Talven paras viikko: merisavua ja eläimiä

Tammikuu toi etelään kunnon talven, joidenkin mielestä varmasti liiankin kunnollisen. Massiivisten lumikinosten lisäksi ajoittain on saatu nauttia oikeista pakkasista ja mahtavista kuvauskeleistä.

Tammikuun toiseksi viimeinen viikko alkoi mainiosti täydellisellä kuunpimennyksellä. Seuraava aamu ei ollut juuri huonompi: pakkanen kiristyi Helsingissä -20 asteeseen, kotona Järvenpäässä mittari näytti jopa -27 astetta. Suunnittelin käväiseväni ennen töihin menoa Suomenlinnan lautalla merisavuja kuvaamassa.

Yhtä seikkaa en osannut huomioida: pakkanen oli hyydyttänyt junaliikenteen tavallistakin perusteellisemmin. Kotiasemallani kävi kaksi junaa, molemmat niin täysiä, ettei sisään mahtunut. Seuraavaa olisi saanut odotella todennäköisesti noin tunnin. Kirottua, siinä meni ainakin kahteen vuoteen paras merisavuaamu!

Ajattelin ensin jäädä kotiin juomaan teetä, mutta pahimmasta katkeruudesta selvittyäni päätin pelastaa sen, mitä pelastettavissa oli. Ei pakkasaamu kotinurkillakaan rumalta näyttäisi. Voisihan kameraa käydä ihan vähän ulkoiluttamassa. Laskeva täysikuukin olisi parahiksi kuvaussektorissa.

Pystytin vastentahtoisesti jalustan lähipellon laitaan. Komea pakkaskuutamo ei voinut merisavuja korvata, vaikka milloin tahansa muulloin olisin mielihyvin moista näkyä katsellut.

Otettuani riittävästi kuukuvia silmäkulmassani vilahti jotain valkoista. Pikkuruinen lumikko ilmestyi hangen alta pellolle! Jos metsänhaltioita on olemassa, tämä oli varmasti korvausta menetetyistä merisavuista.

Harmillisesti mukana ei ollut kunnon teleä, vaan ainoastaan Canon 70-200 mm f/4L IS. Puutteellisista välineistä huolimatta yritin hosua kameralla kohti uteliasta nappisilmää. Lumikko sukelsi aina hetkeksi lumen alle piiloon ja kurkkasi sitten satunnaisesti jostain kolosta. Opittuani leikin juonen, alkoi jonkinlaisia kuvia syntyä:

Mukava kohtaaminen, edellisestä kerrasta ehtikin vierähtää seitsemän vuotta. Kiersin vielä pienen kävelylenkin huurteisia maisemia etsien. Kuvia ei kovin paljon syntynyt, jokusen napsin muistoksi.

Revanssi merisavuista

Koska maailma on joskus oikeudenmukainen ja hyvä, pakkanen kiristyi saman viikon sunnuntaina uudelleen lähelle -20 astetta. Maksimoin mahdollisuuteni päästä perille lähtemällä jo kuuden aikoihin junalla isolle kirkolle. Auto oli varalta piuhan päässä, silläkin olisi vielä ehtinyt junan pettäessä.

Juna kulki ja ehdin varhaiseen Suomenlinnan lauttaan. Tallustelin aamuhämärän verhoamien linnoitussaarten läpi Kustaanmiekkaan. Merisavujen kannalta se on varmin paikka, sillä laivaliikenne vapauttaa joka aamu Kustaanmiekansalmen jäistä.

Viimeksi kuvasin samoilla paikoilla loppiaisena 2016, jolloin useiden päivien pakkasjakso ennen meren jäätymistä synnytti vuosikymmenen komeimmat merisavut. Nyt ihan sellaista näytöstä ei ollut tiedossa, sillä jäätyminen oli ehtinyt pidemmälle.

Pyhäpäivän aamuna Suomenlinnan etelärannalla vallitsi epätodellinen hiljaisuus. Vaikea uskoa, että niin lähellä pääkaupungin sykettä voi olla täysin äänetöntä. Tarkasti kuuntelemalla saattoi havaita tiaisten siiveniskut ja jään vaimean ritinän.

Pian alkoi rytistä. Ensin ajoi salmen läpi Viking XPRS murskaten ohuen jääkannen tuhannen pirstaleiksi. Sitten nousi aurinko ja heti perään kuvaussektorin ohitti kaukaa väyläalus Seili. Kuvasin hektisimmät minuutit kahdella kameralla: 6D ja 16-35 mm f/2.8L II jalustalla, 80D ja 300 mm f/2.8L IS kädessä.

Väyläalus Seili

Jäistä vapautunut salmi alkoi höyrytä. Laivoja tuli lisää, nyt Tukholmasta Viking Mariella perässään Silja Sympony.

Harmajan majakka

Aamupäivän parhaiden valojen mentyä palasin mantereelle sulamaan ja aterioimaan. Kuvauspäivä ei vielä ollut ohi.

Lintukuvausta Helsingin syntysijoilla

Siirryin bussilla Vanhankaupunginkoskelle koskikaroja katsomaan. Yksi kara löytyi kohtuuhyvältä paikalta. Valo ei kapeaan jokiuomaan yltänyt ja kuvakulma jäi korkealta joenpenkalta turhan yläviistoon. Ei kunnon karakuvia tällä kertaa.

Kävin vielä kokeilemassa onneani läheisillä ruokintapaikoilla. Sieltä löytyi enemmän valoa ja vilskettä. Tiaiset ja yksittäinen urpiainen ilahduttivat alkuiltapäivän loivassa valossa.

Sinitiainen
Urpiainen
Lumensyöjä-talitiainen

Auringonlaskun dokumentointi ei enää tuntunut tarpeelliselta. Takana oli taatusti talven paras kuvauspäivä millä tahansa mittarilla.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.