Kirjoitussarjassa esitellään suurelle yleisölle tuntemattomia retkikohteita Etelä-Suomesta Lapin perukoille. Sarjan ensimmäisessä osassa vaelletaan Tarvantovaaran erämaassa. ”Muita retkeilijöitä alueella tapaa äärimmäisen harvoin. Suomen retkeilymielessä unohdetuimman erämaan tittelistä kamppailevat tasapäin Tarvantovaara, Koitelaisenkaira ja Pomokaira. — Kuuluisat nähtävyydet…
Posts Published by Teemu
Usva-aamujen matematiikkaa
Tällä viikolla valokuvaajia on hellitty täydellisillä syyssäillä. Aurinkoisia päiviä ovat seuranneet tyynet yöt, jotka tähän aikaan vuodesta synnyttävät usein kuvauksellisia aamu-usvia vesistöjen ylle ja aukeille paikoille. Näihin aikoihin auringonnousu ajoittuu etelärannikolla mukavasti noin puoli seitsemäksi,…
Valokuvaaminen vaelluksella, osa 1/2: Mitä mukaan?
Varsin pian valokuvausharrastuksen aloitettuani ymmärsin perustavanlaatuisen tosiasian: parhaat kuvausolosuhteet luonnossa ovat aamulla, illalla ja yöllä. Kätevimmin nämä kolme vuorokaudenaikaa saavuttaa yöpymällä maastossa, joten retkeilyharrastus on valokuvaukselle luonteva aisapari. Nälkä kasvaa syödessä ja pian parin yön…
Kuukuvauksen anatomiaa
Kuu on kiehtonut valokuvaajia kautta historian. Sen liikkeet tunnetaan täsmällisesti, joten oikeaan aikaan kuvauspaikalle osuminen on helppoa. Hyvät sääolosuhteet ovat kuitenkin pilvisessä maassamme yllättävän harvassa, eikä itse kuvaustilannekaan ole aivan haasteita vailla. Olen yrittänyt kuvata…
Kroppirungosta täyskennoon: Canon 6D:n ensivaikutelmat
LISÄYS: Kirjoituksen jatko-osa julkaistu 15.1.2014: Kannattiko 6D:n hankinta? Valtaosa valokuvauksen harrastajista hankkii ensijärkkärikseen APS-C- tai Micro Four Thirds -kokoisella kennolla varustetun mallin. Harrastuksen edetessä monen ajatuksiin hiipii niin sanotun täyskennoisen kameran hankkiminen. Niin kävi myös…
Revontulten jäljillä, osa 2
Pääsiäisen turistilomailu Muoniossa ei mennyt kuvauksen kannalta hukkaan, sillä koko viikon jatkunut selkeä sää tarjosi erinomaisen tilaisuuden väijyä revontulia. Nyt mukana oli myös vasta hankkimani Canonin 17-40mm f/4L toimittamassa laajakulmaobjektiivin virkaa. Ensimmäisenä iltana 27.3. hiihtelin…
Revontulten jäljillä
Sunnuntai-iltana 17.3. nähtiin Suomessa kirkkaimmat revontulet vuosikausiin. Sosiaalinen media täyttyi revontulipäivityksistä, ja Ursan Taivaanvahdissa sekä muilla areenoilla julkaistiin toinen toistaan upeampia valokuvia. Olen seurannut revontulihälytyksiä tiiviisti seitsemän vuotta. Tulokset ovat olleet onnettomia: aina kun magneettikentän…
Projektina pyrstötähti PanSTARRS
Komeetta C/2011 L4 eli PanSTARRS ilmestyi Suomen taivaalle 13. maaliskuuta. Pilvisen talven jälkeen säät ovat onneksi kirkastuneet, ja viime päivinä on ollut harvinaisen erinomaiset havainto-olosuhteet. Kävin kuvaamassa komeettaa neljänä perättäisenä iltana 14.-17. maaliskuuta. Pelkän komeetan…
Uudet sivut avattu
Vajaan vuoden kestänyt nettisivuprojekti on viimein päätöksessään ja uudet sivut saatu julkaisukuntoon. Ennen julkaisemattomia kuvia on satoja, useimmat vuodelta 2012. Ainakin seuraavat asiat ovat muuttuneet, toivottavasti parempaan suuntaan: Koko sivusto on siirretty WordPress-pohjaan ja ulkoasu…