Sain äskettäin käsiini uunituoreen Kevytretkeilijän oppaan, joka nimensä mukaisesti opastaa kevyellä repulla vaeltamisen saloihin. Aiheesta löytyy muilla kielillä lukuisia kirjoja, mutta nyt vihdoin myös suomeksi ja Suomen oloihin sovellettuna. Tätä on odotettu! Tämä kirja-arvostelu on…
Posts Published by Teemu
Syötteellä lunta etsimässä
Etelä-Suomen umpisurkea talvi alkoi kauniisti sanottuna kyllästyttää. Sitä oli lähdettävä pakoon lumisempaan paikkaan, jollainen löytyi Oulun ja Kuusamon puolivälissä sijaitsevasta Syötteen kansallispuistosta. Talvi on sikäli inhottava vuodenaika, että vallitseva säätyyppi vaikuttaa ratkaisevasti retken lopputulokseen. Kunnon…
Kuvia talvesta, jota ei tullut
Jännityksellä odotan, nähdäänkö Etelä-Suomessa mittaushistorian ensimmäinen vuosi, jonka aikana siirrytään suoraan syksystä kevääseen. Termisen talven alkaminen virallisesti vaatisi vuorokauden keskilämpötilan laskemista pidemmäksi aikaa pakkaselle. Kävi miten kävi, parhaiden loivien valojen aika on ohi. Tänään luonnossa…
Vuoden 2019 kohokohdat
Kuvausvuosi 2019 alkaa lähestyä loppuaan. Vuoden parhaat kuvat taitaa olla jo otettu: viikosta toiseen jatkuva vesi- ja räntäsade ei innosta ulos kameran kanssa. Vuoteen mahtui tavallista vähemmän vaelluksia ja kuvausreissuja, mutta sitäkin enemmän lähiretkeilyä. Lisäksi…
Kuvakooste syksyn lähiretkiltä
Etelä-Suomen ruska tuli ja meni, hetken aikaa värit olivat kohdallaan. Jatkoin kuljeskelua Keski-Uudenmaan maastoissa ja löysin niistä uusiakin kuvauspaikkoja. Yksi viikonloppureissu Etelä-Savoon mahtui myös syksyn ohjelmaan.
Pohdintaa peilittömästä tulevaisuudesta – joko Sony houkuttelee?
Sony otti peilittömien järjestelmien valtikan tukevasti haltuun viimeistään vuonna 2017, kun täyskennoinen ammattirunko A9 julkaistiin. Muutamat luontokuvaajat vaihtoivat jo silloin Sony-järjestelmään, mutta laajamittaisempaa joukkopakoa Canonin ja Nikonin leiristä on hillinnyt kunnollisten teleobjektiivien puute. Tänä vuonna…
Kevytretkeilijöiden tapaaminen Nuuksiossa 12.-13.10.2019
Facebook-ryhmä Kevytretkeilijät kokoaa yhteen suomalaisia repun keventämisestä kiinnostuneita vaeltajia. Viime syksyn tapaan kokoonnuimme muutaman ryhmäläisen kanssa nuotion äärelle turisemaan aiheesta ja tutustumaan varusteisiin. Tällä kertaa tapaamispaikkana toimi Nuuksion Urja.
Kylmiä ja trooppisia aamuja
Elokuun loppu ja syyskuun alku ovat tarjonneet useita kunnon usva-aamuja. Moni aamu on jäänyt kuvaamatta töiden takia, mutta onnekkaasti myös viikonlopuille on riittänyt kuvauksellisia säitä. Voisi helposti ajatella, että usva-aamut toistuvat aina melko samanlaisina, joten…
Usvatunnelmia Tuusulanjärveltä
Kesä oli vähällä livahtaa ohi ilman ainuttakaan aamuista kuvausreissua. Ei jaksanut tai huvittanut lähteä. Tällainen luikertelu on poikkeuksellista, sillä mieluiten kuvaan juuri aamuvarhaisella. Parhaina kesinä olen herännyt auringonnousuun suunnilleen joka toisena aamuna. Elokuussa päätin ryhdistäytyä,…
Vuosikymmen vaellusharrastusta: opinko jotain?
Aloitin pidemmät telttavaellukset kymmenen vuotta sitten. Sen jälkeen olen kuljeskellut rinkan tai ahkion kanssa useimmissa Lapin erämaissa ja kansallispuistoissa sekä eri puolilla Etelä- ja Itä-Suomea. Yhteensä patikka- ja hiihtoretkiä on kertynyt kymmeniä, joista noin viikon…