Pilvisen Hammastunturin vaelluksen jälkeen sää tietenkin kirkastui välittömästi. Pohjoisessa kirkas yö tietää aina jonkinlaista todennäköisyyttä nähdä revontulia. Pohdimme, missä voisimme viettää väliyön matkalla etelään. Sopivia kansallispuistoja ei reitin varrelle oikein osu, mutta vitostien varrella Taivalkoskella…
Avainsana laavu
Pääsiäisvaellus Ounastunturilla
Pääsiäisenä järjestyi aikaa lähteä neljäksi yöksi Lappiin nauttimaan keväthangista ja kiskomaan ahkiota pitkin metsiä ja tuntureita. Kohteeksi valikoitui Pallas-Yllästunturin kansallispuiston pohjoisin osa Ounastunturi, jonne looginen lähtöpaikka on Hetta. Sinne on bussimatkaa Kolarin rautatieasemalta vain parin…
Kaamosvaloja Kuusamon Närängänvaaralla
Vuoden takainen kaamosvaellus oli hieno, mutta ahkion päivittäinen liikuttelu vei valokuvauspuuhilta parhaan terän. Lisäksi reilusti napapiirin pohjoispuolella ei päässyt nauttimaan auringon kultaisesta valosta. Varmimmin sekä lunta että aurinkoa on vuodenvaihteessa tarjolla Kuusamon seudulla, minne matkani…
Talvipäivänseisauksen revontulet Nuuksiossa
Talvipäivänseisauksena pohjoinen pallonpuolisko on kääntynyt eniten poispäin auringosta. Mikäpä olisi parempi tapa viettää vuoden pisintä yötä kuin suunnata laavuretkelle hyvien eväiden ja kameravehkeiden kera! Sunnuntaina 21.12. olosuhteet vaikuttivat poikkeuksellisen lupaavilta: maisema oli saanut hennon lumikuorrutteen…
Tuntemattomat retkikohteet: Siikanevan ympäristö
Kirjoitussarjassa esitellään suurelle yleisölle tuntemattomia retkikohteita Etelä-Suomesta Lapin perukoille. Sarjan toisessa osassa tutustutaan Pirkanmaalla sijaitsevan Siikanevan ympäristöön. Aiempi osa: Tarvantovaaran erämaa Metsähallituksen Luontoon.fi-sivustolla kuvaillaan noin 1000 hehtaarin laajuista Siikanevaa seuraavasti: ”Siikanevalla kulkija voi aistia laajan suoalueen rauhan…
Myöhäissyksyn ylistys
Lähes aina kun hehkutan myöhäissyksyä huippuhyvänä retkeilyaikana, ihmiset luulevat minun vitsailevan. ”Eikös silloin ole kamalan kylmää ja pimeää? Ja koko ajan sataa! Etkö muka istuisi mieluummin vaikka kotisohvalla television ääressä?” Ei ole, ei sada, en…