Lokakuu on esitellyt tällä viikolla kauniita aurinkoisia pakkaspäiviä ja kirkkaita öitä. Onnekkaasti samaan aikaikkunaan on sattunut varsin mukavaa revontuliaktiivisuutta. Torstaina 7.10. nähtiin kirkkaudeltaan melkein maaliskuun 17. päivän veroinen näytelmä, joskin paljon lyhytkestoisempi. Katselin ja kuvasin illan parhaat…
Avainsana Canon EF 17-40mm f/4L
Jälleen Linnunradan alla
Maaliskuu on ollut kuluvan tähtikuvauskauden ylivoimaisesti parasta aikaa. Kirkkaita öitä on osunut kohdalle enemmän kuin edellisenä viitenä kuukautena yhteensä. Taivaan ilmiöiden kuvaajille on muutenkin tarjoiltu mannaa kaksin käsin: ihan joka viikolle ei osu sekä huikeita revontulia että…
Tähtiyö taivasalla
Mennyt talvi oli retkeilymielessä katastrofaalinen: vuodenvaihteen kaamosvaelluksen jälkeen maastoöitä ei kertynyt ainuttakaan eikä metsäsuksille löytynyt etelän loskakeleillä käyttöä. Nyt keväällä vahinko on tarkoitus ottaa takaisin korkojen kera. Tänä viikonloppuna kalenteri näytti täydeltä, mutta upeiden kevätsäiden vuoksi oli pakko tunkea…
Tähtikirkas ilta Lauttasaaressa
Pitkä pilvinen jakso päättyi viime sunnuntaina aurinkoiseen pakkaspäivään. Myös illaksi luvattiin kirkasta säätä. Päätin lähteä Lauttasaaren eteläkärkeen kuvaamaan auringonlaskua, hämärtyvää iltaa ja tähtitaivasta. Toiveissa oli myös kiikaroida ja yrittää valokuvata Andromedan tähdistössä majailevaa C/2014Q2 Lovejoy…
Kirkkaat revontulet Kemihaarassa
Kaamosvaellus päättyi onnistuneesti saunaan ja poronkäristykseen Kemihaarassa. Tuskin olimme ehtineet jälkiruokaa lusikoida, kun ulkona leimusi koko taivaankannen yli kaartuva vihreä revontulivyö. Juosten hakemaan jalusta ja kamera!
Harmaasuodin ensitestissä
Kuvasin maisemia monta vuotta ilman minkäänlaisia suotimia, mutta viime joulukuussa hankin viimein harmaasuotimen. Kaupasta tarttui mukaan Hoya ND8 HMC. Canonin 17-40mm f/4L -objektiiville sopiva 77mm malli kustansi paikallisessa kivijalkaliikkeessä 43 euroa. Harmaasuodin eli neutral density filter tai ND…
Helmikuun kirous ja muita kuvaustilastoja
Harmaiden päivien keskellä intouduin tutkimaan kuvaustilastoja. En muista vuosiin tarkastelleeni yksityiskohtaisesti kuvaustottumuksiani. Mitkä ovat suosituimmat objektiivit, polttovälit, aukot ja herkkyydet? Entä mikä on tilastollisesti vuoden paras kuvauskuukausi ja milloin kameralle on vähiten käyttöä? Tässä kirjoituksessa…
Kroppirungosta täyskennoon: Kannattiko 6D:n hankinta?
Hankin viime maaliskuussa Canon EOS 6D:n ja siirryin siten samalla täyskennoisten kameroiden maailmaan. Kuukautta myöhemmin kirjoittelin kamerasta ensivaikutelmat. Nyt kun täyskennoilua on takana kymmenen kuukautta, on aika vetää johtopäätöksiä, kannattiko 6D:n hankinta ja kennokoon vaihto.
Valokuvaus talviretkillä
Kesällä luonnossa tapahtuu eniten, mutta sisäinen maisemakuvaajani on parantumaton talvifani. Myös retkeilyaikana talvi on kiehtonut vuosi vuodelta enemmän. Talvi on valokuvausmielessä hieman muita vuodenaikoja haastavampi ja erityisesti vaikeudet korostuvat retkillä, joiden aikana ei ole mahdollista…
Valokuvaaminen vaelluksella, osa 1/2: Mitä mukaan?
Varsin pian valokuvausharrastuksen aloitettuani ymmärsin perustavanlaatuisen tosiasian: parhaat kuvausolosuhteet luonnossa ovat aamulla, illalla ja yöllä. Kätevimmin nämä kolme vuorokaudenaikaa saavuttaa yöpymällä maastossa, joten retkeilyharrastus on valokuvaukselle luonteva aisapari. Nälkä kasvaa syödessä ja pian parin yön…