressa
Alkukesä on lintumaailmassa poikasten kasvatuksen aikaa. Helsingissä näkyvimpiä ovat hanhipoikueet, mutta urbaani maisema kätkee sisäänsä myös monen muun linnun jälkikasvua. Kesäkuisena iltana lähdin etsimään Seurasaaresta juuri pesästä lähteneitä sarvipöllön poikasia.
Mätäjokilaakson kevättä
Tähti- ja revontulikuvausobjektiivini Samyang 24mm f/1.4 on jäänyt valoisaan vuodenaikaan vähälle käytölle. Se on sääli, sillä kapean syväterävyyden mahdollistava laajakulma kelpaa muuhunkin kuin yötaivaan taltiointiin. Toukokuun lopussa pakotin itseni kävelylle lähimaastoon Samyang ainoana objektiivina. Vehreästä…