Pääkaupunkiseudun talvessa on yksi sääilmiö, jota maisemakuvaajat odottavat vesi kielellä. Pakkasen kiristyessä -20 asteen tuntumaan, alkaa sulasta merestä nousta vesihöyryä eli merisavua. Viime talvena moisesta oli turha haaveilla, mutta muutamina aiempina talvina on onnistanut: Talven…
Avainsana pakkanen
Talven paras viikko: merisavua ja eläimiä
Tammikuu toi etelään kunnon talven, joidenkin mielestä varmasti liiankin kunnollisen. Massiivisten lumikinosten lisäksi ajoittain on saatu nauttia oikeista pakkasista ja mahtavista kuvauskeleistä.
Ylen Aamu-tv:n vieraana kertomassa valokuvauksesta pakkasella
Viikkoni alkoi aikaisella herätyksellä, kun suuntasin Pasilan studiolle Ylen Aamu-tv:n vieraaksi. Toimittaja soitti viime viikolla ja pyysi lähetykseen kertomaan, miten otetaan onnistuneita valokuvia pakkasella. Vaikka ajatus suorasta tv-lähetyksestä kukonlaulun aikaan aavistuksen hirvitti, vastasin saman tien…
Vuodenvaihteen vaellus Litokairan pakkasissa
Seitsemännen kerran peräkkäin suuntasin vuodenvaihteen tienoilla hiihtelemään valtakunnan syrjäperille. Epävarmoiksi muuttuneet alkutalvet ovat sysänneet retkiä kohti pohjoista ja itää, mutta menneenä syksynä pysyvä lumipeite satoi Oulun korkeudellekin jo hyvissä ajoin. Retkikohteeksi valikoitui Litokaira, Pudasjärven ja Ranuan…
Eläimiä joulukuun valoissa
Joulukuun aurinkoiset hetket ovat osuneet mainiosti yksiin vapaapäivien kanssa. Lyhyinä alkutalven päivinä ei kannata suunnata merta edemmäs kuvaamaan, vaan parhaat paikat saattavat löytyä kotoisilta Helsingin rannoilta.
Ensilumen aikaan Liesjärvellä ja Torronsuolla
Ensilumen aika on retkeilijän vuodenkierrossa ehdottomia suosikkejani. Suuntasin viikonloppuna noin sadan kilometrin päässä Helsingistä sijaitseviin Liesjärven ja Torronsuon kansallispuistoihin. Niillä korkeuksilla lunta oli tuskin puolta senttiä, vaikka pääkaupungissa melkein jo kahlattiin hangessa. Pienetkin lumen rippeet…
Merisavun verhoama Suomenlinna
Kahdenkympin pakkaset yhdistettynä sulaan mereen eivät ole Helsingissä aivan jokatalvinen ilmiö. Silloin kun moinen onni potkaisee, on suunnattava kiireesti kuvaamaan, sillä tiedossa on näyttävää merisavua. Paukkupakkasjakson keskelle osui loppiainen. Mikäpä olisi parempi tapa viettää hyytävää…
Kaamosvaelluksella Itäkairassa
Olen viettänyt uuttavuotta monesti eri puolilla Itä-Suomea hiihdellen. Lumiolosuhteita on saanut jännittää usein viimeiseen asti, ja viime vuoden kevätkelit olivat viimeinen niitti. Tällä kertaa oli lähdettävä Lappiin ihka oikealle kaamosvaellukselle. Kohteeksi valittiin Urho Kekkosen kansallispuiston…
Valokuvaus talviretkillä
Kesällä luonnossa tapahtuu eniten, mutta sisäinen maisemakuvaajani on parantumaton talvifani. Myös retkeilyaikana talvi on kiehtonut vuosi vuodelta enemmän. Talvi on valokuvausmielessä hieman muita vuodenaikoja haastavampi ja erityisesti vaikeudet korostuvat retkillä, joiden aikana ei ole mahdollista…
Talven tuloa ja kuunvaloa Nuuksiossa
Olen retkeillyt Nuuksiossa hämmästyttävän vähän, vaikka se on ihan vieressä ja Uudenmaan ylivoimaisesti laajin yhtenäinen luontoalue. On tällaiseen törkeään syrjintään toki syynsä. Pyrin lähtökohtaisesti karttamaan merkittyjä reittejä ja helposti saavutettavia leiripaikkoja, joita molempia Nuuksiossa piisaa….