Syys-lokakuussa tyyniä usva-aamuja taisi olla ainakin parikymmentä, paljon enemmän kuin tavallisesti. Useimpia niistä ihailin työmatkalla pyörän selästä, ilman kameraa. Vain yhtenä aamuna jaksoin varta vasten herätä kuvaamaan. Syyskuisena viikonloppuna suuntasin tuttua tutummille paikoille Mätäjoen varteen Malminkartanon ja Kannelmäen rajoille. Kuvat unohtuivat arkistojen kätköihin muutamaksi viikoksi, kunnes löysin ne uudestaan tänään.
joki
Mätäjokilaakson kevättä
Tähti- ja revontulikuvausobjektiivini Samyang 24mm f/1.4 on jäänyt valoisaan vuodenaikaan vähälle käytölle. Se on sääli, sillä kapean syväterävyyden mahdollistava laajakulma kelpaa muuhunkin kuin yötaivaan taltiointiin. Toukokuun lopussa pakotin itseni kävelylle lähimaastoon Samyang ainoana objektiivina. Vehreästä Mätäjokilaaksosta löytyi sopivia kuvauskohteita.
Pirkanmaan vanhoissa metsissä
Pohjanmaan lakeuksien ja Järvi-Suomen väliin jää Satakunnasta kohti Kainuuta kaartuva Suomenselän karu vedenjakajaseutu. Historiallisista syistä sinne on keskittynyt paljon valtion maanomistusta. Ei olekaan ihme, että alueelle osuu useita kansallispuistoja ja muita valtion maille perustettuja suojelu- ja virkistysalueita. Seudun valttikortti retkeilijälle ovat metsät ja suot: alueella sijaitsee huomattava osa Etelä-Suomen vanhan metsän sirpaleista ja useita suoluontomme ehdottomia helmiä.
Omat suosikkimaastoni löytyvät Seitsemisen ja Helvetinjärven kansallispuistoista ja niitä ympäröiviltä alueilta. Edellisestä käynnistäni seudulla oli vierähtänyt jo luvattoman monta vuotta, joten helatorstaina suuntasin neljäksi päiväksi nauttimaan Pirkanmaan metsien keväästä. Vaikka kumpikin kansallispuisto riittäisi jo yksinään nelipäiväisen vaelluksen kohteeksi, tällä kertaa pääpaino oli kansallispuistojen ulkopuolella. Se tarkoitti välillä tylsiä siirtymiä metsäautoteitä pitkin, mutta vastineeksi sain nauttia retkiseurueeni kanssa omasta rauhasta turistipolkujen ulkopuolella. Jätettäköön tarkempi reitti arvoitukseksi.