Citynature.eu-sivusto johdattaa Helsingin lähiluontoon

Olen jo pitkään ajatellut, että Helsingin helposti saavutettavat luontokohteet pitäisi saada paremmin matkailijoiden – ja asukkaidenkin – tietoon. Tänä keväänä julkaistu Citynature.eu-sivusto on tehty juuri tähän tarkoitukseen: sivusto esittelee Helsingin ja Tallinnan TOP10-luontokohteet. Jokaisesta kohteesta on tarjolla paljon luontotietoa ja retkivinkkejä. Sivusto on suunniteltu toimimaan erityisen hyvin mobiililaitteilla, jotta siitä olisi apua myös maastossa.

Sivusto sisältää runsaasti ottamiani maisemakuvia ja muutamia lajikuvia. Olen yli kymmenen vuoden ajan kulkenut useimmilla sivuston esittelemillä luontokohteilla, joten arkistoistani löytyi monesta kohteesta jo valmiiksi kuvia eri vuodenajoilta. Täydensin kuvavalikoimaani retkeilemällä vuoden ajan ahkerasti eri puolilla Helsinkiä.

Lue lisää

Elokuun yöt eivät suosi

Olen viettänyt kaikki elokuun viikonloput maastossa yötaivasta kuvaten. Luonto ei ole ollut kanssani samalla puolella: jokainen kerta on epäonnistunut.

Lue lisää

Paluu Lauttasaareen

Tätä kirjoittaessani meri on jo täysin sula ja lumet ovat lähes kaikonneet maastosta. Viikko Lauttasaaren tähtikuvausretken jälkeen olosuhteet olivat vielä melkein talviset. Kirkkaan aurinkoinen päivä näytti jatkuvan iltaan asti selkeänä, joten suuntasin jälleen Lauttasaaren merimaisemien ääreen.

Lue lisää

Tähtikirkas ilta Lauttasaaressa

Pitkä pilvinen jakso päättyi viime sunnuntaina aurinkoiseen pakkaspäivään. Myös illaksi luvattiin kirkasta säätä. Päätin lähteä Lauttasaaren eteläkärkeen kuvaamaan auringonlaskua, hämärtyvää iltaa ja tähtitaivasta. Toiveissa oli myös kiikaroida ja yrittää valokuvata Andromedan tähdistössä majailevaa C/2014Q2 Lovejoy -komeettaa.

Kuvausretkeä suunnitellessani tajusin, etten ollut koskaan yrittänyt kuvata tähtiä Helsingin rannoilta. Lauttasaaren kärki on Suomenlinnan ohella kaupungin pimeimpiä paikkoja. Nyt oli korkea aika kokeilla, miten hyvin tai huonosti tähtikuvaus sieltä käsin onnistuu.

Lue lisää

Maisemakuvaajan oivalluksia

Sain joulun alla pyynnön kirjoittaa vinkkejä maisemakuvaukseen. Vaikka olenkin maisemia räpsinyt vuosikausia, vakavampaa perehtymistä aiheeseen on takana vasta pari vuotta. Kaikenkattavaa ohjeistusta en siis koe vielä pystyväni kirjoittamaan.  Sen sijaan voin kertoa parista oivalluksesta, jotka olen omalla maisemakuvaajan urallani oppinut kantapääopiston kautta.

Lue lisää

Revontulten jäljillä

Sunnuntai-iltana 17.3. nähtiin Suomessa kirkkaimmat revontulet vuosikausiin. Sosiaalinen media täyttyi revontulipäivityksistä, ja Ursan Taivaanvahdissa sekä muilla areenoilla julkaistiin toinen toistaan upeampia valokuvia.

Olen seurannut revontulihälytyksiä tiiviisti seitsemän vuotta. Tulokset ovat olleet onnettomia: aina kun magneettikentän häiriöisyys on ollut koholla, mahdollinen näytelmä on peittynyt raskaan pilvipeitteen taakse. Silloin harvoin kun taivas on ollut selkeä, ovat revontulet jääneet liian himmeiksi näkyäkseen pääkaupungin valosaasteen keskellä. Pari kertaa olen myös onnistunut missaamaan hälytykset ja nukkunut onneni ohi.

Lue lisää