Merkittävä osa Lapin viehätystä on vuodenaikojen äärimmäinen vaihtelu. Kaamoksen sininen hämärä paukkupakkasineen vaihtuu hetkessä kirkkaisiin keväthankiin ja yöttömän yön vehreyteen. Pian maiseman värjää ruskan väriloisto ennen kuin lumi verhoaa jälleen maan. Olen yrittänyt ajoittaa vaelluksiani eri vuosina eri kuukausille löytääkseni oman suosikkiaikani. Tässä näkemykseni vuodenaikojen keskinäisestä paremmuudesta.
erämaa-alue
Piilolan polulla ja kolmen valtakunnan rajalla
Perinteinen elokuun Lapin-vaellus suuntautui tänä vuonna Inarijärven taakse Vätsärin erämaahan. Alkuperäisenä ideana oli kävellä Paatsjoen tieltä Norjan rajaa seuraillen pohjoiseen ja päättää reissu Sevettijärvelle. Sitten luonto puuttui peliin ja reissu muuttui Piilolan polkuun tutustumiseksi. Maanmittarihenkisen vaelluksen varsinainen tavoite oli kuitenkin käydä kolmen valtakunnan rajapyykillä – vähemmän tunnetulla sellaisella. Suomi, Norja ja Venäjä kohtaavat Muotkavaarassa Vätsärin erämaan kaakkoispuolella.
Yöttömän yön Muotkatunturi
Alkukesälle järjestyi hieman yllättäen viikon loma ja Lappiinhan sitä oli päästävä. Edelliskesän yritys lähteä Kuusamoon kesää karkuun epäonnistui surkeasti: saimme kärsiä ennätyshelteestä ja mäkäräräkästä. Nyt pelattiin varman päälle ja lähdettiin kertaluokkaa pohjoisemmas, yöttömän yön maahan.
Retkikohteeksi valikoitui Suomi-neidon pään länsiosassa sijaitseva Muotkatunturin erämaa, joka vaikutti toukokuun lumikarttojen perusteella vähälumisimmalta seudulta. Muotka on kokeneempien vaeltajien suosiossa, koska maasto on pääosin helppokulkuista eikä muita kulkijoita ole ruuhkaksi asti – erämaasta puuttuvat merkityt reitit eikä autiotupiakaan juuri ole. Tupia en kesällä kaipaa ja turistireittejä välttelen muutenkin.
Viikon varrelle mahtui paistetta ja sadetta, karua tunturia ja lehtevää metsää, äänetöntä hiljaisuutta ja korviahuumaavaa lintujen mekastusta. Alkukesäinen tunturi tarjosi hetkiä, joita ei missään muualla Suomen luonnossa voi kokea.
Tuntemattomat retkikohteet: Tarvantovaaran erämaa
Kirjoitussarjassa esitellään suurelle yleisölle tuntemattomia retkikohteita Etelä-Suomesta Lapin perukoille. Sarjan ensimmäisessä osassa vaelletaan Tarvantovaaran erämaassa.
”Muita retkeilijöitä alueella tapaa äärimmäisen harvoin. Suomen retkeilymielessä unohdetuimman erämaan tittelistä kamppailevat tasapäin Tarvantovaara, Koitelaisenkaira ja Pomokaira. — Kuuluisat nähtävyydet puuttuvat, merkittyjä retkeilyreittejä ei ole, autiotupiakaan ei alueelle montaa satu ja maisemaa kuvaa mainiosti erämaakomitean käyttämä sana niukkailmeinen.”, kirjoittaa Tarvantovaarasta Jouni Laaksonen kirjassaan Erämaat – Pohjoisen Lapin vaelluskohteet.
Kuulostaako pahalta? Ei suinkaan, vaan mitä parhaimmalta paikalta hiljaisuutta kaipaavalle vaeltajalle! Toisaalta Internetin vaelluskertomukset, keskustelut ja videot piirtävät Tarvantovaarasta aika pajukkoisen ja soisen kuvan. Onko tiedossa siis loputonta rämpimistä mahdottomassa maastossa ja niukkailmeisessä maisemassa? Siitä lähdin ottamaan selvää viikon mittaisella reissulla tämän vuoden elokuussa.