Toukokuussa ikuinen pohjoistuuli vihdoin päättyi ja Uudenmaan alueeltakin olisi saanut poistua muualle Suomeen. En ollut kuitenkaan lähdössä kauemmas, sillä maakunnassani riitti yllin kyllin tuttuja ja ennestään tuntemattomia kuvauspaikkoja.
Avainsana kyhmyjoutsen
Vuoden 2018 kohokohdat
Jälleen yksi vuosi lähenee loppuaan. On aika katsoa, mitä kaikkea siihen mahtuikaan valokuvauksen, retkeilyn ja yritystoiminnan näkökulmasta.
Porkkalan tähtiä ja lintuja
Porkkalanniemen merimaisemat ovat tähti- ja lintuharrastajien suosiossa. Kauas Suomenlahdelle ulottuva niemenkärki tarjoaa Uudenmaan pimeimmän yötaivaan ja osuu tärkeälle muuttolintujen reitille. Olen aiemmin retkeillyt Porkkalassa vain syksyisin parhaaseen tähtikuvausaikaan. Huhtikuun puolivälissä luvassa ei ollut syksyn veroista pimeyttä, mutta sitäkin upeampia…
Merisavun verhoama Suomenlinna
Kahdenkympin pakkaset yhdistettynä sulaan mereen eivät ole Helsingissä aivan jokatalvinen ilmiö. Silloin kun moinen onni potkaisee, on suunnattava kiireesti kuvaamaan, sillä tiedossa on näyttävää merisavua. Paukkupakkasjakson keskelle osui loppiainen. Mikäpä olisi parempi tapa viettää hyytävää…