Ensin talvea ei tullut, sitten koronavirus syöksi maan poikkeustilaan. Kevättä ei sentään ole peruttu. Vai onko sittenkin? Pohjoinen ilmavirtaus on puhkunut viikkokausia eikä sille näy loppua. Luntakin on satanut huhtikuussa enemmän kuin kaikkina talvikuukausina yhteensä….
Avainsana pyramiditarppi
Kevytretkeilijöiden tapaaminen Nuuksiossa 12.-13.10.2019
Facebook-ryhmä Kevytretkeilijät kokoaa yhteen suomalaisia repun keventämisestä kiinnostuneita vaeltajia. Viime syksyn tapaan kokoonnuimme muutaman ryhmäläisen kanssa nuotion äärelle turisemaan aiheesta ja tutustumaan varusteisiin. Tällä kertaa tapaamispaikkana toimi Nuuksion Urja.
Jääretkien talvi
Etelä-Suomen talvi 2017-2018 näytti ensin tavanomaisen kurjalta ja leudolta, mutta helmikuu toi mukanaan vähän lunta ja kunnon pakkasjakson, joka on jatkunut pääsiäiseen saakka. Järvet saivat vankan jääpeitteen ja Suomenlahtikin jäätyi pitkälle avomerelle. Itse en hyödyntänyt…
Tee-se-itse pyramiditeltta, osa 2: Valmiin teltan ompelu
Pyramiditeltan prototyypin ompelusta on vierähtänyt kohta vuosi. Kevään aikana suunnittelin teltan lopulliset mitat, leikkasin kaavat ja aloitin ompelutyön. Huhtikuusta lokakuun puoliväliin vapaa-aika meni niin tiiviisti ulkona, ettei teltan tekoon jäänyt aikaa. Vasta pimenevinä syysiltoina ehdin suunnitella loput yksityiskohdat…
Tee-se-itse pyramiditeltta, osa 1: prototyyppi
Pimeinä syysiltoina mielessäni alkoi kyteä ajatus retkeilyvarusteiden valmistamisesta omin pikku kätösin. Taustalla oli paitsi turhautuminen kauppojen huonoon valikoimaan, myös halu opetella kädentaitoja ja oppia paremmin ymmärtämään varusteiden valmistusprosessia. Eräänä iltana piirtelin paperille luonnoksia pyramiditeltasta. Ei mennyt montaakaan päivää,…