Taas on yksi vuosi siirtynyt historian hämärään ja seuraava on jo täydessä vauhdissa. Retkivuotena 2016 oli varsin onnistunut: kolme reissua pohjoiseen ja paljon uusien taitojen opettelua. Palataan hetkeksi parhaisiin hetkiin.
Avainsana Örö
Sotahistorian ja pöllöjen Örö
Sata vuotta suljettuna sotilassaarena ollut Örö avattiin viime vuonna yleisölle ja liitettiin Saaristomeren kansallispuistoon. Saarelle pääsee kesäisin Kemiönsaaren perukoilta Kasnäsistä lähtevällä yhteysaluksella. Vietin saarella kesäkuussa pari päivää, eivätkä ne menneet hukkaan. Örö tarjosi paljon nähtävää sekä…