Taas on yksi vuosi siirtynyt historian hämärään ja seuraava on jo täydessä vauhdissa. Retkivuotena 2016 oli varsin onnistunut: kolme reissua pohjoiseen ja paljon uusien taitojen opettelua. Palataan hetkeksi parhaisiin hetkiin.
Retkeilyharrastukseni on noin vuosikymmenen aikana edennyt pisteeseen, jossa elämystoleranssini alkaa olla korkea. Toisin sanoen mikä tahansa maisema tai luonnonilmiö ei enää jaksa sykähdyttää. Tuhatmetrinen huippu? Pikku nyppylä. Vain puoli taivasta revontulia? Tylsää. Kun kaikki perusjutut on koettu väsyttävän moneen kertaan, olisi kolme loogista tietä jatkaa eteenpäin:
- Reissujen pidentäminen
- Reissujen vaativuuden lisääminen
- Uusien retkeilymuotojen kokeileminen
Ensimmäinen on aikataulullisesti vaikea toteutettava, joten valitsin vaihtoehdot kaksi ja kolme. Tärkein retkeilyllinen tavoitteeni vuodelle 2016 oli opetella pohjoismaisissa avotunturioloissa liikkumista sekä talvioloissa että sulan maan aikaan. Tavoite täyttyi suunnitellusti. Lisäksi harjoittelin pyöräretkeilyä ja melontaa, jotta joskus olisi mahdollista tehdä pitempi retki muutenkin kuin jalkapatikassa.
Päätin myös opetella valmistamaan retkeilyvarusteita itse, koska kaupalliset tuotteet ovat monesti kelvottomia. Ihan valtaisaan lentoon eivät rakenteluprojektit lähteneet, mutta pyramiditeltta ja tuunattu pulkka-ahkio sentään syntyivät. Ja uusiakin ompeluprojekteja on jo työn alla tai ainakin piirustuspöydällä.
Kooste parhaista retkistä
Katselin vuoden vaihtumista kaukana kaikesta Kuusamon Närängänvaaralla. Vaelluksesta ei tosin ollut kyse, koska majoitteena toimi koko matkan ajan Metsähallituksen vuokrakämppänä palvelevan Närängän erämaatilan päärakennus. Päiväretkillä tuli muun muassa testailtua OAC Kar 147 -liukulumikenkiä ja kuvailtua kauniita vaaramaisemia.
Talven ainoa varsinainen vaellusreissu osui vasta keväthangille Pallas-Yllästunturin kansallispuiston pohjoisosiin. Retken yhtenä tarkoituksena oli harjoitella talvisessa avotunturissa toimimista ja telttailua, joten yövyimme yhden yön teltassa puuttomalla paljakalla. Hieno reissu, opettavainen kokeilu ja hyvä pohja mahdollisille vaativammille talviretkille.
Kevät hujahti nopeasti ohi ja retkeilyni jäivät satunnaisiin maastopyrähdyksiin huhtikuisina viikonloppuina. Toukokuun alussa ehdin kuitenkin nauttia useamman päivän Puulan saariston rauhasta. Luonnossa oleilua sekin, vaikka katto oli öisin pään päällä.
Toukokuun lopussa lähdin pitkästä aikaa pyöräretkelle. Yövyin Kirkkonummen edustalla sijaitsevalla Linlon saarella. Mukava paikka, mutta pilvinen sää ei oikein säväyttänyt. Opin muun muassa ettei pyörässäni riitä tarpeeksi kevyitä välityksiä täydessä retkilastissa ajamiseen.
Kesäkuun alkuun ajoittui vierailu Örön saarella Saaristomeren kansallispuistossa. Saarella saa telttailla, mutta paritalomajoituksen helppous vei tällä kertaa voiton. Vasta äskettäin yleisölle avattu sotilassaari on mielenkiintoinen paikka sekä luonnon että historian kannalta. Päähuomion retkellä varastivat kuitenkin sarvipöllövauvat.
Vuoden pääreissu saatiin lomateknisistä syistä ajoitettua vasta juhannuksesta eteenpäin, kuumuuden ja hyönteisten kannalta liian myöhäiseen ajankohtaan. Yhdeksän päivää kolmen valtakunnan suurtuntureilla eivät jättäneet kylmäksi (paitsi yhtenä koleana rankkasadepäivänä). Vaellukseen mahtui monenlaista maastoa ja vaihtelevia sääolosuhteita. En ole varma oliko reissu paras vai hirvein ikinä, mutta ainakin päätin sen jälkeen pitää taukoa uuvuttavista kesävaelluksista ja keskittyä viileämpiin vuodenaikoihin. Ainakin ensi kesän ajan päätöksestä on tarkoitus pitää kiinni.
Elokuun pimenevät illat houkuttelivat tallentamaan yötaivasta Linnunratoineen. Eihän siitä mitään tullut, kunnes viimeisenä viikonloppuna onnisti Saaristomeren kansallispuistossa.
Syyskuussa hain uusia aluevaltauksia vesiltä ja kokeilin ensi kertaa melontaa kajakilla. Yllättävän vakaa kapistus, mutta en erityisemmin pidä siitä, että jalkani ovat vankina ahtaassa muovikipossa. Avokanootti tuntuu enemmän omalta ja siihen tutustuminen voisikin olla lähivuosille hyvä tavoite. Sitäkin lajia ehdin syksyllä harjoitella, mutta melontapäivälle sattunut kova tuuli esti pidemmän retken.
Oikea retkeily jäi syksyllä olemattomiin, vain mökkiviikonloppu Jurmossa vei olinpaikkani hetkeksi pois kaupungista. Marraskuussa pääsin sentään kokeilemaan omatekoista pyramiditelttaa ja nukkumaan siinä talvisen yön Liesjärven kansallispuistossa.
Joulukuu meni vuodenvaihteen reissua valmistellessa. Vihdoin 30.12. kolkutteli yöjuna kohti pohjoista ja kauan odotettu hiihtovaellus saattoi alkaa. Vuosi päättyi luonnon omaan valonäytelmään Litokairassa. Retkestä lisää seuraavassa kirjoituksessa.
Yhteenveto
Vuoteen mahtui maastoöitä kaikkiaan 21 kappaletta, kun mukaan lasketaan taivasalla, laavussa, teltassa ja autiotuvissa vietetyt yöt. Lukema on pienempi kuin yleensä, mutta vastineeksi yövyin poikkeuksellisen usein luonnonläheisissä mökkimajoituksissa. Mökeissä tai vastaavissa nukuttuja öitä kertyi yli 40, joten voin sanoa viettäneeni yhteensä melko tarkasti kaksi kuukautta vuodesta luonnon helmassa – ja tähän päälle vielä monta päiväretkeä pääkaupunkiseudulla. Mikään ei ole parempaa vastapainoa hektiselle kaupunkiarjelle.
Olen viime aikoina ymmärtänyt, ettei majoituspalveluiden käyttäminen ole niin raskauttava rikos kuin joskus ajattelin. Oikeakin vaeltaja voi joskus mennä luontoon vain nauttimaan. Jos mökin vuokraaminen helpottaa oleellisesti esimerkiksi tavarasäädön määrää, kannattaa sellaista harkita. Reissu voi nimittäin jäädä kokonaan tekemättä, jos ei arjen keskellä ehdi tai jaksa hoitaa rinkkaretken vaatimia mittavia valmisteluja. Myös valokuvauspuuhia auttaa, jos pääsee edes välttävien mukavuuksien äärelle.
Vuonna 2017 aion jatkaa samalla rennolla linjalla ja hyödyntää tarvittaessa kaupallisia palveluja. Maastoöiden määrä tuskin nousee kovin korkeaksi, mutta pyrin maksimoimaan reissujen laadun. Olosuhteiltaan hankalat reissut saavat hetkeksi jäädä, muutama päivä sitten päättynyt vuodenvaihteen hiihtovaellus jäänee vuoden vaativimmaksi retkeksi. Loppuvuosi rentoudutaan ja nautitaan.
