Avainsana toukokuu

Lintulaskijana Nuuksiossa

Suomen linnustoa seurataan erilaisten laskentojen avulla, jotka perustuvat vapaaehtoisten työpanokseen. On linjalaskentaa, vesilintulaskentaa, talvilintulaskentaa ja vaikka mitä. Lisäksi tehdään riistakolmiolaskentoja, joilla selvitetään metsäkanalintujen määrää. Varsinaisten vuodesta toiseen suoritettavien peruslaskentojen lisäksi urakoidaan silloin tällöin alueellisia lintukartoituksia. Tänä keväänä…

Lue lisää

Pirkanmaan vanhoissa metsissä

Pohjanmaan lakeuksien ja Järvi-Suomen väliin jää Satakunnasta kohti Kainuuta kaartuva Suomenselän karu vedenjakajaseutu. Historiallisista syistä sinne on keskittynyt paljon valtion maanomistusta. Ei olekaan ihme, että alueelle osuu useita kansallispuistoja ja muita valtion maille perustettuja suojelu- ja…

Lue lisää