Tiheään asuttu ja suurelta osin peltojen peittämä Etelä-Ruotsi tarjoaa niukasti laajoja metsäalueita, jotka sopivat telttaretkeilyyn. Suosituimpiin retkikohteisiin kuuluu kanjonistaan tunnettu Söderåsenin kansallispuisto, jossa riittää helposti nähtävää useammaksi päiväksi. Retkeä voi myös laajentaa kansallispuiston metsäisille lähiseuduille. Tutustuin puistoon jo parilla talvisella päiväretkellä, mutta telttailemaan ehdin vasta touko-kesäkuun vaihteessa.

Hyvät reitit ja kulkuyhteydet

Looginen lähtöpaikka retkeilyreiteille on luontokeskus (naturum), joka sijaitsee puiston keskiosissa aivan kanjonimuodostuman suulla. Ihan viereen pääsee bussilla 518, joka lähtee Stehagin juna-asemalta. Paikallinen reittiopas tuntee pysäkin nimellä Skäralid Nationalparken. Samainen bussi koukkaa hieman etelämpää Röstångan taajaman kautta, joka myös toimii vaellusreittien lähtöpisteenä. Rästångassa on ruokakauppa, joten se valikoitui retkemme määränpääksi. Pitäähän maastosta palattua päästä heti ostamaan jäätelöä!

Reittejä voi tarkastella helpoiten kansallispuiston kartasta, joka on ladattavissa puiston verkkosivuilta. Tässä vielä linkki suoraan karttatiedostoon (PDF). Eripituisten ympyrälenkkien lisäksi puiston halki kulkee Skåneleden-vaellusreitin osuus. Kaikki reitit vaikuttivat olevan hyvässä kunnossa ja selvästi merkittyjä. Jos linkitetyn kartan tulostaa mukaan, löytää varmasti perille. GPS-laite oli varalta mukana, mutta sitä ei tarvittu suunnistukseen. Kuvassa oranssein maalauksin merkitty Skåneleden:

Yöpyminen puistossa on sallittua vain merkityillä paikoilla autiotupien ympäristössä. Aivan oikein, autiotupien. Idea maksuttomasta sisämajoituksesta supersuositussa kansallispuistossa kuulostaa eksoottiselta. Kuljimme ensimmäisenä retkipäivänä Liagårdenin autiotuvan ohi, mutta yösijaksi valikoitui lammen rannalla sijaitseva pyökkimetsikkö puiston ulkopuolella. Sekin oli virallinen leiripaikka laavuineen kaikkineen, ja jaoimme leirialueen muutaman tanskalaisen kanssa. Koko viikonlopun aikana ei muuten tullut vastaan ketään muita kuin tanskalaisia. Eivätkö ruotsalaiset osaa itse nauttia omasta aarteestaan?

Toisena yönä pääsimme tutustumaan Dahlbergsin autiotupaan. Tai ”tupa” on oikeastaan harhaanjohtava käännös. Kyseessä on viihtyisällä pihapiirillä varustettu vanha maalaistalo, jonka karun betonihenkinen sisustus tosin toi mieleen lähinnä kasarmin. No, ymmärtäähän sen, että vapaasti käytettävän talon on oltava helposti siivottava. Pihan palveluihin kuuluvat kaivo, kuivakäymälä ja roskikset. Ruotsissa ei siis ole ainakaan vielä siirrytty Suomesta tuttuun roskattomaan retkeilyyn.

Kanjonin ja lehtometsien valtakunta

Puistoa hallitsee valtaisa lohkoliikuntojen seurauksena syntynyt kanjonilaakso, jonka pohjalla kiemurtelee kapea joki. Hienoin näkymä kanjoniin aukeaa Kopparhatten-nimiseltä näköalapaikalta. Kesällä näköala jää hieman lehvästön peittoon. Alla vertailun vuoksi myös talvella otettu kuva.

Puiston metsät ovat lehtomaisia ja jalojen lehtipuiden kirjomia. Skånessa muutenkin yleiset pilarimaiset pyökit muodostavat metsämaiseman selkärangan. Alkukesän retkellä lehtokasvillisuus näyttäytyi täydessä loistossaan, tässä esiintyy tuoksumatara:

Taitavampi kasvituntija olisi löytänyt purolehdoista varmasti lukemattomia kasviaarteita, itse tyydyin kuvaamaan lähinnä vehreää puromaisemaa. Siispä jalusta mutapohjaan ja valotusaika tarpeeksi pitkäksi:

Puroluonnon näyttävin ilmestys löytyy Skåneledenin varrelta paikasta, jossa Dejebäcken laskee putouksena kanjonin pohjalla virtaavaan Skärån-jokeen.

Koskiosuudella pomppi myös virtavästäräkki, joka muistuttaa kovasti ihan tavallista västiä, mutta asustaa juuri tämänkaltaisissa virtavesissä. Aika veitikka, kuvattavaksi vain liian nopea. Hätäinen dokumenttikuva sentään jäi talteen.

Poluilla kulkiessa kannattaa välillä katsella myös alaspäin. Muuan ruskea pötkö olisi saattanut muuten jäädä huomaamatta samanvärisen karikkeen seasta. Kyseessä oli vaskitsa, tuo erehdyttävästi käärmettä muistuttava harmiton jalaton lisko:

Yö maalaistunnelmissa

Dahlbergsin talon kasarmikerrossängyt ja hieman tunkkainen haju eivät houkutelleet yöpymään. Nukuimme sen sijaan teltassa talon pihapiirissä. Saimme nauttia maalaistunnelmista keskenämme, jostain syystä paikalle ei ollut eksynyt muita retkeilijöitä, vaikka oli sentään kesäisen lämmin ja aurinkoinen viikonloppu.

Yöllä kolmen jälkeen lehtopöllö herätti huhuilullaan aivan vierestä. Aika yllättävä havainto, pöllöjen luulisi jo pesivän täyttä päätä.

Kesäkuun ensimmäisen päivän aamu valkeni kostean kesäisenä, heräilimme varhain lehtokertun luritteluun. Teltan ovesta avautui maalaisidylli. Tällaisiin maisemiin saisi herätä useamminkin.

Keittelimme pihapöydän ääressä aamupuurot ja nautimme kaikessa rauhassa aamun tunnelmasta. Mikäpä olisi ollut parempi tapa avata kesäretkeilykausi ja päättää seikkailut Ruotsin maaperällä!