Lähes aina kun hehkutan myöhäissyksyä huippuhyvänä retkeilyaikana, ihmiset luulevat minun vitsailevan. ”Eikös silloin ole kamalan kylmää ja pimeää? Ja koko ajan sataa! Etkö muka istuisi mieluummin vaikka kotisohvalla television ääressä?” Ei ole, ei sada, en istuisi. Enkä sitä paitsi omista sohvaa tai televisiota.

Mielestäni Etelä-Suomen retkeilyolosuhteet ovat parhaimmillaan huhti-toukokuun vaihteessa ja lokakuun ruskaviikoilla. Niihin aikoihin ihmisiä parveilee suosituimmilla retkipoluilla. Kulkijat kuitenkin kaikkoavat, kun lehdet tippuvat puista ja ensi pakkaset valkaisevat maan. Syyttä. Nyt kun ruska-aika alkaa olla lopuillaan ja marraskuu on jälleen käsillä, on hyvä hetki esittää perusteluja, miksi kannattaa paeta kaupungin neonvaloja loppusyksyiseen luontoon.

Valoa vai pimeyttä?

Marraskuussa päivä on lyhyt: hämärä hallitsee vuorokautta. Kun katsoo ulos kerrostalohuoneiston ikkunasta, syysilta näyttää masentavan pimeältä. Kaikki katulamppujen kelmeän valokeilan ulkopuolella on sysimustaa. Märkä asfaltti tuntuu imevän kaiken valon itseensä.

Luonnon helmassa myöhäissyksy näyttäytyy erilaisena. Jos retki sattuu ajoittumaan täydenkuun aikaan, jatkuu valoisuus läpi vuorokauden. Puolikuukin riittää valaisemaan maiseman yllättävän hyvin: avoimessa maastossa näkee aivan hyvin kulkea ilman otsalamppua.

Maahan pudonneet ruskalehdet saavat lehtimetsän pohjan hohtamaan iltahämärissä – sentin lumikerroksesta puhumattakaan.

Retkikohteet tyhjillään

Keskellä surkeinta retkeilyaikaa, siis heinäkuussa, Nuuksion jok’ikinen laavu ja telttailualue ovat viikonloppuisin tupaten täynnä ihmisiä. Kerran olin laavuilemassa samassa paikassa lokakuun viimeisenä viikonloppuna. Koko retken aikana vastaan tuli vain kaksi ihmistä, enkä edes kulkenut erityisen syrjässä turistipoluilta.

Muutama vuosi sitten vietin kaverini kanssa lokakuun viimeisen viikon Helvetinjärven kansallispuiston tienoilla. Vaikka säät olivat aivan täydelliset, näimme viikon aikana vain yhden ihmisen –  senkin ylittäessämme maantietä. Saimme nauttia kahden kesken ensilumen kuorruttamista, hiljaisista maisemista.

Ainakaan retkeilyn vaikeudesta ei kulkijoiden vähäisyys voi johtua. Myöhäissyksyn retkeily etenkään Etelä-Suomessa ei vaadi varusteilta ihmeitä. Pikkupakkasille riittävä makuupussi, sopivasti lämmintä vaatetta ja otsalamppu – siinä tärkeimmät erot kesävarustukseen. Helteellä ei voi pukeutua mitenkään järkevästi: joko läkähtyy kuumuuteen tai syöttää itsensä verenhimoisille hyönteisille. Loppusyksyllä taas lämmönsäätely on lastenleikkiä: liikkuessa kevyempi vaatetus ja tauoilla lisää kerroksia.

Laavujen maa

Suomi on täynnä retkeilijöiden käyttöön pystytettyjä puisia laavuja, joiden parasta käyttöaikaa on loppusyksy: ötiäisiä ei ole kiusaamassa eikä teltan tuomaa pientä lisälämpöä tarvita mihinkään, kunhan makuupussi on riittävän lämmin.

Jos suunnittelee reissunsa laavujen varaan, riittää varamajoitteeksi vaikkapa halpahallin kevytpressu. Oikeastaan rakennettuja laavuja ei välttämättä tarvita ollenkaan, sillä kyllä pressun, louteen tai laavukankaan allakin viettää syysyön oikein mukavasti. Poutasäällä voi nukkua myös taivasalla.

Hyviä kohteita laavuretkeilyyn ovat monet kansallispuistot ja retkeilyalueet, joiden palvelurakenteet voi tarkistaa Luontoon.fi-sivustolta. Muilla alueilla sijaitsevia laavuja voi etsiä esimerkiksi osoitteesta Laavu.org. Ihan kaikkien laavujen sijainteja ei toki Internetistä tai kartoilta löydy.

Luonnon antimia

Pelkän tyhjänkulkemisen sijaan retkellä voi kerätä suuhunpantavaa retkievääksi tai vaikka kotiinviemisiksi. Monen sienen paras satokausi on loka-marraskuussa jo ohi, mutta suppilovahveroita voi löytää joskus joulukuussakin. Onpa niitä vielä jäätyneinä ja lumen peittäminä päätynyt sienikorin täytteeksi.

Soiden punainen herkku, karpalo, on parhaimmillaan pakkasen puremana ja kuuran kuorruttamana. Karpaloiden poimiminen on verrattain hidasta puuhaa, joten kotiinviemisiksi niitä ei ehkä saa, jos tarkoitus on samalla vaeltaa. Vaan mikä olisi parempi lisuke aamupuuroon!

Valokuvaajan näkökulma

Luonnossa tapahtuu myöhäissyksyllä varsin vähän verrattuna muihin vuodenaikoihin. Kasvit ovat lakastuneet, hyönteiset menehtyneet ja muuttolinnut jättäneet karun maamme. Ruskan väriloisto on mennyttä. Kameraa ei kannata silti ripustaa vitriiniin odottelemaan talvea.

Niukkasävyinen, karu maisema inspiroi kuvaamaan pelkistettyjä näkymiä, jollaiset olisivat kesän yltäkylläisyydessä mahdottomia. Kun ei ole turhia värejä häiritsemässä, voi keskittyä valoon ja varjoon.

Toisaalta kirkkailla korkeapainejaksoilla loppusyksy vasta kuvauksellinen onkin. Loivaa auringonvaloa riittää aamusta iltaan ja kameralle on käyttöä myös yöaikaan, jos haluaa tallentaa Kuun valaisemia maisemia tai tähtitaivasta. Ihanteellisissa oloissa lämpötila käväisee yöllä pakkasella, jolloin maisemaa koristaa aamulla kaunis kuurakerros. Jos oikein onnistaa, satelee reissun aikana myös muutama lumihiutale näkymiä elävöittämään.

Ei luonto toki täysin eläimetön ole myöhäisyksylläkään. Tiaisparvet pyörivät puidenlatvoissa, kanalintu pärähtää silloin tällöin jaloista lentoon. Korpit raakkuvat, närhet rätisevät. Laulujoutsenet viivyttelevät muuttomatkalle lähtöä. Huomaamatonta elämää viettäviä nisäkkäitä vilahtelee siellä täällä.

Muutoksen hetki

Muistan erään luontokuvaajan sanoneen, että luonto on kuvauksellisin silloin, kun tapahtuu jokin muutos. Päivä vaihtuu yöksi tai sadekuuro auringonpaisteeksi. Muuttolinnut lähtevät. Puihin puhkeaa lehdet . Ukkosmyrsky nousee. Sumu hälvenee.

Yksi hienoimmista luonnon muutoksista on syksyn ja talven rajapinta. Silloin kannattaa olla paikalla, kameran kanssa tai ilman.