Kaamosvaellus päättyi onnistuneesti saunaan ja poronkäristykseen Kemihaarassa. Tuskin olimme ehtineet jälkiruokaa lusikoida, kun ulkona leimusi koko taivaankannen yli kaartuva vihreä revontulivyö. Juosten hakemaan jalusta ja kamera!
Lähiympäristön avoimin paikka löytyi viereiseltä sillalta. Korkeat sillankaiteet ja sähkölinja häiritsivät maisemallisten kuvien ottamista, joten suuntasin kameran suoraan ylös. Koilliselle taivaalle syttyi pian vinhasti liikkuvia värinauhoja. Ennen kuin ehdin edes ajatella kameran suuntausta, leimahti suoraan yläpuolelle monivärinen revontulikorona. Wau! Tunaroin ensimmäiset kuvat tarkentamalla ohi, mutta koronan säkenöidessä taivaalla ehdin juuri sopivasti mukaan.
Vauhdikas näytelmä tuotti teknisiä haasteita: 3-5 sekunnin valotuksilla tuloksena oli pelkkää liike-epäterävää mössöä. Siis herkkyydet tappiin ja valotusaika niin lyhyeksi kuin mahdollista. Kameralaukussa makasi juuri tällaisia tilanteita varten hankittu Samyang 24mm f/1.4, mutta nyt ei ollut aikaa vaihtaa objektiivia. Kuvat napsin siis Canonin 17-40mm f/4:llä, jonka valovoima on auttamattoman kehno yökuvaukseen.
Jälkikäteen ajateltuna objektiivivalinta oli sittenkin järkevä, koska 24 mm objektiivin kuvakulma olisi ollut liian kapea laajan revontulinäytöksen kuvaamiseen. Väistämättä herää spekulaatioita Samyangin järkevyydestä tämäntyyliseen kuvaukseen, olisiko pitänyt sittenkin hankkia esimerkiksi saman valmistajan 14mm f/2.8?
Korona häipyi yhtä nopeasti kuin oli ilmestynytkin. Pikapäätös: sukset jalkaan ja kelkkareittiä hiihtäen 1,5 kilometrin päässä sijaitsevalla suolle. Sieltä saisi kuvattua kaikkiin ilmansuuntiin. Matkalla ei paljon otsalamppua tarvinnut: täysikuu valaisi metsää täydellä teholla. Taivalle muodostui jälleen vihertävä revontulivyö. Oli pysähdyttävä pienelle metsäaukealle kuvaamaan. Vihreät nauhat nousivat kohti zeniittiä, mutta liikkuivat nyt hieman rauhallisemmin. Valotusajat pystyi pitämään 4-5 sekunnin tuntumassa.
Revontulien himmennyttyä matka jatkui suolle. Pakkanen oli kiristynyt jo -20 asteen tienoille, taukovaatteille tuli käyttöä. Revontulet eivät alkaneet kirkastua. Poislähtö oli jo harkinnassa, tyhjällä suolla palelu tuntui onnistuneen kuvaussession jälkeen turhalta. Sitten tyhjästä ilmestyi revontulivyö, joka nousi hetkeksi zeniittiin. Kameran tarkennus oli ilmeisesti ilman kylmentymisen vuoksi siirtynyt, ja missasin tilanteen. Vartin päästä sain toisen mahdollisuuden ja ehdin sommitella vauhdikkaan nauhan pystykuvaksi:
Pian taivas meni kokonaan pilveen ja antoi hyvän tekosyyn hiihtää takaisin Kemihaaraan ja vaipua unten maille. Omalle kohdalleni sattuneista revontulinäytelmistä tämä oli toistaiseksi kirkkain. Vielä jäi kuitenkin tavoiteltavaa tuleville reissuille, sillä kuvaaminen ei onnistunut aivan nappiin. Ensi kerralla hoidetaan taivaan lisäksi myös kuvausympäristö paremmin kohdalleen.
