Viime yö oli revontuliharrastajien toiveiden täyttymys. Vuosikymmenen voimakkaimman geomagneettisen myrskyn osuminen selkeälle yölle on melkoinen onnenpotku. Revontulia nähtiin Saksassa asti, ja Etelä-Suomessa ne loimusivat tuntikaupalla koko taivaan laajuudelta. Maaliskuun 17. päivä oli onnea täynnä myös kaksi vuotta sitten. Silloin olin puolivahingossa paikalla, kun taivaalla alkoi viuhua kirkkaita revontulinauhoja. Eilisiltana olin valmistautunut paremmin, mutta näytös alkoi aiemmin kuin olisin osannut odottaa. Revontulikorona säkenöi vaalealla iltataivaalla jo puoli kahdeksalta. Äkkiä kuvaamaan!

Kuvauspaikaksi oli etukäteen valikoitunut noin viiden kilometrin päässä kotoa sijaitseva Malminkartanon täyttömäki. Koko taivaan laajuisille revontulille se on otollinen paikka, sillä näkymä aukeaa kaikkiin ilmansuuntiin. Lisäksi 90 m merenpinnan yläpuolelle kohoava huippu on paremmin suojassa yön kosteudelta kuin alavammat paikat.

Parikymmentä minuuttia kotipihalla tehdyn koronahavainnon jälkeen juoksin jo täyttömäen portaita ylös. Taisin tehdä porrasnousussa uuden henkilökohtaisen ennätyksen, kaikki 426 askelmaa jäivät hetkessä taakse. (Olisipa liikuntamotivaatio yhtä korkea muulloinkin.)  Jalusta pystyyn ja katse taivaalle: koko etelätaivas hehkui revontulien vallassa ja suoraan yläpuolelle muodostui jälleen korona. En ole koskaan aiemmin nähnyt revontulien yltävän Helsingissä eteläiselle taivaalle saakka – heikompien aurinkomyrskyjen aikaan ne pysyttelevät yleensä kaarina pohjoishorisontin yllä.

Ensimmäinen näytös hiipui, mutta edelleen revontulet levittäytyivät himmeinä yli koko taivaan. Suvantovaihetta kesti reilun tunnin. Kymmenen aikoihin taivas repesi uudestaan aiempaa näyttävämpään loimotukseen. Ilta oli ehtinyt sopivasti pimentyä, eikä valosaastekaan enää kyennyt himmentämään taivaan tulien loistoa. Kirkas, monivärinen korona jäi tanssimaan pitkäksi aikaa zeniittiin ja nopeasti liikkuvat säteet viuhuivat ympäri taivasta. Huipulla seisoi tässä vaiheessa jo kymmeniä ihmisiä seuraamassa näytöstä, sosiaalinen media oli hälyttänyt paikalle muitakin kuin alan harrastajia.

Reilun vartin jälkeen näytelmä himmeni taas hiukan. Kamera löysi yhä taivaalta sävyjä, silmällä näkyi enää haaleita vihreitä raitoja. Puoleenyöhön mennessä uutta huippua ei tullut, joten suuntasin kotiin nukkumaan. Matkalla valotin vielä muutaman kuvan:

Näytelmä olisi jatkunut vielä tuntikausia, ja yhden aikaan yöllä esiintyi uusi huippuvaihe. Sen väliin jäämistä on kuitenkin turha harmitella, neljän tunnin aikana ehdin nähdä enemmän revontulia kuin olisin parhaissa unissakaan voinut Helsingin taivaalle kuvitella.