Tammikuussa lämpötila sahasi Etelä-Suomessa jatkuvasti nollan molemmin puolin. Ankeiden loskakelien sekaan mahtui sentään muutama aurinkoinen pakkaspäivä. Yhden niistä vietin Porvoossa. Kauniin kaupungin maisemat ovat Suomen kuvatuimpia, mutta en malttanut jättää kameraa kotiin.
Posts Published by Teemu
Kiitos Canon 300mm f/4L IS USM 2009-2017
Kesäkuussa 2009 yksi haave toteutui: sain hankittua ensimmäisen oikean teleobjektiivin. Valintani oli erinomaisena kompromissina tunnettu Canon 300mm f/4L IS USM. Se on pieni ja kevyt, melko valovoimainen ja hinnaltaan kohtuullinen. Käyttöä ei tarvitse rajata vain…
Varustekokemuksia Litokairan hiihtovaellukselta
Jokainen talvivaellus on olosuhteiltaan ainutkertainen, joten uusia havaintoja omien retkeilyvarusteiden toimivuudesta kertyy väistämättä. Litokairassa mukana oli kokonaan uusiakin varusteita, muun muassa tuunattu pulkka-ahkio. Tässä muutamia varustekokemuksia matkan varrelta.
Vuodenvaihteen vaellus Litokairan pakkasissa
Seitsemännen kerran peräkkäin suuntasin vuodenvaihteen tienoilla hiihtelemään valtakunnan syrjäperille. Epävarmoiksi muuttuneet alkutalvet ovat sysänneet retkiä kohti pohjoista ja itää, mutta menneenä syksynä pysyvä lumipeite satoi Oulun korkeudellekin jo hyvissä ajoin. Retkikohteeksi valikoitui Litokaira, Pudasjärven ja Ranuan…
Retkeilyvuoden 2016 kohokohdat
Taas on yksi vuosi siirtynyt historian hämärään ja seuraava on jo täydessä vauhdissa. Retkivuotena 2016 oli varsin onnistunut: kolme reissua pohjoiseen ja paljon uusien taitojen opettelua. Palataan hetkeksi parhaisiin hetkiin.
Talven viime hetket
Etelärannikollakin nähtiin jo puolentoista kuukauden mittainen talvikausi, johon mahtui useampia lumisia hetkiä ja jonka aikana lämpötila pysyi pääosin nollan alapuolella. Viime sunnuntaina ikkunasta näkyi puhtaan valkoinen maisema kuin talven loppuhuipennuksena. Sen jälkeen lumesta ei ole ollut…
Tee-se-itse: Paris-pulkasta tuunattu ahkio
Oman ahkion rakentaminen on houkutellut jo pitkään, mutta ajan ja työtilojen puute on toistaiseksi estänyt moiset haaveet. Oli pakko keksiä helpompi ratkaisu. Viime kevään hiihtovaelluksella lainasin ystävältäni muovisesta Paris-pulkasta (viralliselta nimeltään ERAPro 960 Pro Expedition Sled)…
Pakkasta ja haloja Merisatamassa
Viime sunnuntaina jatkui aurinkoisten pakkaspäivien osuminen vapaapäiville. Suuntasin Etelä-Helsinkiin Merisataman edustan saariin kuvaamaan kaupunkia talviauringon loivassa valossa. Vaatimattomasti alkanut valoshow muuttui näyttävämmäksi kuin osasin etukäteen odottaa.
Eläimiä joulukuun valoissa
Joulukuun aurinkoiset hetket ovat osuneet mainiosti yksiin vapaapäivien kanssa. Lyhyinä alkutalven päivinä ei kannata suunnata merta edemmäs kuvaamaan, vaan parhaat paikat saattavat löytyä kotoisilta Helsingin rannoilta.
Ensilumen aikaan Liesjärvellä ja Torronsuolla
Ensilumen aika on retkeilijän vuodenkierrossa ehdottomia suosikkejani. Suuntasin viikonloppuna noin sadan kilometrin päässä Helsingistä sijaitseviin Liesjärven ja Torronsuon kansallispuistoihin. Niillä korkeuksilla lunta oli tuskin puolta senttiä, vaikka pääkaupungissa melkein jo kahlattiin hangessa. Pienetkin lumen rippeet…