Vietin pitkän viikonlopun Helsingissä, ja sunnuntaille osui sopivasti täysikuu. Valitettavasti uskollinen jalustani jäi Ruotsin-kotiin, koska tavaraa oli muutenkin mukana liikaa. Onneksi Suomessa sijaitsi sentään uusi matkajalustani Sirui T-025X, joka pääsi heti pahimpaan mahdolliseen testiin.
Avainsana täysikuu
Vuoden 2013 huippuhetket
Vuosi 2013 oli kahdeksas aktiivinen kuvausvuoteni ja kenties kaikista tähänastisista paras. Osa kiitoksesta kuuluu uudelle kameralle, joka on mahdollistanut kuvaamisen myös aiemmin saavuttamattomissa olosuhteissa ja antanut lisäintoa yrittää uudenlaisten aiheiden vangitsemista kennolle. Vuoteen mahtui myös…
Talven tuloa ja kuunvaloa Nuuksiossa
Olen retkeillyt Nuuksiossa hämmästyttävän vähän, vaikka se on ihan vieressä ja Uudenmaan ylivoimaisesti laajin yhtenäinen luontoalue. On tällaiseen törkeään syrjintään toki syynsä. Pyrin lähtökohtaisesti karttamaan merkittyjä reittejä ja helposti saavutettavia leiripaikkoja, joita molempia Nuuksiossa piisaa….
Kuukuvauksen anatomiaa
Kuu on kiehtonut valokuvaajia kautta historian. Sen liikkeet tunnetaan täsmällisesti, joten oikeaan aikaan kuvauspaikalle osuminen on helppoa. Hyvät sääolosuhteet ovat kuitenkin pilvisessä maassamme yllättävän harvassa, eikä itse kuvaustilannekaan ole aivan haasteita vailla. Olen yrittänyt kuvata…
Revontulten jäljillä, osa 2
Pääsiäisen turistilomailu Muoniossa ei mennyt kuvauksen kannalta hukkaan, sillä koko viikon jatkunut selkeä sää tarjosi erinomaisen tilaisuuden väijyä revontulia. Nyt mukana oli myös vasta hankkimani Canonin 17-40mm f/4L toimittamassa laajakulmaobjektiivin virkaa. Ensimmäisenä iltana 27.3. hiihtelin…