Alkukesä on lintumaailmassa poikasten kasvatuksen aikaa. Helsingissä näkyvimpiä ovat hanhipoikueet, mutta urbaani maisema kätkee sisäänsä myös monen muun linnun jälkikasvua. Kesäkuisena iltana lähdin etsimään Seurasaaresta juuri pesästä lähteneitä sarvipöllön poikasia.
luontoretki
Pirkanmaan vanhoissa metsissä
Pohjanmaan lakeuksien ja Järvi-Suomen väliin jää Satakunnasta kohti Kainuuta kaartuva Suomenselän karu vedenjakajaseutu. Historiallisista syistä sinne on keskittynyt paljon valtion maanomistusta. Ei olekaan ihme, että alueelle osuu useita kansallispuistoja ja muita valtion maille perustettuja suojelu- ja virkistysalueita. Seudun valttikortti retkeilijälle ovat metsät ja suot: alueella sijaitsee huomattava osa Etelä-Suomen vanhan metsän sirpaleista ja useita suoluontomme ehdottomia helmiä.
Omat suosikkimaastoni löytyvät Seitsemisen ja Helvetinjärven kansallispuistoista ja niitä ympäröiviltä alueilta. Edellisestä käynnistäni seudulla oli vierähtänyt jo luvattoman monta vuotta, joten helatorstaina suuntasin neljäksi päiväksi nauttimaan Pirkanmaan metsien keväästä. Vaikka kumpikin kansallispuisto riittäisi jo yksinään nelipäiväisen vaelluksen kohteeksi, tällä kertaa pääpaino oli kansallispuistojen ulkopuolella. Se tarkoitti välillä tylsiä siirtymiä metsäautoteitä pitkin, mutta vastineeksi sain nauttia retkiseurueeni kanssa omasta rauhasta turistipolkujen ulkopuolella. Jätettäköön tarkempi reitti arvoitukseksi.
Retkeilyä suviyössä
Motivaationi liikkua ulkona laskee samaa tahtia nousevan lämpötilakäyrän kanssa. Helteellä ei huvita lähteä edes kävelylle lähimetsään, saati sitten rinkan kanssa pidemmälle vaellukselle. Ainoastaan öisin lämpötilat pysyttelevät siedettävällä tasolla, joten retkeilyt on ajoitettava yön tunneille. Onneksi kesäisin näkee kulkea ja kuvata läpi yön – itse asiassa silloin valo on paljon mielenkiintoisempaa kuin keskipäivän jyrkässä auringonpaisteessa.
Eräänä heinäkuisena viikonloppuna kalenteriin järjestyi juuri yön verran tyhjää. Kotoa irtauduttiin pikaisen pakkausoperaation jälkeen yhdeksän aikaan illalla ja maastoon asti selvittiin kymmenen korvilla. Juuri sopiva aika aloittaa yöllinen minivaellus – auringonlaskuun olisi vielä puolisen tuntia, mutta lämpötila jo riittävän alhainen reppuselkäiselle kulkijalle.
Retkellä Laatokan Karjalassa 29.6.-5.7.2009
Kesällä 2009 minulle tarjoutui ainutlaatuinen tilaisuus päästä mukaan retkelle Laatokan Karjalaan nykyisen Venäjän alueelle. Retken kohdealue kuului Suomelle ennen viime sotia, joten tavanomaisen luontoretkeilyn lisäksi matkaan liittyi kosolti kulttuurihistoriallista mielenkiintoa. Omistakin juuristani neljännes kumpuaa luovutetusta Karjalasta.
Aikanaan julkaistu maratonmittainen retkikertomus on jo kauan sitten ehtinyt kadota Internetin syövereihin, mutta löysin sen äskettäin kovalevyjeni kätköistä. Koska retkeily Venäjällä ja etenkin luovutetun Karjalan alueella saattaa kiinnostaa useampaakin, julkaisen tekstin uudelleen päivitettynä versiona. Mukana tekstin seassa on nyt myös vanhoja suomalaisia maastokarttoja. Niitä olisi kannattanut ottaa mukaan maastoon, sillä kuten kertomuksesta voi lukea, venäläisillä kartoilla suunnistaminen osoittautui varsin mielenkiintoiseksi puuhaksi.