Suomi täyttää tänään sata vuotta. Itsenäisyyspäivänä muistellaan perinteisesti menneitä, joten palataan hetkeksi ajassa taaksepäin. Ei kuitenkaan aivan sadan vuoden taakse, vaan vuosiin 2011-2013. Niinä aikoina vietin vuoden jokaisen juhlapyhän maastossa. Itsenäisyyspäivän tienoo tarjosi mahdollisuuden pidennettyyn viikonloppuun alkutalven sinisessä hämärässä.
ikimetsä
Pirkanmaan vanhoissa metsissä
Pohjanmaan lakeuksien ja Järvi-Suomen väliin jää Satakunnasta kohti Kainuuta kaartuva Suomenselän karu vedenjakajaseutu. Historiallisista syistä sinne on keskittynyt paljon valtion maanomistusta. Ei olekaan ihme, että alueelle osuu useita kansallispuistoja ja muita valtion maille perustettuja suojelu- ja virkistysalueita. Seudun valttikortti retkeilijälle ovat metsät ja suot: alueella sijaitsee huomattava osa Etelä-Suomen vanhan metsän sirpaleista ja useita suoluontomme ehdottomia helmiä.
Omat suosikkimaastoni löytyvät Seitsemisen ja Helvetinjärven kansallispuistoista ja niitä ympäröiviltä alueilta. Edellisestä käynnistäni seudulla oli vierähtänyt jo luvattoman monta vuotta, joten helatorstaina suuntasin neljäksi päiväksi nauttimaan Pirkanmaan metsien keväästä. Vaikka kumpikin kansallispuisto riittäisi jo yksinään nelipäiväisen vaelluksen kohteeksi, tällä kertaa pääpaino oli kansallispuistojen ulkopuolella. Se tarkoitti välillä tylsiä siirtymiä metsäautoteitä pitkin, mutta vastineeksi sain nauttia retkiseurueeni kanssa omasta rauhasta turistipolkujen ulkopuolella. Jätettäköön tarkempi reitti arvoitukseksi.
Retkellä Laatokan Karjalassa 29.6.-5.7.2009
Kesällä 2009 minulle tarjoutui ainutlaatuinen tilaisuus päästä mukaan retkelle Laatokan Karjalaan nykyisen Venäjän alueelle. Retken kohdealue kuului Suomelle ennen viime sotia, joten tavanomaisen luontoretkeilyn lisäksi matkaan liittyi kosolti kulttuurihistoriallista mielenkiintoa. Omistakin juuristani neljännes kumpuaa luovutetusta Karjalasta.
Aikanaan julkaistu maratonmittainen retkikertomus on jo kauan sitten ehtinyt kadota Internetin syövereihin, mutta löysin sen äskettäin kovalevyjeni kätköistä. Koska retkeily Venäjällä ja etenkin luovutetun Karjalan alueella saattaa kiinnostaa useampaakin, julkaisen tekstin uudelleen päivitettynä versiona. Mukana tekstin seassa on nyt myös vanhoja suomalaisia maastokarttoja. Niitä olisi kannattanut ottaa mukaan maastoon, sillä kuten kertomuksesta voi lukea, venäläisillä kartoilla suunnistaminen osoittautui varsin mielenkiintoiseksi puuhaksi.
Tuntemattomat retkikohteet: Siikanevan ympäristö
Kirjoitussarjassa esitellään suurelle yleisölle tuntemattomia retkikohteita Etelä-Suomesta Lapin perukoille. Sarjan toisessa osassa tutustutaan Pirkanmaalla sijaitsevan Siikanevan ympäristöön.
Aiempi osa: Tarvantovaaran erämaa
Metsähallituksen Luontoon.fi-sivustolla kuvaillaan noin 1000 hehtaarin laajuista Siikanevaa seuraavasti:
”Siikanevalla kulkija voi aistia laajan suoalueen rauhan ja eloisuuden samaan aikaan. – -. Laajat suokentät levittäytyvät kulkijan ympärille, kunnes aukeus vaihtuu välillä vanhan metsän saarekkeiden hämyiseen tunnelmaan.
Siikaneva on Pirkanmaan laajin yhtenäinen suoalue ja samalla maakunnan tärkein soidensuojelualue, minkä lisäksi alue on arvokas linnustoltaan.”
Suuria soita ei Etelä-Suomeen ole montaa sattunut ja vielä harvempi on säästynyt sekä ojituksilta että metsäsaarekkeiden parturoinnilta. Moista ihmettä oli siis lähdettävä katsomaan muutaman hengen voimin. Päiväretkikohteena Siikaneva tuskin on varsinkaan Tampereen seudulla asuville tuntematon, mutta voisiko sen ympäristöön suunnitella kolmen yön pituisen alkutalvisen vaelluksen?