Varsin pian valokuvausharrastuksen aloitettuani ymmärsin perustavanlaatuisen tosiasian: parhaat kuvausolosuhteet luonnossa ovat aamulla, illalla ja yöllä. Kätevimmin nämä kolme vuorokaudenaikaa saavuttaa yöpymällä maastossa, joten retkeilyharrastus on valokuvaukselle luonteva aisapari.

Nälkä kasvaa syödessä ja pian parin yön retket eivät enää riitä. Yhtäkkiä huomaa raahaavansa kameroita viikon mittaisilla erämaavaelluksilla. Sitten ei olekaan enää ihan sama, minkä verran kalusto painaa.

Kaksiosaisen kirjoituksen ensimmäisessä osassa pohditaan, mitä kameravarusteita vaellukselle kannattaa ottaa mukaan. Näkökulma on melko subjektiivinen, mutta ehkä ratkaisuistani voi olla hyötyä muillekin. Myöhemmin julkaistava toinen osa kertoo kameroiden kantovirityksistä rinkan kanssa sekä itse kuvaamisesta vaelluksella.

Erillinen vaelluskamera?

Jos tarkoituksena on vain dokumentoida vaelluksen tapahtumia, kelpaa palvelukseen tietysti mikä tahansa laite, jota kehtaa kutsua kameraksi. Mitä kevyempi, sitä parempi. Itselleni vaellusharrastus on itsessäänkin tärkeä, mutta silti vaeltaminen on ennen kaikkea tapa päästä kuvauksellisiin paikkoihin. Välillä raskasta rinkkaa raahatessa mielessä on käynyt kamerakaluston keventäminen erillisen vaelluskameran avulla. Nykyään on saatavilla esimerkiksi näppäriä peilittömiä järjestelmäkameroita, joiden kuvanlaatu on varsin kelvollinen moneen käyttöön.

Pohdinnan tulos on kuitenkin aina sama: miksi omistan hienon täyskennolla varustetun kameran, jos en ottaisi sitä  mukaan vuoden parhaille reissuille? Kun vaelluksen keskeisenä tavoitteena on valokuvaus, ei kuvanlaadusta tingitä. Joku muu voisi kuitenkin arvottaa kamerakaluston kevennyksen kuvanlaadun pienehköä eroa tärkeämmäksi, joten peilitön järkkäri tai laadukkaalla kennolle varustettu kompaktikamera voi olla varteenotettava vaihtoehto.

Tähtitaivaan kuvaaminen vaatii kunnollisen kameran. Koivusuon luonnonpuisto, Ilomantsi 12/2010.

Vain olennaiset objektiivit

Olen kokeillut vaelluksilla lukuisia eri objektiiviyhdistelmiä täydellistä pakettia löytämättä. Toistaiseksi olen päätynyt varsin yksinkertaiseen ratkaisuun, mukana on seuraavat objektiivit:

• Canon EF 17-40mm f/4L, paino 570 g
• Canon EF 70-200mm f/4L IS, paino 880 g
• Kenko 36mm loittorengas, paino 105 g

Laajakulmalla hoituu esimerkiksi maisemakuvaus ja leirielämän dokumentointi. Täydellisessä maailmassa objektiivin telepää jatkuisi hieman pitemmälle, sillä 40mm polttoväli tuottaa täyskennolla melkoisen laajan kuvakulman. Eikä aina jaksa tai ehdi vaihtaa objektiivia.

Kevyt telezoom on näppärä moneen tarkoitukseen. Sillä kuvailee niin maisemat, retkitoverit kuin kaikenkokoiset eläimetkin.  Loittorenkaalla höystettynä siitä tulee kohtalainen makro-objektiivi.

Neidonkorento kuvattuna yhdistelmällä 70-200mm f/4 IS + 36mm loittorengas. Kuusamo 6/2013.

Ketterä telezoom sopii mainiosti pikkunisäkkäiden kuten tunturisopulin kuvaamiseen.  Paistunturin erämaa 8/2011.

Välillä olen kuljettanut mukana myös kevyttä ja valovoimaista 50mm f/1.8 -objektiivia, mutta se on jäänyt poikkeuksetta hyvin vähälle käytölle. Ehkä se on hieman väliinputoaja, ehkä kiinteä polttoväli ei ole vaelluksella omimmillaan.

Täyskennoon siirtymisen myötä harkinnassa on kantaa mukana 1,4X telejatketta, jotta ulottuvuus telepäässä riittäisi varmasti kaikkiin aiheisiin. Aika näyttää, onko jatkeelle oikeasti tarvetta.

Hienosäätöä ajan ja paikan mukaan

Polttovälejä miettiessä keskeisiä vaikuttavia tekijöitä ovat vaelluskohde ja vuodenaika. Talvisessa metsässä teleobjektiivi jää vähemmälle käytölle, koska eläimiä on vähänlaisesti eivätkä metsämaisemat oikein taivu ahtaaseen kuvakulmaan.

Talvista metsää laajakulmalla kuvattuna. Helvetinjärven kansallispuisto 12/2012.

Talvella sormien jäätyessä objektiivia ei mielellään vaihtele kovin usein, joten optimaalisinta olisi omistaa ulottuva zoom-objektiivi. Esimerkiksi 24-105mm voisi toimia täyskennolla tässä tarkoituksessa, mutta se on melko tyyris hankittavaksi vain yhtä käyttötarkoitusta varten.

Yllättävää kyllä, laajakulma saattaa jäädä Lapin tuntureilla käyttämättömäksi. Laajakulmahan korostaa etualaa, joten maiseman eteen kannattaa usein sijoittaa jotain mielenkiintoista. Tunturipaljakassa sellaista voi olla hankala löytää, ja tunturitkin jäävät laajisnäkymässä surkeiksi kumpareiksi. Telellä saa helpommin poimittua maisemasta olennaisen ja tunturit näyttävät mahtavamman kokoisilta.

Teleobjektiivilla saa poimittua yksitoikkoisestakin maisemasta kuvauksellisia yksityiskohtia. Kuivi-tunturi, Kevon luonnonpuisto 8/2011.

Edellinen Lappi-esimerkki on hieman kärjistetty, sillä harvalla vaelluksella kuljetaan koko ajan avarassa paljakassa.  Jokaisella Lapin-vaelluksellani kuvat ovat jakautuneet hämmästyttävän tarkasti tasan laajakulman ja telen kesken.

Tunturipurojen kuvaamisessa laajempi kuvakulma usein toimii. Kilpisjärvi 8/2012.

Kolmijalka vai ei?

Jalustan mukaan ottaminen on kiperä ongelma, jota joudun harkistemaan tarkoin aina ennen reissuun lähtöä. Pimeään vuodenaikaan ratkaisu on helppo, sillä ilman tukea yökuvista ei tule mitään. Pahin rajatapaus on vuosittainen elokuun Lapin-vaellus. Yöt ovat vielä melko valoisia eikä reissussa jaksa muutenkaan aina kukkua keskiyöllä. Mutta ne harvat yökuvat ovat usein reissun parhaimmistoa, ja myös jotkut päiväsaikaan kuvattavat aiheet, kuten virtaava vesi, huutaisivat avuksi telinettä.

Talvella pitkä pimeä aika tarjoaa paljon kuvauskohteita, jotka vaativat jalustaa. Täysikuu nousee iltahämärissä suon ylle. Patvinsuon kansallispuisto 12/2012.

Viikon tunturivaelluksella 1,6 kg painavan jalustan raahaaminen ei erityisemmin huvittaisi. Kevyempi ja matalampi malli voisi olla ratkaisu, mutta liika vakaudesta tinkiminen aiheuttaisi koko kapistuksen muuttumisen turhaksi. Kovin paljon alle kilon tuskin päästään, joten lisäpaino olisi joka tapauksessa merkittävä. Vaikeaa on.

Korvaamattomat pikkuesineet

Lisävarusteista tärkeimpiä ovat akut ja muistikortit. Erityisesti muistikortit ovat nykyään niin halpoja, ettei niiden kohdalla kannata pihistellä. Murphyn lakien mukaisesti korttitila loppuu aina silloin, kun vuoden tai elämän paras kuvaustilanne on päällä.

Periaatteessa yhdelläkin akulla voi selvitä viikon vaelluksesta. Esimerkiksi useiden Canonin runkojen käyttämä LP-E6-akku kestää  kokemukseni mukaan 6D:llä helposti yli 1500 kuvaa. Toki jos käyttää kuvatessa paljon kameran näyttöä, kuvaa videota tai selailee kuvia vaelluksen aikana, saattaa virta loppua paljon nopeammin.

Vara-akku tuo turvaa eikä ole kohtuuttoman kallis sijoitus. Muistikorteilta voi aina poistaa huteja, mutta virran loppuessa kuvaaminen päättyy siihen paikkaan. Vanhalla 40D:llä vara-akkuja tarvitsi viikon reissulle kaksi tai kolme, 6D:llä riittää yksi.

Ulkona kamera joutuu alttiiksi luonnonvoimille. Niinkin vähäiset luonnonvoimat kuin sadepisarat ja pölyhiukkaset voivat pilata reissukuvat osuessaan väärään aikaan etulinssiin tai kennolle. Mikrokuituliinan ja puhdistuspumpun on siis syytä olla aina käden ulottuvilla.

Kameran kennolle on päässyt hius, joka pilaa kuvat tehokkaasti. Tällä kertaa olin onneksi vain lähirannalla Helsingin Lauttasaaressa, mutta tapauksen jälkeen puhdistuspumppu on ollut aina mukana.

Kameran linssin eteen sijoitettavat kirkkaat suojasuotimet jakavat valokuvaajat kahteen leiriin. Toisten mielestä ne ovat välttämätön suoja etulinssille, toiset taas sanovat niiden heikentävän kuvanlaatua. ”Miksi ostaa satojen tai tuhansien eurojen objektiivi ja pilata se parin kympin suotimella?” Onhan tuossa kieltämättä perää.

Itse olen kuitenkin järkeillyt, että maastossa on parempi pyyhkiä huolettomasti suodinta kuin aiheuttaa naarmuja kalliiden objektiivien etulinsseihin. Laadukkaalla suotimella kuvanlaadun heikkeneminen on lähes olematonta. Vastavalotilanteissa ruuvaan kuitenkin usein suotimen irti linssiheijastumien välttämiseksi. Erityisen pahasti heijastumat häiritsevät laajakulmaobjektiivilla.

Varsinaiset linssisuojat ovat asia erikseen. Niitäkin voisi olla varakappale vaikka jokaiselle objektiiville, sillä nuo mustat rinkulat tuppaavat katoamaan herkästi hektisissä kuvaustilanteissa. Edellisellä vaelluksellani Kuusamossa hävitin yhden linssisuojan kahden aarin kokoiselle alueelle. Miten se on mahdollista? Sitä minäkin ihmettelin, kunnes retkikaveri teki saman vielä suppeammalla alueella.

Tämä ranta söi linssisuojan, mutta tarjosi sentään korvaukseksi upean auringonlaskun. Kuusamo 6/2013.

Kohti tunturia

Seuraavaksi on taas aika pakata kameravarusteet ja suunnata viikoksi pohjoiseen. Tällä kertaa kohteena on Tarvantovaaran erämaa-alue Suomi-neidon olkapäällä aivan Norjan rajan tuntumassa. Reissun jälkeen tiedän ehkä taas hieman paremmin, mitä varusteita vaeltava valokuvaaja tarvitsee.

LISÄYS: Kirjoituksen toinen osa julkaistu 10.2.2014: Kantovirityksiä ja kuvauskohteita