Valokuvaaja Teemu Saloriutta
Paluumatkalla pohjoisen keväästä poikkesimme yöpymässä Salamajärven kansallispuistossa. Suomenselän harvaan asutulla vedenjakajaseudulla sijaitsee Etelä-Suomen mittakaavassa varsin erämaisia alueita sekä luonnontilaisina säilyneitä metsiä ja soita. Omat retkeilyni ovat painottuneet enemmän itään tai pohjoiseen, joten oli kiinnostavaa nähdä, tarjoaisiko myös läntisempi Suomi nähtävää erämaaluonnon ystävälle.
Olen yrittänyt retkeillä pohjoisessa mahdollisimman kattavasti eri vuodenaikoina, myös silloin kun ei ole vaellussesonki. Ennen tätä vuotta olin käynyt Lapissa kaikkina muina kuukausina paitsi helmikuussa ja toukokuussa. Helmikuun lopulla hiihtovaelsin Puljun erämaassa ja nyt toukokuun alussa pääsin pikavisiitille Etelä-Lapissa sijaitsevalle Martimoaavalle.
Pohjoisen kevät oli juuri sellainen kuin ajattelinkin: säät vaihtelivat pakkasöistä ja lumimyräkästä häikäisevän kirkkaaseen auringonpaisteeseen. Iltaisin sai kahlata syvässä soselumessa, pakkasaamuisin kuljeksia vauhdikkaasti routaisilla suomättäillä. Kelirikkoajan retkeilyssä on oma viehätyksensä, jota yritän tässä kirjoituksessa avata.
Nykyinen ykköskamerani Canon EOS 6D on palvellut luotettavasti jo keväästä 2013 alkaen. Näinä vuosina kameran suljin on räpsähtänyt ainakin 150 000 kertaa. Nyt 6D:n on vihdoin aika siirtyä uuden peilittömän kaluston tieltä varakameran paikalle viettämään ansaittuja eläkepäiviä. Mitään leppoisaa jäähdyttelyä ei kuitenkaan viimeisille palveluspäiville ollut tarjolla, vaan uskollinen ystäväni pääsi vielä mukaan kiihkeimpiin kevätkahinoihin.
Huhtikuun puolivälistä alkavat perinteisesti luontokuvauksen superviikot, joiden aikana kevät etenee vauhdilla ja kaikki kiinnostavat asiat tapahtuvat luonnossa yhtä aikaa. Ensimmäiset näistä kevätviikoista kuluivat lintujen, sammakoiden, käärmeiden ja suoretkeilyn parissa.
Kun muutin vuonna 2017 Järvenpäähän, yksi asuinpaikan valintaperusteista oli Tuusulanjärvi, jonka ympärillä sijaitsee useita huippuhienoja luonto- ja kulttuurikohteita. Lisäksi järven ympäri pääsee pyöräilemään mukavaa ja turvallista reittiä pitkin. Noin 20 kilometrin lenkki on juuri sopivan mittainen ja matkan varrella riittää hienoja taukopaikkoja. Olen pyöräillyt järven ympäri lukuisia kertoja kaikkina vuodenaikoina ja välillä reittejä hieman vaihdellen. Tässä muutamia vinkkejä pyöräretkelle.
Jostain syystä talvivaelluksilla kertyy muistivihkoon paljon havaintoja varusteiden toimivuudesta, eivätkä kaikki havainnot aina ole kovin painokelpoisia. Puljun erämaan pakkasissa ja syvässä umpihangessa varusteet pääsivät jälleen kunnon testiin. Valittamisen aiheilta ei tälläkään kertaa säästytty.
Helmikuun viimeisellä viikolla suuntasin kahden tietokirjailijan ja retkeilyn ammattilaisen kanssa Puljun erämaahan. Tavanomaisen hiihtovaelluksen ohessa tavoitteena oli saada talvisia kuvia pariinkin tulevaan kirjaan sekä testata muutamia varusteita.
Puitteet autenttisille talvikuville olivat totisesti kohdallaan, sillä tykkylumen kuorruttama erämaa tarjoili useina päivinä kireää pakkasta, kovaa tuulta ja kunnon lumipyryä. Syvässä puuterilumessa ei ollut toivoa kantavista kerroksista, joten jopa lähes kolmimetrisillä metsäsuksilla eteneminen osoittautui raskaaksi.
Tuskastuin muutama vuosi sitten Fjellpulkenin ahkiokassiin, jonka vetoketjut jäätyivät kovalla pakkasella ja joka oli Paris-pulkkaani liian lyhyt. Suunnittelin paremman ahkiokassin ja ompelin prototyypin jo vuonna 2017, mutta lopullisen kassin toteutus sai odottaa neljä vuotta.
Nyt sain vihdoin kassin aikaiseksi ja se pääsi heti mukaan hiihtovaellukselle. Tässä ohjeita kassin ompeluun ja muutamia ensikokemuksia.
Kommentoin viime kesänä tuoreeltaan Canonin uusia peilittömiä järjestelmäkameroita. Jo silloin näytti selvältä, että joko R5 tai R6 olisi seuraava kamerani, mutta en osannut varmuudella sanoa, kumpaan vaaka kallistuisi.
Nyt puoli vuotta myöhemmin suunnitelmat siirtymään kohti peilitöntä kalustoa ovat tarkentuneet. Kevään lähestyessä kamerakuume pahenee.
Silloin harvoin kun Etelä-Suomeen sataa puolimetrinen lumipeite, siitä on otettava kaikki irti. Viime sunnuntaina tarjoutui mahdollisuus lähteä koko päiväksi hiihtoretkelle. Valitsin kohteeksi Kirkkonummella sijaitsevat Meikon metsät ja suot, sillä tiesin maastojen olevan monia muita Uudenmaan metsäalueita loivapiirteisempiä.
Tarkoitus oli keskittyä hiihtämiseen ja jättää kuvaaminen vähemmälle. Turha toivo: sääennuste muuttui viime hetkellä pilvisestä aurinkoiseksi, ja heti retken ensimetreillä taivaalle ilmestyi ihmeellinen kaari.
Pääkaupunkiseudun talvessa on yksi sääilmiö, jota maisemakuvaajat odottavat vesi kielellä. Pakkasen kiristyessä -20 asteen tuntumaan, alkaa sulasta merestä nousta vesihöyryä eli merisavua. Viime talvena moisesta oli turha haaveilla, mutta muutamina aiempina talvina on onnistanut:
Tänä vuonna tammikuu toi Helsinkiin ensin puoli metriä lunta, sitten kireitä pakkasia. Meren ollessa vielä laajalti sula, odotin näkeväni moneen vuoteen komeimmat merisavut. Lähdin jälleen metsästämään niitä Suomenlinnan rannoille.