Vuoteen 2025 mahtui yhden kirjan julkaisu ja paljon retkiä Suomen ääripäissä. Lounaisrannikon lähiluonnon vastapainoksi vuoden pääreissu suuntautui Käsivarren suurtuntureille alkukesäiseen yöttömään yöhön.
Retki ikimetsään WWF:n Vuoden luontokirja -finalistiksi
Tammikuussa julkaistiin Päivi Mattilan kirjoittama ja pääosin minun kuvittamani retkeilyopas ja tietokirja Retki ikimetsään, joka johdattaa retkille Suomen luonnontilaisimpiin metsiin. Kirja sisältää tietolukujen lisäksi muutamia henkilöhaastatteluja ja retkitarinoita sekä esittelee 27 retkikohdetta eri puolilta Suomea.
Kirjassa esittelemäni tarina parin sadan kilometrin vaelluksesta Metsä-Lapin maanselän poikki on herättänyt kiinnostusta ja siitä julkaistiin hiljattain haastattelu Pohjoisen polut -verkkolehdessä. Loppuvuodesta kirja valittiin WWF:n Vuoden luontokirja-finalistiksi.
Pari seuraavaakin kirjaideaa on suunnitteilla, mutta ne eivät vielä ole edenneet toteutusvaiheeseen. Erityisesti haaveena olisi toteuttaa suurikokoisempi ja laadukkaalle paperille painettu valokuvateos, sillä kuvittamieni retkeilykirjojen formaatti ei tuo valokuvia parhaalla tavalla esiin. Retkeilykirjoissa kuvavalintoja joudutaan myös tekemään osin dokumentaarisuus edellä, jolloin valokuvataiteellisesti korkeatasoisimmat otokset eivät välttämättä löydä paikkaansa.
Martimoaavan aikainen kevät
Talvesta tuli leuto, ja lounaisrannikolla kunnon talvikuvien ottaminen rajoittui yksittäisiin pakkaspäiviin. Meri ei koko talvena jäätynyt ja retkiluistimille pääsin vain kerran – silloinkin järvelle eikä merelle. Korvauksena kehnosta talvesta kevät saapui aikaisin. Laavuretkeilin lähimaastoissa ja pyöräilin lapsen kanssa meren rannoilla lämpiminä maaliskuun päivinä.
Talven pääreissu, hiihtovaellus Martimoaavalle, oli suunniteltu vasta maalis-huhtikuun taitteeseen. Aikainen kevät oli ennättänyt Lappiin saakka, ja viimeiseen asti oli epäselvää, riittäisikö suolla edes lunta hiihtämiseen asti. Suksien ottaminen mukaan oli silti järkevää, koska vesisohjossa kahlaaminen olisi ollut ilman suksia mahdotonta. Martiomaavan vaellukselta ei ole vielä retkikertomusta julkaistu, mutta sellainen on johonkin formaattiin tekeillä.
Lopputuloksena oli elämyksellinen reissu sulavalle suolle – erikoiseen vuodenaikaan, joka jäi Retki suolle -kirjaa tehdessä kunnolla kokematta. Kirjakuvauksissa retkeilin Martimoaavalla kevään ollessa vähän pidemmällä, jolloin rimmet olivat jo sulaneet.
Nisäkäskuvauksia
Luonnon kiihkeimmillä kevätviikoilla vierailin muun muassa Biskopsön saarella Taalintehtaan edustalla perinnemaisemien hoitotalkoissa sekä tein perheen kanssa pienen kiertueen Etelä- ja Pohjois-Savossa. En juurikaan kuvaa nisäkkäitä, mutta toukokuussa kameran eteen päätyivät metsäjäniksen poikanen ja hirvi.
Käsivarren taianomainen alkukesä
Vuoden pääreissu suuntautui Käsivarren erämaahan. Paluu avotunturiin muutamien metsäpainotteisten vuosien jälkeen tuntui hyvältä idealta. Ja millainen reissu siitä tulikin! Uskomatonta yöttömän yön valojen tykitystä, jossa pohjoisen luonnon lintuaarteet näyttäytyivät kameran eteen yksi toisensa jälkeen. Retkikertomus löytyy blogista ja hieman erilainen versio myös Luode-lehdestä.
Reissun jälkeisistä kesäviikoista ei ole oikein muistikuvia, sillä käsittämättömän hienon reissun jälkeen kärsin pahasta vaelluskrapulasta, eikä mikään oikein jaksanut kiinnostaa. Kuvien perusteella olen kuitenkin näköjään retkeillyt esimerkiksi Porvoon saaristossa.
Elokuu Landsortin majakalla
Perheen yhteinen loma koitti viimein elokuussa ja suuntasimme Ruotsiin Tukholman eteläpuoliseen saaristoon. Landsortin majakka vartioi merta paikassa, josta etelään aukeaa rannaton Itämeren ulappa. Upea paikka, vähän kuin yhdistelmä Saaristomeren hienoimpia ulkosaaria. Lisää kuvia retkikertomuksessa.
Örön kanervanummilla
Pari vuotta Saaristomeren rannalla asumista on opettanut valitettavan tosiasian. Vapaa-ajan määrä ei ole maagisesti lisääntynyt, joten vaikka kodin lähellä sijaitsee toinen toistaan kiinnostavampia saaria, ei niillä ehdi retkeillä juuri enempää kuin pääkaupunkiseudulla asuessa. Syyskuun alussa kuitenkin tapahtui sellainen ihme, että koko perheellä oli kalenterissa vapaa viikonloppu. Samaan aikaan intiaanikesä näytti parastaan ja helli saaristoa kesäisellä lämpöaallolla. (Epänormaalin lämpimät syksyt ovat toki huolestuttavakin asia.)
Syysviikonlopun Örö tarjosi kukkivia kanervanummia, kohtaamisen kauriin kanssa sekä valtavasti petolintumuuttoa. Retkikertomus saarelta löytyy blogista.
Retkeilyohjelmaa Evolla
Loppusyksyllä retkeily jäi vähiin ja etenkin marraskuussa tuntui satavan lähes koko ajan vettä. Lokakuussa sattui kuitenkin upea kirkas pakkasviikonloppu juuri silloin, kun kokoonnuimme kevytretkeily-yhteisön syystapaamiseen Evon leirialueelle. Yö huipentui superkirkkaisiin revontuliin, jotka hulmusivat suoraan leiripaikan yläpuolella.
Katsaus yritystoimintaan
Sivutoimisen valokuvausfirmani toiminta keskittyi pääosin metsäkirjojen myyntiin ja kirjaan liittyvien oheisartikkelien kuvittamiseen. Lisäksi kirjoitin yksittäisiä lehtiartikkeleita.
Ilahduttavasti kuvamyyntejä tuli myös useisiin muihin aiheisiin liittyen, joten kuvamyyntibisnes oli pitkästä aikaa kannattavaa, eli IT-kulujen jälkeen jäi jotain käteenkin. Pientä tulovirtaa kertyi myös esiintymisistä. Syksyllä olin esimerkiksi puhumassa ikimetsistä Eurajoella toisen kemiönsaarelaisen valokuvaajan, Ritva Kovalaisen, kanssa.
Olin vuoden aikana mukana erilaisissa Kemiönsaaren 700-vuotisjuhlavuoteen liittyvissä hankkeissa, osin vapaaehtoispohjalta ja osin myös firmani kautta. Merkittävin työprojekti oli Vestlaxissa louhitusta marmorista tehtyjen vaakunoiden ja muiden esineiden kuvaaminen muun muassa kirkoissa, kartanoissa ja museoissa. Aiheesta oli kesällä esillä Västanfjärdissä hieno näyttely, ja myöhemmin on tulossa myös kirja, jossa on jokunen kuvani mukana.
Vuonna 2026 mikään ei ole varmaa, mutta kaikki on mahdollista. Montaa reissua ei ole löyty lukkoon, eikä varmoja kirjahankkeita ole sovittuna. On todennäköistä, että kuvaustoimintani suuntautuu soilla ja metsissä vietettyjen vuosien jälkeen taas enemmän kolmanteen suosikkimaastooni – siis saaristoon.
