Valokuvaaja Teemu Saloriutta
Etelä-Suomessa saatiin nauttia loppiaisviikolla kelpo talvisäistä, parahiksi täydenkuun aikaan. Tietokonesimulaatioiden avulla päädyin tulokseen, että Suomenlinnan lautta olisi pääkaupunkiseudun paras paikka kuvata loppiaisaamun hämärässä laskeva täysikuu.
Laskelmieni mukaan täysikuu olisi kello 9 lähtevältä lautalta katsottuna juuri sopivalla korkeudella Helsingin siluetin yllä. Lautan liikkeiden mukana keltainen mollukka vaeltaisi tuomiokirkon ohi kohti Katajanokkaa.
Taas on yksi vuosi selvitty loppuun asti ja on aika muistella sen parhaita hetkiä. Synkässä maailmantilanteessa on mukava ajatella pieniä iloja, joita vuoden varrelle on mahtunut.
Erityisesti sulan maan retkeilykausi onnistui yli odotusten niin perheretkien kuin omienkin reissujen osalta. Huhtikuulta lokakuulle pääsin liikkumaan ahkerasti Suomen luonnossa Kemiönsaarelta Utsjoelle.
Etelärannikon joulukuu on tavallisesti yhdistelmä mustaa pimeyttä, vesisadetta ja loskaa. Tänä vuonna marras-joulukuussa sää kylmeni, ja avoin Suomenlahti puski rannikolle taukoamatta lumisateita. Mediassa ikituiskuksi nimetty ilmiö tuotti hämmästyttävän puolimetrisen hangen ennen kuin vesisateet sulattivat sen.
Etelä-Suomen talvilla on yksi ominaisuus, joka on syytä tiedostaa: lupaavastikin alkanut lumitalvi voi milloin tahansa muuttua silmänräpäyksessä loskapainajaiseksi. Niinpä on turha suunnitella retkiä pitkälle eteenpäin – on toimittava heti, kun kelejä on tarjolla.
Valoisan ajan ollessa lyhyt ei arki-iltoina voi muuta kuin tyytyä hiihtelemään pimeässä lähiladuilla. Kun joulukuun puolivälissä sääennuste alkoi kääntyä pahaenteisesti vesisateiden puolelle, varasin seuraavalle vapaapäivälle aikaa hiihdellä koko valoisan ajan talven taikamaassa. Samalla oli hyvä tilaisuus testailla talvivarusteita ennen tositoimia.
Talvi on upeaa retkeilyaikaa, mutta vaatii hieman enemmän varustautumista kuin kesä. Tuoreemmalle retkeilijälle talvivaellus voi vaikuttaa salatieteeltä, jossa on osattava läjäpäin ihmeellisiä taitoja ja haalittava kaapit täyteen kummallisia erikoisvarusteita.
Jouni Laaksosen tuore Talviretkeilijän opas (SKS Kirjat 2022) madaltaa kynnystä talviretkille kokoamalla aiheeseen liittyvät tiedot ja taidot helposti ymmärrettävään pakettiin. Olin kirjan tekemisessä mukana pienessä sivuroolissa: kävimme helmikuussa 2021 Puljun erämaa-alueella kuvaamassa ja testaamassa talvivarusteita Talviretkeilijän opasta sekä Ossi Määtän Vaellusvarusteet-kirjaa (SKS Kirjat 2022) varten. Minä ja varusteeni esiinnymme muutamissa Talviretkeilijän oppaan kuvissa ja kuvasin kirjaa varten sarjan tunneliteltan pystyttämisestä.
Vuosi sitten laavuretkeilin ruska-aikaan eri puolilla Kainuuta. Kun tänäkin syksynä järjestyi muutama lomapäivä, jatkoin samalla konseptilla Pohjois-Karjalan ja Kainuun harvaan asutulle rajaseudulle.
Alueella sijaitsee eteläsuomalaisittain poikkeuksellisen paljon luontokohteita, kuten Hiidenportin ja Tiilikkajärven kansallispuistot, Jonkerinsalo, Mujejärvi, Kieverrysjärvet ja vaikka mitä. Lisäksi alueella on joitakin autiotupia, jäänteitä takavuosien retkeilyreiteistä sekä kulttuurihistoriaa talomuseosta talvisotaan.
Haluaisin joskus tehdä alueella pidemmän vaelluksen, mutta sitä odotellessa pieni tutkimusmatka kameran kanssa kelpasi. Saatan tarvita tuleviin retkeilykirjoihin kuvamateriaalia Pohjois-Karjalan ja Kainuun luonnosta, joten samalla oli hyvä tilaisuus täydentää kuva-arkiston mustia aukkoja.
Yhtä varma syksyn merkki kuin iltojen pimeneminen on kevytretkeilijöiden kokoontuminen jonnekin päin Etelä-Suomea. Tällä kertaa sopiva kohde löytyi Varsinais-Suomesta, Kurjenrahkan kansallispuiston välittömässä läheisyydessä sijaitsevalta Savojärven Rantapihalta. Paikalla on yleinen keittokatos, vuokrattava sauna ja tilaa muutamalle teltalle. Kevytretkeilymiitin mukavuusstandardit oli viritetty uudelle tasolle: kolea syysilta kelpasi päättää saunan lauteille.
Sateisesta säästä huolimatta paikalle uskaltautui noin 25 retkeilijää keskustelemaan ultrakevyistä varusteista ja niillä tehdyistä ikimuistoisista reissuista. Tätä porukkaa ei tosin isompikaan sade pysäyttäisi, sillä monet ovat kulkeneet maastossa jopa kuukausien pituisia vaelluksia.
Vaellusvarustukseni sulan maan retkeilyyn alkaa olla melko hiottu, mutta aina silloin tällöin muutamia varusteita tulee käyttöikänsä päähän tai muusta syystä korvautuu uusilla. Kesäkuisen Muotkatunturin reissun varustelista on katsottavissa Lighterpackissa.
Toisaalta oli ilahduttavaa huomata, että Muotkalla oli mukana varusteita, jotka ovat kuuluneet vaellusvarustukseeni jo vuosikymmenen ajan. Moni sinänsä toimivakin varuste on ajautunut ykkössetistäni esimerkiksi päiväretki- tai mökkikäyttöön, mutta jokunen luottokampe näyttää säilyttäneen paikkansa. Hyvä niin, sillä eihän tämä materian haaliminen mitään erityisen kestävää touhua ole.
Aiemmin olen kuljettanut vaelluksilla aina vähintään kahta objektiivia. Tavallisimmin mukana ovat olleet Canonin valmistama laajakulmainen EF 16-35mm f/2.8L II ja lyhyt tele EF 70-200mm f/4L IS. Yhdessä näille kertyy painoa puolisentoista kiloa, ja kuljetuslaukut tuovat siihen päälle vielä noin 700 grammaa lisäkuormaa.
Canon on julkaissut peilittömien runkojen RF-bajonetille kevyitä objektiiveja, joista monilla on yllättävä ominaisuus: ne eivät ole kuvanlaadultaan hirveää kuraa, vaan kilpailevat jopa vanhojen L-sarjalaisten kanssa. Löysin viime talvena sopuhintaan vähän käytetyn RF 24-105mm f/4-7.1 IS STM:n, jota olen käyttänyt sekä vaelluksilla että muualla.
Kun vielä amerikkalainen kevytvarusteisiin erikoistunut Hyperlite Mountain Gear julkaisi ultrakevyestä dyneemakomposiitista (DCF) valmistetun kameralaukun, on vaeltavan valokuvaajan kalusto päivitetty tälle vuosikymmenelle kuntoon.
Heinäkuun ja kesäloman viimeinen viikko oli vuoden odotetuin: pääsimme ystäväperheen mukaan lammaspaimeniksi Koloveden kansallispuistossa sijaitsevaan Huhtiniemen taloon. Aiempina vuosina olimme saaneet nauttia vastaavasta pestistä Kuusamossa sekä Isojärven kansallispuistossa.
Saimaan vesistön erämaisimmat ja jylhimmät järvimaisemat yhdistettynä jykevään hirsitaloon, jonka pihapiirin perinnemaisemissa laiduntavat lampaat. Onko mitään täydellisempää olemassa?
Heinäkuisina lomaviikkoina jatkoimme perheen kanssa siitä, mihin toukokuussa jäimme: ajelimme Savoon viettämään luonnonläheistä mökkielämää vanhoille maatiloille. Merkittäviä retkeilyodotuksia ei ollut, sillä heinäkuu on monena vuonna ollut joko hiostavan helteinen, saavista kaadetun sateinen tai vähintään ikävän itikkainen.
Tänä vuonna kaikki kolme vitsausta esiintyivät vain maltillisesti, eivätkä hidastaneet intoa liikkua luonnossa edes 3-vuotiaan lapsen kanssa. Totta puhuen lapsi kärsi ötököistä kaikkein vähiten, eikä useimmiten kaivannut edes verkkoa päähänsä.