Nykyinen ykköskamerani Canon EOS 6D on palvellut luotettavasti jo keväästä 2013 alkaen. Näinä vuosina kameran suljin on räpsähtänyt ainakin 150 000 kertaa. Nyt 6D:n on vihdoin aika siirtyä uuden peilittömän kaluston tieltä varakameran paikalle viettämään…
Avainsana Seurasaari
Citynature.eu-sivusto johdattaa Helsingin lähiluontoon
Olen jo pitkään ajatellut, että Helsingin helposti saavutettavat luontokohteet pitäisi saada paremmin matkailijoiden – ja asukkaidenkin – tietoon. Tänä keväänä julkaistu Citynature.eu-sivusto on tehty juuri tähän tarkoitukseen: sivusto esittelee Helsingin ja Tallinnan TOP10-luontokohteet. Jokaisesta kohteesta…
Eläimiä joulukuun valoissa
Joulukuun aurinkoiset hetket ovat osuneet mainiosti yksiin vapaapäivien kanssa. Lyhyinä alkutalven päivinä ei kannata suunnata merta edemmäs kuvaamaan, vaan parhaat paikat saattavat löytyä kotoisilta Helsingin rannoilta.
Väriloistoa kaupungissa
Käsittämättömän poutainen syksy jatkuu aina vain. Hienoja kuvaussäitä on edelleen tarjolla, mutta ruskahuippu taitaa Helsingissä olla takanapäin. Viime viikonloppuna väriloistoa oli vielä mukavasti jäljellä. Hyödynsin aurinkoisen lauantain hortoilemalla päämäärättömästi ympäri kaupunkia – kamera tietenkin mukana.
Sarvipöllön poikasia Seurasaaressa
Alkukesä on lintumaailmassa poikasten kasvatuksen aikaa. Helsingissä näkyvimpiä ovat hanhipoikueet, mutta urbaani maisema kätkee sisäänsä myös monen muun linnun jälkikasvua. Kesäkuisena iltana lähdin etsimään Seurasaaresta juuri pesästä lähteneitä sarvipöllön poikasia.
Helsingin talven kuvasatoa
Valojen puolesta talven parasta aikaa kestää Helsingissä suunnilleen joulukuun alusta tammikuun puoliväliin: matalalta paistava aurinko tarjoaa koko lyhyen päivän ajan pehmeästi muotoilevaa valoa. Valitettavasti lumet ja pakkaset ajoittuvat vain harvoin samaan ajankohtaan. Tällä kertaa kävi tuuri:…
Talvi käväisi Helsingissä
Syksy on ollut suorastaan epäonnisen pilvinen. Olen viettänyt loka-marraskuussa yhteensä kymmenen yötä hyvillä tähtikuvauspaikoilla eri puolilla Suomea. Yhtenäkään yönä taivas ei ole ollut kirkas. Alkusyksystä hankkimani tähtikuvausobjektiivi Samyang 24mm f/1.4 on kulkenut kameralaukussa lähinnä ylimääräisenä painona, joten…