Paluumatkalla pohjoisen keväästä poikkesimme yöpymässä Salamajärven kansallispuistossa. Suomenselän harvaan asutulla vedenjakajaseudulla sijaitsee Etelä-Suomen mittakaavassa varsin erämaisia alueita sekä luonnontilaisina säilyneitä metsiä ja soita. Omat retkeilyni ovat painottuneet enemmän itään tai pohjoiseen, joten oli kiinnostavaa nähdä,…
Avainsana kevätaamu
Kuvausretkellä Kopparnäsin keväisillä rannoilla
Pääsiäisviikonloppua vietettiin Uudellamaalla lähes kesäisissä lämpötiloissa. Pakkasin mukaan kamerakalustoni koko laajuudessaan ja suuntasin vaimoni kanssa telttailemaan Inkoon ja Siuntion rajalla sijaitsevalle Kopparnäs-Störsvikin alueelle. Vuorokauden mittaisella reissulla oli vain yksi tavoite: kuvata kevättä kuin viimeistä päivää.
Kylmän kevään kuvasatoa
Ennätysmyöhäinen kevät vaihtui lopulta kesäksi, vaikka välillä alkoi usko loppua toukokuisten lumimyräköiden keskellä. Koleista säistä huolimatta vietin toukokuussa tuttuun tapaan mahdollisimman paljon aikaa ulkona. Vuoden paras retkeilyaika – koivunlehtien puhkeamisesta hyttyskesän alkuun – osui tänä vuonna Etelä-Suomessa…
Vuoden hienoin viikko Puulalla
Etelä-Suomen leveysasteilla kevät on parhaimmillaan toukokuun ensimmäisellä viikolla. Maisema vihertyy silmissä, linnunlaulu täyttää lehdot ja säät ovat usein jo mukavan lämpimiä. Olen viime vuosina pyrkinyt järjestämään vapun tienoille edes pienen lomapätkän, jotta vuoden hienoin aika ei valuisi…
Kevät yllätti valokuvaajan
Kevät, se saapuu joka vuosi yllättäen kuin faksit entiselle pääministerille. Maaliskuun loskaisilla hangilla ei jaksa uskoa, että pari viikkoa myöhemmin meri vapautuu jäästä, routainen maa alkaa vihertää ja ensimmäiset kasvit tunkeutuvat esiin. Lintumaailmassa säpinää riittää…