Kahden illan revontulet Helsingissä

Lokakuu on esitellyt tällä viikolla kauniita aurinkoisia pakkaspäiviä ja kirkkaita öitä. Onnekkaasti samaan aikaikkunaan on sattunut varsin mukavaa revontuliaktiivisuutta. Torstaina 7.10. nähtiin kirkkaudeltaan melkein maaliskuun 17. päivän veroinen näytelmä, joskin paljon lyhytkestoisempi. Katselin ja kuvasin illan parhaat palat Malminkartanon täyttömäeltä. Aktiivisuus jatkui seuraavaan iltaan ja revontulet loimusivat jälleen Helsingin taivaalla. Näytöksen alkaessa seisoin kameroineni Ullanlinnanmäellä.

Keskiviikon aikana mitattiin hurjia aktiivisuuslukemia ja iltaa kohti jännitys tiivistyi: jatkuisiko aurinkomyrsky pimeän tuloon saakka? Ehdin kotiin vasta auringonlaskun tienoilla, eikä pidempiin siirtymiin jäänyt aikaa. Ainoaksi vaihtoehdoksi jäi hypätä fillarin selkään ja polkaista vartin matkan päässä kohoavalle Malminkartanon täyttömäelle. Paikalta näkee kaikkiin ilmansuuntiin, joten revontulien suunnalla ei ole väliä. Oikein kirkkaan näytelmän sattuessahan ne voivat leiskua koko taivaalla.

Ehdin paikalle iltahämärissä, eikä huipulla tarvinnut kauaa palella kun pohjoisella taivaalla viuhuivat ensimmäiset nauhat. Ne erottuivat kirkkaina paljain silmin, mikä on näin etelässä harvinaista herkkua. Yleensä revontulia saa kaivaa pitkillä valotusajoilla valosaasteen keskeltä.

20151007_1916-35_021
Canon 6D + EF 17-40mm f/4L @32mm, f/4, 10 s, ISO 400.

Hetkeä myöhemmin pilviharso hiipi pohjoistaivaalle ja peitti alleen kirkastuvan vihreän hunnun. Kului tunti. Kylmä sellainen. Mihin jäi termospullo kaakaoineen?

Yhdeksän jälkeen pilvet väistyivät ja pohjoistaivaalla liikkuvat nauhat erottuivat jälleen. Pian taivaankannen yli kulki luoteesta kaakkoon ulottuva suttuinen nauha:

20151007_2051-20_087
Canon 6D + EF 17-40mm f/4L @17mm, f/4, 6 s, ISO 6400.

Ilmassa alkoi olla lupausta paremmasta. Loputkin pilvet kaikkosivat. Sitten odotettu tapahtui: revontuliharso nousi zeniittiin ja nopeasti välkkyvä korona syttyi valaisemaan maisemaa. Nyt jos koskaan olisi ollut Samyang 24mm f/1.4:n paikka. Missä se oli? Kameralaukun pohjalla, eikä enää ollut aikaa vaihtaa. Ei muuta kuin herkkyydet tappiin ja valotusaika niin lyhyeksi kuin pimeällä nelosaukolla vain on mahdollista.

20151007_2055-29_103
Canon 6D + EF 17-40mm f/4L @17mm, f/4, 1.6 s, ISO 6400.

Seuraavassa kuvassa tarvittiinkin jälleen laajempaa näkymää, eli nyt 17-40mm oli oikein sopiva objektiivi:

20151007_2056-42_111
Canon 6D + EF 17-40mm f/4L @17mm, f/4, 1.6 s, ISO 6400.

Mäen huipulle oli kerääntynyt parisenkymmentä taivaan tarkkailijaa. Paljon kuului muita kieliä kuin suomea, hienoa että ulkomaalaiset saivat maistaa pohjoista eksotiikkaa keskellä Helsinkiä. Ennen revontulien hiipumista ehdin valottaa tuulipusseilla höystetyn näkymän kohti etelää.

20151007_2101-13_124
Canon 6D + EF 17-40mm f/4L @17mm, f/4, 2 s, ISO 6400.

Toinen näytös

Seuraavalle illalle luvattiin hieman heikompaa aktiivisuutta, mutta edelleen mahdollisuus nähdä revontulia Etelä-Suomea myöten oli olemassa. Ei auttanut muu kuin pakata kamerat ja lähteä ulos palelemaan. Lähdin kiertelemään Helsingin rantoja. Hernesaari: umpisurkea kuvaussektori, liikaa valoja. Merisatama: hieno näkymä etelään, mutta siellä suunnalla ei merkkiäkään revontulista. Ullanlinnanmäki: varma valinta, hyvä pohjoisnäkymä. Jalusta pystyyn ja odottamaan.

Puoli yhdeksältä taivaalla erottui kameran kuvassa hyvin himmeä vihreä vyö. Vajaat puoli tuntia myöhemmin horisontin yllä alkoi näkyä liikettä jo paljain silmin. Seassa oli myös purppuraista sävyä. Otava mahtui mukavasti samaan kuvaan haaleiden tulien kanssa.

20151008_2002-42_013
Canon 6D + EF 17-40mm f/4L @17mm, f/4, 5 s, ISO 1600.

Muutamaa minuuttia myöhemmin tilanne parani. Vaikka seisoin suurin piirtein koko maan valosaasteisimmassa paikassa, saatoin nähdä pohjoisella taivaalla kirkkaina leiskuvia vihreitä vöitä. Ei ihan jokapäiväistä huvia.

20151008_2014-49_029
Canon 6D + EF 17-40mm f/4L @22mm, f/4, 6 s, ISO 3200. Ylhäällä oikealla Ajomiehen tähdistö.

Hetken päästä vyöt himmenivät eikä uusia näyttänyt tulevan. Pakkasin kamerat tyytyväisenä, ei ollut aivan turha tämäkään ilta. Toki valot häiritsivät kuvaamista – olisi kannattanut olla jossain paljon pimeämmässä paikassa.

Kiitän revontulinäytelmiä hyvästä ajoituksesta: molempina iltoina paras vaihe sattui reilusti ennen puoltayötä, joten edes yöunia ei tarvinnut leikata. Jos vielä saa esittää toiveita, niin seuraava näytös voisi osua viikonlopulle. Silloin olisi mahdollista ehtiä kauemmas kaupungin valoista.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.