Valokuvaaja Teemu Saloriutta
Kesä oli vähällä livahtaa ohi ilman ainuttakaan aamuista kuvausreissua. Ei jaksanut tai huvittanut lähteä. Tällainen luikertelu on poikkeuksellista, sillä mieluiten kuvaan juuri aamuvarhaisella. Parhaina kesinä olen herännyt auringonnousuun suunnilleen joka toisena aamuna.
Elokuussa päätin ryhdistäytyä, odottaa riittävän hienoa aamua ja sellaisen sattuessa lähteä Tuusulanjärvelle, väsytti tai ei.
Etelä-Suomen leveysasteilla kevät on parhaimmillaan toukokuun ensimmäisellä viikolla. Maisema vihertyy silmissä, linnunlaulu täyttää lehdot ja säät ovat usein jo mukavan lämpimiä. Olen viime vuosina pyrkinyt järjestämään vapun tienoille edes pienen lomapätkän, jotta vuoden hienoin aika ei valuisi ohi sisätiloissa istuen. Monena vuonna matkani on vienyt Viroon tai Saaristomerelle, nyt suuntana oli kotoinen Etelä-Savo ja Puulan saaristo. Nautin järviluonnosta ensin vappuviikonlopun, ja lyhyen kaupungissa käväisyn jälkeen palasin viideksi päiväksi samoihin maisemiin.
Perinteinen elokuun Lapin-vaellus suuntautui tänä vuonna Inarijärven taakse Vätsärin erämaahan. Alkuperäisenä ideana oli kävellä Paatsjoen tieltä Norjan rajaa seuraillen pohjoiseen ja päättää reissu Sevettijärvelle. Sitten luonto puuttui peliin ja reissu muuttui Piilolan polkuun tutustumiseksi. Maanmittarihenkisen vaelluksen varsinainen tavoite oli kuitenkin käydä kolmen valtakunnan rajapyykillä – vähemmän tunnetulla sellaisella. Suomi, Norja ja Venäjä kohtaavat Muotkavaarassa Vätsärin erämaan kaakkoispuolella.
Kesäloman ensimmäinen osa oli ja meni. Siitä ei tullut suurta valokuvauksen juhlaa, vaan ohjelmassa oli lähinnä kunnostustöitä kahdella vanhalla savolaisella tilalla. Parin viikon lomailu täysin ilman kuvauspuuhia ei tietenkään ollut mahdollista. Tässä sekalainen katsaus Etelä- ja Pohjois-Savon elämään ja maisemiin.