Retkeilytauko ehti venyä loppusyksyn pimeydessä jo yli kahden kuukauden mittaiseksi. Viimeksi elämääni on mahtunut yhtä pitkä jakso ilman maastoöitä talvella 2008-2009. Viikonloppuna 19.-20.12. ehdin vihdoin yöksi ulos, eikä tälläkään kertaa tarvinnut pettyä.
retki
Piilolan polulla ja kolmen valtakunnan rajalla
Perinteinen elokuun Lapin-vaellus suuntautui tänä vuonna Inarijärven taakse Vätsärin erämaahan. Alkuperäisenä ideana oli kävellä Paatsjoen tieltä Norjan rajaa seuraillen pohjoiseen ja päättää reissu Sevettijärvelle. Sitten luonto puuttui peliin ja reissu muuttui Piilolan polkuun tutustumiseksi. Maanmittarihenkisen vaelluksen varsinainen tavoite oli kuitenkin käydä kolmen valtakunnan rajapyykillä – vähemmän tunnetulla sellaisella. Suomi, Norja ja Venäjä kohtaavat Muotkavaarassa Vätsärin erämaan kaakkoispuolella.
Ohjattu luontokuvausretki Villa Elfvikissä 15.7. klo 18
Vedän ensi viikon keskiviikkona 15.7. klo 18 luontokuvausretken Espoon Villa Elfvikissä. Ilmoittautumisaikaa on tämän viikon sunnuntaihin 12.7. asti ja mukaan mahtuu 15 nopeinta. Maksuton retki on avoin sekä kokeneemmille kuvaajille että aivan aloittelijoille.
Pirkanmaan vanhoissa metsissä
Pohjanmaan lakeuksien ja Järvi-Suomen väliin jää Satakunnasta kohti Kainuuta kaartuva Suomenselän karu vedenjakajaseutu. Historiallisista syistä sinne on keskittynyt paljon valtion maanomistusta. Ei olekaan ihme, että alueelle osuu useita kansallispuistoja ja muita valtion maille perustettuja suojelu- ja virkistysalueita. Seudun valttikortti retkeilijälle ovat metsät ja suot: alueella sijaitsee huomattava osa Etelä-Suomen vanhan metsän sirpaleista ja useita suoluontomme ehdottomia helmiä.
Omat suosikkimaastoni löytyvät Seitsemisen ja Helvetinjärven kansallispuistoista ja niitä ympäröiviltä alueilta. Edellisestä käynnistäni seudulla oli vierähtänyt jo luvattoman monta vuotta, joten helatorstaina suuntasin neljäksi päiväksi nauttimaan Pirkanmaan metsien keväästä. Vaikka kumpikin kansallispuisto riittäisi jo yksinään nelipäiväisen vaelluksen kohteeksi, tällä kertaa pääpaino oli kansallispuistojen ulkopuolella. Se tarkoitti välillä tylsiä siirtymiä metsäautoteitä pitkin, mutta vastineeksi sain nauttia retkiseurueeni kanssa omasta rauhasta turistipolkujen ulkopuolella. Jätettäköön tarkempi reitti arvoitukseksi.
Koilliskairan halki Kiilopäältä Kemihaaraan
Pidän eniten sellaisista vaelluksista, joilla kuljetaan omia reittejä poluttomissa erämaissa, vältellään autiotupia ja pidetään päivämatkat kohtuullisen mittaisina. Väljä reittisuunnittelu mahdollistaa spontaanit kuvauspysähdykset ja iltaisin jää aikaa vaikka kiivetä tuntureille.
Tänä vuonna elokuun Lapin-vaelluksesta tuli kuitenkin melkoinen pikataival polkuja ja mönkijäuria seuraillen tuvalta tuvalle. Kohde, Koilliskaira eli Urho Kekkosen kansallispuisto, on vieläpä melkoisen suosittu vaellusalue. Lähdimme matkaan Kiilopäältä sunnuntaina 17.8. tavoitteena ehtiä 95 kilometrin päähän Kemihaaraan perjantaiaamuksi. Miten ihmeessä tässä pääsi näin käymään?
Telttaillen savolaisen järven jäällä
Jos lähtee suolle kuvaamaan teeren soidinta, mutta löytää itsensä telttailemasta revontulien ja Kuun valaisemalta järven jäältä, mitä ihmettä on oikein tapahtunut? Tämä on tarina siitä, kuinka retken ei tarvitse mennä suunnitelmien mukaan ollakseen onnistunut.
Retkellä Laatokan Karjalassa 29.6.-5.7.2009
Kesällä 2009 minulle tarjoutui ainutlaatuinen tilaisuus päästä mukaan retkelle Laatokan Karjalaan nykyisen Venäjän alueelle. Retken kohdealue kuului Suomelle ennen viime sotia, joten tavanomaisen luontoretkeilyn lisäksi matkaan liittyi kosolti kulttuurihistoriallista mielenkiintoa. Omistakin juuristani neljännes kumpuaa luovutetusta Karjalasta.
Aikanaan julkaistu maratonmittainen retkikertomus on jo kauan sitten ehtinyt kadota Internetin syövereihin, mutta löysin sen äskettäin kovalevyjeni kätköistä. Koska retkeily Venäjällä ja etenkin luovutetun Karjalan alueella saattaa kiinnostaa useampaakin, julkaisen tekstin uudelleen päivitettynä versiona. Mukana tekstin seassa on nyt myös vanhoja suomalaisia maastokarttoja. Niitä olisi kannattanut ottaa mukaan maastoon, sillä kuten kertomuksesta voi lukea, venäläisillä kartoilla suunnistaminen osoittautui varsin mielenkiintoiseksi puuhaksi.
Talven tuloa ja kuunvaloa Nuuksiossa
Olen retkeillyt Nuuksiossa hämmästyttävän vähän, vaikka se on ihan vieressä ja Uudenmaan ylivoimaisesti laajin yhtenäinen luontoalue. On tällaiseen törkeään syrjintään toki syynsä. Pyrin lähtökohtaisesti karttamaan merkittyjä reittejä ja helposti saavutettavia leiripaikkoja, joita molempia Nuuksiossa piisaa. Kansallispuiston poluilla saa viikonloppuisin väistellä lapsiperheitä ja turisteja. Lisäksi Helsinki-Vantaan lentoaseman läheisyys aiheuttaa häiritsevää lentomelua, jota en mieluusti luonnon helmassa kuuntelisi.