Merkittävä osa Lapin viehätystä on vuodenaikojen äärimmäinen vaihtelu. Kaamoksen sininen hämärä paukkupakkasineen vaihtuu hetkessä kirkkaisiin keväthankiin ja yöttömän yön vehreyteen. Pian maiseman värjää ruskan väriloisto ennen kuin lumi verhoaa jälleen maan. Olen yrittänyt ajoittaa vaelluksiani eri vuosina eri kuukausille löytääkseni oman suosikkiaikani. Tässä näkemykseni vuodenaikojen keskinäisestä paremmuudesta.
myöhäissyksy
Talven tuloa ja kuunvaloa Nuuksiossa
Olen retkeillyt Nuuksiossa hämmästyttävän vähän, vaikka se on ihan vieressä ja Uudenmaan ylivoimaisesti laajin yhtenäinen luontoalue. On tällaiseen törkeään syrjintään toki syynsä. Pyrin lähtökohtaisesti karttamaan merkittyjä reittejä ja helposti saavutettavia leiripaikkoja, joita molempia Nuuksiossa piisaa. Kansallispuiston poluilla saa viikonloppuisin väistellä lapsiperheitä ja turisteja. Lisäksi Helsinki-Vantaan lentoaseman läheisyys aiheuttaa häiritsevää lentomelua, jota en mieluusti luonnon helmassa kuuntelisi.
Myöhäissyksyn ylistys
Lähes aina kun hehkutan myöhäissyksyä huippuhyvänä retkeilyaikana, ihmiset luulevat minun vitsailevan. ”Eikös silloin ole kamalan kylmää ja pimeää? Ja koko ajan sataa! Etkö muka istuisi mieluummin vaikka kotisohvalla television ääressä?” Ei ole, ei sada, en istuisi. Enkä sitä paitsi omista sohvaa tai televisiota.
Mielestäni Etelä-Suomen retkeilyolosuhteet ovat parhaimmillaan huhti-toukokuun vaihteessa ja lokakuun ruskaviikoilla. Niihin aikoihin ihmisiä parveilee suosituimmilla retkipoluilla. Kulkijat kuitenkin kaikkoavat, kun lehdet tippuvat puista ja ensi pakkaset valkaisevat maan. Syyttä. Nyt kun ruska-aika alkaa olla lopuillaan ja marraskuu on jälleen käsillä, on hyvä hetki esittää perusteluja, miksi kannattaa paeta kaupungin neonvaloja loppusyksyiseen luontoon.