Fatbiket eli läskipyörät rantautuivat Suomeen muutama vuosi sitten ja nykyään ne ovat jo varsin tavallinen näky metsäpoluilla. Pääkaupunkiseudun kehnosti auratuilla pyöräteilläkin niitä liikkuu talvisin. Noin neljän tuuman levyinen rengas jyrää lumikökkäreiden yli kuin traktori.
Läskipyörän kokeileminen on ollut pidempään haaveenani. Nyt siihen tarjoutui tilaisuus, kun päätin sijoittaa vuoden lopussa vanhaksi menevät Smartum-liikuntasetelit vuokraamalla White 3Fat Lite -läskipyörän muutamaksi tunniksi. Paikallinen yrittäjä vuokraa fatbikeja ja järjestää myös opastettuja retkiä. Hienoa toimintaa!
Olin etukäteen suunnitellut kartalta reitin, joka kulkisi kevyen liikenteen väyliä, metsäautoteitä ja muutamia polkuja pitkin Tuusulan pohjoisosissa. Pyörävuokraamosta saamieni tietojen mukaan metsätiet olisivat kuitenkin erittäin jäisiä, ja sain suosituksia Järvenpään maastopoluista.
Noin viiden minuutin ajon jälkeen pyörä lähtikin täysin yllättäen alta eräällä pienellä asuinkadulla. Polveen mustelma, mutta pahemmilta vaurioilta säästyttiin. Jäisen tien päälle oli satanut milli uutta lunta, joten liukas kohta jäi havaitsematta.
Sen jälkeen pysyttelin hiekoitetuilla väylillä ja hain tuntumaa maastoajoon pienestä metsiköstä. Lumisilta röpelöpoluilta pitoa löytyi jäisiä teitä enemmän.
Läskipyörä osoittautui yllättävän kevyeksi sekä fyysiseltä painoltaan että ajettavuudeltaan. Eihän se ihme ole, sillä lähinnä ilmaahan siinä on enemmän kuin normifillarissa. Suurin ero ajotuntumassa oli uskomaton vakaus. Pyörällä pystyi ajamaan vaikeuksitta alle kävelyvauhtia, mikä mahdollisti esimerkiksi muutaman sentin syvyisessä umpihangessa etenemisen.
Voisin kuvitella, että traktorimainen tuntuma olisi mukava talvikelien lisäksi myös täydessä retkilastissa. Harvat kapearenkaisella cylocrossilla tekemäni telttaretket ovat olleet varsin kiikkerää menoa.
Pysähdyin evästauolle Paavonpolun laavulle ajeltuani ensin ulkoilualueen polut muutamaan kertaan ympäri. Lumipyry sankkeni entisestään, hetki sateensuojassa tuli tarpeeseen.
Suuntasin vielä tunniksi hautausmaan takaisen metsäalueen poluille. Siellä riitti mukavasti lumipäällysteisiä uria, joskin paikoin maasto oli varsin märkää korpea. Juurakkoisissa kohdissa ajo tuntui hieman pomppuiselta, rengaspaineiden alentaminen olisi ehkä parantanut tilannetta. Osa läskipyöräilyn ideaa on säätää paineita maaston mukaan.
Kolmen tunnin pyryssä ajon jälkeen palautin pyörän takaisin vuokraamoon. Päivän lenkki ei juurikaan tuntunut jaloissa, mutta keskivartalosta löytyi uusia lihaksia. Maastossa ajelu on näköjään aivan eri laji kuin melko yksipuolinen maantiepyöräily.
Yhteenveto
Läskipyörä osoittautui hauskaksi vempeleeksi. Sen vakaus ja kyky edetä muhkuraisessa maastossa vakuuttivat. Rauhalliseen luontofiilistelyyn sopiva ajotuntuma oli mieleeni. Pidän myös siitä, että ajamisen pehmeys saavutetaan renkaiden avulla ilman monimutkaista joustokeulaa. Yksinkertainen on kaunista pyörissäkin.
Hyvästä kokemuksesta huolimatta testiajo ei saanut vielä ryntäämään pyöräkaupoille. Läskipyörälle ei ole toistaiseksi tilaa pyörävalikoimassani, koska nykyiset fillaritkin seisovat liikaa tallissa. Omistan jo cyclocross-pyörän, jolla ajan työmatkoja sekä asfaltti- ja hiekkatielenkkejä. Lisäksi hankin viime vuonna täysjäykän 29″ maastopyörän, joka on toistaiseksi palvellut pääosin talvisilla työmatkoilla järeillä nastarenkailla varustettuna. Sillä selviää kaupunkioloissa kaikissa talvikeleissä pahimpia pyrypäiviä lukuun ottamatta.
Eniten läskipyörä kiinnostaisi retkeilyvälineenä. Sellaisilla tehdään jopa tunturivaelluksia erämaa-alueille. Ehkä täytyy joskus kokeilla bikepackingia vaikkapa lähimaastoissa vuokraläskillä.
Rauhallista joulua kaikille!
