Kahdenkympin pakkaset yhdistettynä sulaan mereen eivät ole Helsingissä aivan jokatalvinen ilmiö. Silloin kun moinen onni potkaisee, on suunnattava kiireesti kuvaamaan, sillä tiedossa on näyttävää merisavua. Paukkupakkasjakson keskelle osui loppiainen. Mikäpä olisi parempi tapa viettää hyytävää vapaapäivää kuin kökkiä Suomenlinnan jäisillä rannoilla.

Aamulautalla istui yllättävän paljon väkeä, joukossa muutama kameranheiluttajakin. Eikä ihme. Jo Kauppatorin rannassa meri höyrysi niin voimakkaasti, etten muista koskaan nähneeni vastaavaa.

Kävelin saarten läpi Kustaanmiekan etelärannalle, josta avautuu maisema Vallisaaren suuntaan ja kauas sulalle merelle. Aurinko näytti ensin jäävän pilveen, mutta horisontin yllä leijuneet pilvet laskeutuivat sopivasti hieman alemmas. Kolme ruotsinlaivaa pyyhälsi lähes peräkanaa Kustaanmiekan salmeen juuri parhaiden aamuvalojen aikaan. Muutama kyhmyjoutsen ruokaili rannan tuntumassa, jokunen eksyi kuvaussektoriinkin.

Auringon noustua korkeammalle lähdin kiertelemään saarta. Parhaat kuvauspaikat löytyivät aivan lauttarannan tuntumasta, missä mereltä leijaileva höyry oli kuorruttanut puut upeaan huurteeseen.

Suomenlinnassa oli menossa loppiaistapahtuma LopUp ja saariryhmä oli täynnä turisteja ja erilaisia aktiviteetteja. Itse kävin vain nauttimassa pop-up kotiruokaravintolan herkuista ja samalla lämmittelemässä hetkisen. Lämpöä olisivat kaivanneet myös saaren linnut, jotka pörhistelivät pallomaisina pitääkseen itsensä lämpiminä. Tämä mustarastas oli erityisen pörheä tapaus:

Kävelykierros jatkui Länsi-Mustasaareen. Näkymä sillalta Merisotakoulun suuntaan toi mieleen jonkin Siperian teollisuuskaupungin – syynä tietenkin pakkanen, savuvana ja venäläistyyliset rakennukset.

Länsi-Mustasaaressa yksinäinen merkikotka suoritti näyttävän ylilennon ja jatkoi matkaansa kauas merelle.

Lyhyenä talvipäivänä auringonlaskun aika tulee nopeasti. Jatkoin kuvauksia Länsi-Mustasaaren rannoilla. Onnistunut siirto. Rannat olivat komeampien jäämuodostelmien peitossa kuin Kustaanmiekassa, ja kuvauksellisin rantakivikko sattui juuri auringonlaskun puolelle. Sommittelin kymmeniä erilaisia versioita jäisten kivien seasta, kunnes aurinko lopulta katosi merisavun sekaan. Vielä auringonlaskun jälkeen taivaalle jäi pinkki haloilmiö, auringonpilari.

Täyden kuvauspäivän jälkeen oli aika kerätä umpijäiset rojut (ja kuvaaja) pois rannalta ja suunnata lauttaan lämmittelemään. Kymmenen kuvausvuoden aikana en muista nähneeni Helsingissä montaa yhtä komeaa talvipäivää. Viimeksi jotain vastaavaa on ollut tarjolla huipputalvena 2010. Näistä hetkistä kannattaa nauttia.

Alla lisää päivän kuvasatoa: