Alkukesän kuvausreissun ensimmäisessä osassa seikkailtiin Kuhmon ja Kuusamon metsissä ja soilla. Matka jatkui lännemmäs, Kainuun keskiosien vaaramaisemiin. Loppureissun pääkohteeksi oli suunniteltu Paljakan alue, joka tunnetaan monipuolisesta vaaraluonnostaan ja poikkeuksellisen edustavista kuusimetsistään. Laajalle alueelle mahtuu niin tiukasti suojeltu luonnonpuisto kuin laskettelukeskuskin. Seudulle puuhataan myös Vaara-Kainuun taidekansallispuistoa.
vesiputous
Talven viime hetket
Etelärannikollakin nähtiin jo puolentoista kuukauden mittainen talvikausi, johon mahtui useampia lumisia hetkiä ja jonka aikana lämpötila pysyi pääosin nollan alapuolella. Viime sunnuntaina ikkunasta näkyi puhtaan valkoinen maisema kuin talven loppuhuipennuksena. Sen jälkeen lumesta ei ole ollut tietoakaan, eivätkä tulevat päivätkään tuo valkoista maata takaisin. Ikuistin talven viime hetket kotinurkillani Pitäjänmäen, Talin ja Pajamäen maastoissa.
Kolmen valtakunnan suurtuntureilla, osa 2: Pältsan – Bárrás
Vaelluskertomuksen ensimmäisessä osassa seikkailtiin Duoibalin poluttomalla ylängöllä. Reissun jälkimmäisellä puoliskolla palasimme merkityille reiteille ja lähdimme tavoittelemaan unelmaa suurtunturista. Tarkoituksena oli kruunata vaellus huiputtamalla jokin lähelle 1500 metriä kohoava tunturi.
Kolmen valtakunnan suurtuntureilla, osa 1: Peerasta Duoibalin ylängölle
Jos aikoo Lappiin ennen räkkää ja kuumuutta, vaellus on syytä ajoittaa heti kesäkuun alkuun. Tänä vuonna saimme järjestettyä yhteistä lomaa vasta juhannuksesta eteenpäin, aivan liian myöhään. Päätimme lähteä tutustumaan Suomen, Ruotsin ja Norjan raja-alueella sijaitseviin suurtuntureihin. Ehkäpä kesä ei olisi vielä saavuttanut yli tuhannen metrin korkeuteen kohoavia huippuja. Kovin aikaisin ei niille seuduille voisi lähteäkään, koska lumet sulavat vasta kesäkuun puolella.
Talviaurinkoa Mätäjoella
Talven tuntuun ei tarvita kuin sentti lunta ja aurinkoinen päivä. Vaikka lähtö pohjoiseen on lähellä, ehdin tänään piipahtaa pikaisella kuvausreissulla Mätäjoen varrella.
Mätäjokilaakson kevättä
Tähti- ja revontulikuvausobjektiivini Samyang 24mm f/1.4 on jäänyt valoisaan vuodenaikaan vähälle käytölle. Se on sääli, sillä kapean syväterävyyden mahdollistava laajakulma kelpaa muuhunkin kuin yötaivaan taltiointiin. Toukokuun lopussa pakotin itseni kävelylle lähimaastoon Samyang ainoana objektiivina. Vehreästä Mätäjokilaaksosta löytyi sopivia kuvauskohteita.
Pirkanmaan vanhoissa metsissä
Pohjanmaan lakeuksien ja Järvi-Suomen väliin jää Satakunnasta kohti Kainuuta kaartuva Suomenselän karu vedenjakajaseutu. Historiallisista syistä sinne on keskittynyt paljon valtion maanomistusta. Ei olekaan ihme, että alueelle osuu useita kansallispuistoja ja muita valtion maille perustettuja suojelu- ja virkistysalueita. Seudun valttikortti retkeilijälle ovat metsät ja suot: alueella sijaitsee huomattava osa Etelä-Suomen vanhan metsän sirpaleista ja useita suoluontomme ehdottomia helmiä.
Omat suosikkimaastoni löytyvät Seitsemisen ja Helvetinjärven kansallispuistoista ja niitä ympäröiviltä alueilta. Edellisestä käynnistäni seudulla oli vierähtänyt jo luvattoman monta vuotta, joten helatorstaina suuntasin neljäksi päiväksi nauttimaan Pirkanmaan metsien keväästä. Vaikka kumpikin kansallispuisto riittäisi jo yksinään nelipäiväisen vaelluksen kohteeksi, tällä kertaa pääpaino oli kansallispuistojen ulkopuolella. Se tarkoitti välillä tylsiä siirtymiä metsäautoteitä pitkin, mutta vastineeksi sain nauttia retkiseurueeni kanssa omasta rauhasta turistipolkujen ulkopuolella. Jätettäköön tarkempi reitti arvoitukseksi.
Söderåsen – Skånen kanjonikansallispuisto
Tiheään asuttu ja suurelta osin peltojen peittämä Etelä-Ruotsi tarjoaa niukasti laajoja metsäalueita, jotka sopivat telttaretkeilyyn. Suosituimpiin retkikohteisiin kuuluu kanjonistaan tunnettu Söderåsenin kansallispuisto, jossa riittää helposti nähtävää useammaksi päiväksi. Retkeä voi myös laajentaa kansallispuiston metsäisille lähiseuduille. Tutustuin puistoon jo parilla talvisella päiväretkellä, mutta telttailemaan ehdin vasta touko-kesäkuun vaihteessa.