Etelä-Suomen leveysasteilla kevät on parhaimmillaan toukokuun ensimmäisellä viikolla. Maisema vihertyy silmissä, linnunlaulu täyttää lehdot ja säät ovat usein jo mukavan lämpimiä.  Olen viime vuosina pyrkinyt järjestämään vapun tienoille edes pienen lomapätkän, jotta vuoden hienoin aika ei valuisi ohi sisätiloissa istuen. Monena vuonna matkani on vienyt Viroon tai Saaristomerelle, nyt suuntana oli kotoinen Etelä-Savo ja Puulan saaristo. Nautin järviluonnosta ensin vappuviikonlopun, ja lyhyen kaupungissa käväisyn jälkeen palasin viideksi päiväksi samoihin maisemiin.

Ensimmäinen ilta hämärtyi pilvisenä, mutta kauniin tyynenä. Kyllä tämän maiseman vuoksi kannatti jälleen matkustaa Järvi-Suomeen. Edellisestä vierailusta oli ehtinyt vierähtää ikuisuudelta tuntuvat seitsemän kuukautta.

Sammakoiden kutupuuhat olivat vielä vappuaattona käynnissä, tällä kertaa päätähdet ujostelivat kuitenkin kameraa. Niinpä oli tyydyttävä kuvaamaan itse kutua. Toivottavasti poikaset selviävät kovaa vauhtia kuivuvassa lampareessa.

Päivä kului kevättöiden parissa eikä mainittavia kuvaustilanteita osunut kohdalle. Illasta tuli jälleen pilvinen ja kolea. Lehdetön järvimaisema näytti illan hämyssä karun sinertävältä ja oikeastaan ihan kuvaukselliselta.

Vapunpäivä valkeni lämpimänä ja melkein aurinkoisena. Kukkiva raita houkutteli kimalaisia ja perhosia. Kuvasin niitä aikani Canon EF 70-200mm f/4L IS -objektiivilla ja 20mm loittorenkaalla. Paluu kaupunkiin pariksi päiväksi ei varsinaisesti houkutellut, mutta lähdettävä oli.

Kohti kesää

Jos vappuna luonto näyttäytyi harmaana ja karuna, pari päivää myöhemmin kaikki oli toisin. Koivuihin ilmestyi hiirenkorvia, jotka kasvoivat muutamassa päivässä heleän vihreiksi lehdiksi. Uusia muuttolintuja saapui joka päivä. Luonto muuttui hetkessä kesäiseksi. Lämpötilakin oli noussut yhtäkkiä lähes hellelukemiin, eikä taivaalta tippunut viiden päivän aikana pisaraakaan vettä. Yhtä täydellisiä lomasäitä sattuu harvoin kesälläkään.

Heti ensimmäisenä aamuna oli laitettava kello herättämään puoli viideksi. Aikaiset herätykset eivät etenkään keväisin kaduta jälkeenpäin.

Aurinko nousi tyynen Puulan ylle pilvettömältä taivaalta. Kuikka, laulujoutsen ja laulurastas pitivät huolen äänitehosteista. Näiden hetkien takia kannatti jälleen selvitä pitkästä talvesta hengissä.

Lähdin seuraamaan saaren itärantaa kohti niemenkärkeä, josta aukeaa laajempi näköala kuin lähirannalta. Matkalla oli pysähdyttävä kuvaamaan aamuauringon kultaamia maisemia.

Niemenkärki ja vastapäinen saari muodostavat kapean salmen, joka on vesilintujen suosima kulkureitti. Salmen ohitettuaan linnut jäävät usein hetkeksi kuvausetäisyydelle, ja aamuisin valo tulee sopivasti sivusta. Tällä kertaa salmeen lipui kuikkapari. Linnut ohittivat kuvauspaikan melko kaukaa, mutta näin komeisiin maisemiin hieman väljemmät rajaukset sopivat oikein hyvin.

Paluumatkalla äkkäsin laulujoutsenparin lepäilemästä ruovikon edustalta. Toinen linnuista jäi rannalta katsottuna ruokojen taakse, mutta toisen sai juuri ja juuri taipumaan kuvaan risukon keskeltä.

Vaikka auringonnoususta oli kulunut vasta pari tuntia, ei aamun viileydestä ollut enää tietoakaan. Palatessani takaisin pihapiriin aurinko porotti jo kuumasti. Vuoden ensimmäinen räystäspääsky kaarteli pihan yllä. Lähikoivikossa käväisi uhanalainen valkoselkätikka, joka viihtyy erinomaisesti juuri Järvi-Suomen lehtimetsissä. Harvoin sitä silti pääsee näissäkään metsissä näkemään. Rummutuksen tunnistaa pingispallon pomppimista muistuttavasta loppua kohti tihenevästä rytmistä.

Niinkin tavallinen kevätaihe kuin koivujen hiirenkorvat on jäänyt itseltäni lähes kokonaan kuvaamatta. Nyt oli korkea aika korjata kuva-arkistojen tyhjiö. Laitoin loittorengassarjan taskuun ja suuntasin takapihalle etsimään täydellistä sommitelmaa. Päivän aikana syntyi muutama kelvollinen versio.

Perjantaina nukuin pitkään ja pidin kuvaamisesta taukoa. Käki kukkui ensimmäistä kertaa ja kirjosieppo palasi pihapiiriin. Nikkaroin Miljoona linnunpönttöä -kampanjan hengessä pari 32mm reiällä varustettua asumusta. Niihin kirjosieppo ehtii vielä tänä kesänä pesiä.  Vaikka kuvaaminen jäi vähiin, iltavalojen koittaessa en malttanut olla kääntämättä kameraa suoraan vastavaloon. Tuloksena hillittömän räikeä koivukuva:

Paluu aamuiselle järvelle

Lepopäivän jälkeen oli taas pakko herätä kukonlaulun aikaan. Jos ei vuoden hienoimmalla viikolla jaksaisi herätä edes kahtena aamuna kuvaamaan, olisi syytä vaihtaa lajia. Retkikohde vaihtui itärannalta länsipuolelle saarta noin kilometrin soutumatkan päähän. Paikalle pääsee myös maitse, mutta metsäteollisuuden runtelemassa maastossa liikkuminen on niin viheliäistä, että soutaminen on osoittautunut fiksummaksi vaihtoehdoksi.

Aurinko nousi ensin pilveen, mutta ilmestyi hetken odottelun jälkeen valaisemaan tyyntä maisemaa. Yksinäinen teerikukko pulputti vastapäisen saaren rantakallioilla liian kaukana kuvattavaksi. Pieneen rantakoivuun oli puhjennut lehdet, eikä ollut muuta vaihtoehtoa kuin sommitella se mukaan maisemakuvaan.

Tällä kertaa matkassa oli myös virveli. Kalastus päättyi nolosti siiman katketessa kuivuneeseen männynoksaan ja vieheen solahtaessa järven pohjaan. Hölmö harrastus, taidan pysytellä jatkossakin valokuvauksen parissa.

Paluumatka käänsi kuitenkin kalaonnen: rannan lähelle sijoitettuun katiskaan oli polskinut juuri ruokakalaksi sopiva hauki. Arviolta noin kiloinen vonkale päätyi perkaamisen ja suomustamisen jälkeen pannulle ja tarjosi vaihtelua ankeahkoon ruokavalioon. Katiskalla kalastaminen näyttää olevan sekä ajankäytöllisesti että saalismäärältään paljon tehokkaampaa kuin vajavaisilla taidoilla virvelöinti. Ainakin mökkioloissa. Lapin-vaelluksella katiska ei ehkä ole ihan niin käytännöllinen. 😉

Reissun viimeiset iltakuvat taltioin ensimmäisen aamun kuvauspaikalta saaren itärannalta. Tällä kertaa salmessa ei näkynyt vesilintuja, mutta ilta-auringon valaisema maisema kelpasi kuvattavaksi sellaisenaan.

Olin tällä kertaa liikkeellä veneellä, koska halusin nauttia järvimaisemasta mahdollisimman pitkälle iltaan. Kun olin soutamassa takaisin kotirantaan, alkoi kuulua laulujoutsenten mekastusta. Kaksi joutsenta ylitti veneeni vain muutaman metrin korkeudelta. Linnut laskeutuivat vähän matkan päähän veneestä. Ilta alkoi hämärtää eikä liikkuvasta veneestä kuvaaminen ollut mahdollista. Soudin mahdollisimman huomaamattomasti rantaa seuraillen. Maissa käytin veneen laitaa jalustana ja valotin illan ja koko reissun viimeiset kuvat. Mikäpä olisi ollut komeampi päätös vuoden hienoimmalle viikolle!