Olen viettänyt uuttavuotta monesti eri puolilla Itä-Suomea hiihdellen. Lumiolosuhteita on saanut jännittää usein viimeiseen asti, ja viime vuoden kevätkelit olivat viimeinen niitti. Tällä kertaa oli lähdettävä Lappiin ihka oikealle kaamosvaellukselle. Kohteeksi valittiin Urho Kekkosen kansallispuiston kaakkoisosa, Itäkaira. Siellä saa nauttia tasaisesta hiihtomaastosta ja kattavasta tupaverkostosta, mutta retkeilijöitä on melko vähän – siis paras mahdollinen kohde kaamosajan hiljaiselle hiihtoretkelle!
kansallispuisto
Talvipäivänseisauksen revontulet Nuuksiossa
Talvipäivänseisauksena pohjoinen pallonpuolisko on kääntynyt eniten poispäin auringosta. Mikäpä olisi parempi tapa viettää vuoden pisintä yötä kuin suunnata laavuretkelle hyvien eväiden ja kameravehkeiden kera! Sunnuntaina 21.12. olosuhteet vaikuttivat poikkeuksellisen lupaavilta: maisema oli saanut hennon lumikuorrutteen ja tiedossa oli pitkästä, pitkästä aikaa kirkas yö.
Karvalehmien ja kanervien Jurmo
Olin hädin tuskin ehtinyt kotiutua Koilliskairan vaellukselta, kun tavarat oli jo pakattava seuraavaa reissua varten. Elokuun viimeisen viikon matkakohteeksi valikoitui tuttu ja turvallinen Jurmon saari. Olin käynyt saarella aiemmin vain keväisin sekä kerran loppusyksyllä, ja nyt halusin nähdä kuuluisien kanervanummien kesäisen väriloiston.
Alun perin oli tarkoitus viipyä saaressa vain parin mökkiyön verran, mutta sääennusteen luvattua kahdelle ensimmäiselle päivälle karmeaa rankkasadetta, osoittautui järkeväksi venyttää reissua kahdella telttayöllä.
Koilliskairan halki Kiilopäältä Kemihaaraan
Pidän eniten sellaisista vaelluksista, joilla kuljetaan omia reittejä poluttomissa erämaissa, vältellään autiotupia ja pidetään päivämatkat kohtuullisen mittaisina. Väljä reittisuunnittelu mahdollistaa spontaanit kuvauspysähdykset ja iltaisin jää aikaa vaikka kiivetä tuntureille.
Tänä vuonna elokuun Lapin-vaelluksesta tuli kuitenkin melkoinen pikataival polkuja ja mönkijäuria seuraillen tuvalta tuvalle. Kohde, Koilliskaira eli Urho Kekkosen kansallispuisto, on vieläpä melkoisen suosittu vaellusalue. Lähdimme matkaan Kiilopäältä sunnuntaina 17.8. tavoitteena ehtiä 95 kilometrin päähän Kemihaaraan perjantaiaamuksi. Miten ihmeessä tässä pääsi näin käymään?
Söderåsen – Skånen kanjonikansallispuisto
Tiheään asuttu ja suurelta osin peltojen peittämä Etelä-Ruotsi tarjoaa niukasti laajoja metsäalueita, jotka sopivat telttaretkeilyyn. Suosituimpiin retkikohteisiin kuuluu kanjonistaan tunnettu Söderåsenin kansallispuisto, jossa riittää helposti nähtävää useammaksi päiväksi. Retkeä voi myös laajentaa kansallispuiston metsäisille lähiseuduille. Tutustuin puistoon jo parilla talvisella päiväretkellä, mutta telttailemaan ehdin vasta touko-kesäkuun vaihteessa.
Jurmo – Saaristomeren helmi
Kun Saaristomeren yhteysalus M/S Eivor jätti minut ensi kerran Jurmon satamaan huhtikuisen yön pimeydessä vuonna 2011, tiesin heti, ettei vierailu saarella taatusti jäisi viimeiseksi. Meren tuoksu, keväinen äänimaailma ja yläpuolella kaartuva Linnunrata saivat hetken piirtymään ikiajoiksi vaikuttavimpien retkimuistojeni joukkoon.
Saari näytti koko reissun ajan parhaita puoliaan: lämpimän aurinkoisia päiviä seurasivat tyynet pakkasyöt ja usvanhehkuiset kevätaamut. Ei auttanut muu kuin palata seuraavana keväänä – ja sitä seuraavana. Viime vuonna tauti eteni jo niin pitkälle, että Jurmoon oli päästävä myös syksyllä. Edes vaihto-opinnot Ruotsissa eivät olleet tänä keväänä riittävän hyvä syy jättää Jurmossa käyntiä väliin, vaan pääsiäinen kului jälleen tutulla rannalla telttaillen. Mikä ihme tuossa paikassa oikein viehättää?
Dalby Söderskog, minikansallispuisto
Ruotsin kansallispuistoverkko muistuttaa kovasti suomalaista vastinettaan, mutta maan erikoisuutena ovat muutamat alle parinsadan hehtaarin kokoiset minipuistot. Normaalisti kansallispuistoksi voidaan sekä Suomessa että Ruotsissa hyväksyä yli 1000 hehtaarin kokoinen alue.
Kansallispuistoista toiseksi pienin, vain 36 hehtaarin laajuinen Dalby Söderskog, sijaitsee Etelä-Ruotsissa Lundin kunnassa (karttalinkki). Kansallispuisto on perustettu jo vuonna 1918, ja muidenkin Ruotsin pienten puistojen historia ulottuu 1900-luvun alkuun. Ruotsin ja samalla koko Euroopan ensimmäiset kansallispuistot perustettiin vuonna 1909.
Sunnuntai 23. maaliskuuta valkeni Lundissa koleana mutta aurinkoisena. Päätin lähteä ottamaan selvää, mitä pikkuruinen luonnonnähtävyys pitää sisällään.