Alkukesälle järjestyi hieman yllättäen viikon loma ja Lappiinhan sitä oli päästävä. Edelliskesän yritys lähteä Kuusamoon kesää karkuun epäonnistui surkeasti: saimme kärsiä ennätyshelteestä ja mäkäräräkästä. Nyt pelattiin varman päälle ja lähdettiin kertaluokkaa pohjoisemmas, yöttömän yön maahan.

Retkikohteeksi valikoitui Suomi-neidon pään länsiosassa sijaitseva Muotkatunturin erämaa, joka vaikutti toukokuun lumikarttojen perusteella vähälumisimmalta seudulta. Muotka on kokeneempien vaeltajien suosiossa, koska maasto on pääosin helppokulkuista eikä muita kulkijoita ole ruuhkaksi asti – erämaasta puuttuvat merkityt reitit eikä autiotupiakaan juuri ole. Tupia en kesällä kaipaa ja turistireittejä välttelen muutenkin.

Viikon varrelle mahtui paistetta ja sadetta, karua tunturia ja lehtevää metsää, äänetöntä hiljaisuutta ja korviahuumaavaa lintujen mekastusta. Alkukesäinen tunturi tarjosi hetkiä, joita ei missään muualla Suomen luonnossa voi kokea.

Pikaiset valmistelut

Reissun valmistelut jäivät hieman viime tippaan, sillä palasin Ruotsista Suomeen torstaina 5.6. puoliltapäivin ja perjantai-iltana piti olla jo yöjunassa matkalla pohjoiseen. Niinpä 31 tunnin aikana oli ehdittävä haalia varusteet kokoon, pakata rinkka sekä suunnitella ja hankkia ruuat. Kartta ostettiin lähtöpäivänä ja reittikin oli suunniteltu vain hyvin karkeasti etukäteen. Kunkin päivän tarkempi suunnitelma tehtiin vasta paikan päällä. Tällä reissulla ei haluttu olla aikataulujen orjia.

Jälkikäteen ajateltuna on hassua, kuinka viikon reissun suunnitteluun saa yleensä kulumaan kuukausitolkulla aikaa. Parin päivän operaatio tuotti lähes yhtä hyvän lopputuloksen, lähinnä ruokapuoli oli hieman hätäisemmin mietitty eikä itse kuivattuja aineita ollut mukana yhtä paljon kuin yleensä.

Päivä 1: Helteestä tunturiin

Hellepelko realisoitui viime vuoden tapaan jo ennen maastoon pääsyä: Rovaniemellä aurinko porotti kuin Las Palmasilla. Vielä illallakin Muotkan Ruoktun tunturikylässä vallitsi kuuma kesäsää, kun lähdimme talsimaan erämaahan Peltojoen länsipuolta.

Toiveet räkättömästä vaelluksesta haihtuivat jo ensimmäisen kilometrin kohdalla: pään ympärillä pörräsi hyttysiä pilvenä. Koska sääennuste oli luvannut viileää, olin varustautunut paksuhkoilla G1000-kankaisilla housuilla, jotka pitävät ohuita kesähousuja paremmin tuulta. Muita hyttystiiviitä pitkähihaisia kuin sadetakki ei tietenkään ollut mukana. Kolmen kilometrin kohdalla kylvin hiessä. Tauon ja motivaatiosuklaan paikka.

Tauko venyi tunnin mittaiseksi ja sää viileni. Nousimme tunturiin, hyttyset eivät seuranneet. Maisemat paranivat ja kulkemisen ilo löytyi taas. Tunturikoivu esiintyi jo heleän vihreässä asussa ja äänimaiseman täytti kapustarinnan haikea vihellys.

Hyvällä säällä leiriydyn maisemallisista syistä mieluiten mahdollisimman korkealla sijaitsevan vesistön äärellä. Lähiseudun sopivin lampi löytyi Tuanganuaivin huipulta. Samalla hetkellä kun lähdimme kipuamaan tunturiin, hävisi maisema sumupilveen. Lammelle päästäkseen oli seikkailtava kivikkoisen kurun halki, jonka lumenviipymillä kuorrutettu ilme toi mieleen ylävuoriston. Kivien ympäröimän lammen vierestä löytyi tasainen telttapaikka. Sitä näyttivät muutkin vaeltajat hyödyntäneen.

Päivä 2: Lintulampi ja keskiyön aurinko

Kömmimme teltasta ulos vasta puolitapäivin, tosin nukkumaan oli päästy kahden jälkeen. Sumupilvi oli haihtunut ja nyt leiripaikalta avautui hulppea tunturimaisema.

Päivästä tuli varsin yllätyksetön. Puolipilvinen, sopivan viileä sää. Vuoroin paljakkaa ja koivikkoa, ylä- ja alamäkiä. Ei suuria tunteita, huolia tai murheita. Kymmenen kilometriä talsittuamme löytyi Peltoaivin tunturimassiivin painaumasta pari suolamparetta, joiden äärellä maasto soveltui telttailuun.

Alkukesän yöttömässä yössä linnut eivät lepää. Suolampareella oli käynnissä melkoinen rytäkkä. Lammen toisella rannalla pesivä tunturikihupari kurmotti vuorotellen kalalokkia ja lapintiiraa. Kuovien huudot kaikuivat kaikkialla. Meteliä pitivät myös punakuiri, suokukko ja lukuisat muut kahlaajat.

Napsin muutaman kuvan tunturikihuista. Kihut syöksyivät välillä ihan vierestä, säästyin kuitenkin niiden hyökkäyksiltä, kun en mennyt pesän lähelle.

Keskiyön hetkellä kapusin viereiselle huipulle valottamaan maisemakuvia. Aurinko loimotti lumikoristeisten huippujen yllä hennon pilviverhon takaa. Kylläpä teltta näyttää pieneltä silmänkantamattomiin jatkuvassa maisemassa!

Päivä 3: Ylitysongelmien kautta hiekkarannalle

Rinkka oli tuntunut edellisenä päivänä ihmeen kevyeltä. Olenkohan rautaisessa kunnossa vai oppinut vihdoin pakkaamaan järkevästi? Syy taisi olla keventyneissä ja vähentyneissä varusteissa, kunto lienee yhtä huono kuin ennenkin. Olisi kannattanut vaieta asiasta, sillä aamulla huomasin kaikkien yhteisten tavaroiden siirtyneen rinkkaani. No ei, porukassa vaeltaessa yhteiset rojut on toki jaettava jaksamisen mukaan. Seuraavana päivänä kantamukset jakautuivat taas tasaisemmin.

Alkumatkalla talvipukuinen riekko päkätti menemään koivikosta. Hetkeä myöhemmin vastaan tuli peloton kiiruna. Pääsin ryömimään kuvausetäisyydelle ja pienellä sivusiirtymällä sain aseteltua Kuarvikozzan taustaksi.

Laskeuduimme alas koivikkoiseen Vuomajoen laaksoon. Suoaukeiden läpi virtaavan joen ylitys oli etukäteen mietityttänyt – olisiko joki liian vuolas, entä löytyisikö sen pohjalta tukevia jalansijoja? Otimme suunnan vähiten soisen näköiseen kohtaan melko lähelle Peltojärveä, johon joki laskee. Aavistukset kävivät toteen, joki virtasi vuolaana ja liian syvänä kahlattavaksi. Siispä yläjuoksulle päin. Muutaman sadan metrin matkalla tilanne ei parantunut, päätimme yrittää uudestaan lounastauon jälkeen.

Lopulta löytyi pari koskipaikkaa, joista kokeneempi kahlaaja olisi voinut päästä yli. Joen pohja oli niillä kohdin louhikkoinen ja vettä noin polveen. Emme halunneet ottaa turhia riskejä vaan etsimme helpomman kohdan. Parempi virsta väärää kuin vaaksa vaaraa.

Koskiosuutta seurasi pari metriä syvä ja mutapohjainen suvantovaihe, vasta ikuisuuden päästä alkoi jälleen virtaavampi osuus. Nyt joen pohja oli pyöreiden pikkukivien peitossa, vettä hieman alle polveen ja virtaus siedettävä. Yli pääsi helposti. Alkukesän hyinen vesi sai varpaat tunnottomiksi, mutta vastarannalla olo oli mukavan raikas.

Peltojärven lounaisrannalla sijaitsevat hiekkarannat kuuluvat Muotkan pakollisiin nähtävyyksiin -upea leiripaikka niiden ääreltä löytyikin. Tuuli tyyntyi illaksi, mutta aurinko jäi harmillisesti pilvien taa. Kylmänsävyisessä maisemassa oli silti jotain selittämättömän kuvauksellista.

Päivä 4: Poutasään loppu

Tyyni ilta vaihtui tuuliseksi yöksi. Aamulla teltan ovesta aukeni kuitenkin peilityyni järvimaisema. Neljä laulujoutsenta lipui hitaasti järven poikki. Ennen haikeita jäähyväisiä hiekkarannalle naputtelin muutaman kuvan leiripaikan lähistöllä pyörivästä hiiripöllöstä.

Aamupäivällä puhti oli poissa. Parin ensimmäisen päivän ruuat olivat olleet hieman kevyenpuoleisia. Pitkä evästauko ja suolammen rannalla ahmittu tuhti lounas palauttivat voimat. Keltavästäräkit tervehtivät lounastajia kuin varoittaakseen lähestyvästä saderintamasta.

Tihkuna alkanut sade yltyi pian kunnon ropinaksi. Päätimme leiriytyä läheisen Suoppajävruaivi-tunturin kainalossa sijaitsevan lammen tuntumaan. Siellä olisi hieman suojaa koivuista, mutta sateen loppuessa pääsisi nopeasti komeisiin maisemiin.

Päivä 5: Suunnitelmat muuttuvat

Sade jatkui läpi yön. Kuulostelin aamulla tilannetta useampaan otteeseen, mutta vesipisarat takoivat teltan kattoa tunti tunnin jälkeen. Viimein kello 11 taivaalta putoili enää kevyttä tihkua. Kylmänkostean aamuhetken jälkeen sää alkoi lämmetä ja pari tuntia myöhemmin aurinko kurkki jo ujosti pilvien takaa.

Nousimme heti paljakkaan ja kiipesimme Suoppajävruaivin koillishuipulle. Siellä vierähti tovi jos toinenkin tunturikasveja kuvatessa. Ei itse maisemassakaan valittamista ollut.

Vaikka vältän vaelluksella netin käyttöä ja kontakteja ulkomaailmaan, yhden poikkeuksen sallin: tunturin huipulla saatoin tarkistaa älypuhelimella sääennusteen. Lapissa parhaat ennusteet tuntuu antavan norjalainen yr.no-palvelu.

Kuten kuvasta näkyy, lähes vuorokauden kestävä saderintama oli lähestymässä. Tavan vaeltajaa eivät sään vaihtelut niin hetkauta, mutta maisemakuvaajalle valot ovat kaikki kaikessa. Hyvällä ilmalla kuvataan kellon ympäri ja lepoa mietitään sitten myöhemmin.

Päätimme kävellä hyvän sään aikana niin pitkälle kuin pippuri kasvaa. Tarkemmin sanottuna tavoitteeksi asetettiin noin viiden kilometrin päässä Muotkan Ruoktusta sijaitseva lampi. Päivän venyminen aamuyöhön ei haittaisi mitään – univelat voisi kuitata nukkumalla koko seuraavan päivän. Sounds like a plan!

Matka jatkui punakuirien kansoittaman Taimenjärven kautta Stuarrab Ruaviuaivi -tunturin keskimmäiselle huipulle. Jos ei olisi tiennyt vähän matkan päässä kulkevasta Karigasniementiestä, erämaata olisi voinut luulla äärettömän suureksi.

Seuraavassa laaksossa oli päivällisen vuoro sekä meillä että hyttysillä. Muutaman päivän tauon jälkeen verenimijöitä pyöri kimpussa riesaksi asti. Klimppistä perunamuusisotkua nieleskellessä kypsyi ajatus päivän loppuhuipennuksesta. Tunturiin oli päästävä vielä kerran, keskiyön auringon valaisemaa maisemaa katseltaisiin ylävinkkelistä. Ei muuta kuin viereisen Ucceeb Ruaviuaivin pohjoisimmalle huipulle.

Aurinko oli juuri ehtinyt sukeltaa tumman pilvimassan taa. Sinisävyisen etualan takana kaukaiset huiput kylpivät valossa kuin piruillakseen kuvaajalle. Pilvet liikkuivat tuskaisen hitaasti pois auringon edestä.

Sovimme, että odotetaan puoli yhteen saakka, sitten lähdetään. Ruotsissa vietetyt kuukaudet olivat ilmeisesti tartuttaneet hieman hannuhanhi-tuuria minuunkin, sillä kello 0:29 pilvet yhtäkkiä repesivät ja huikaiseva keskiyön valo ryöppysi yli koko laajan tunturimaan. Muutaman minuutin armottoman kuvaussession jälkeen oli aika hoippua alas tunturilta.

Uupuneina laskeuduimme tunturin juuressa sijaitsevalle lammelle. Siellä odotti vielä viimeinen huipennus päivälle – tai siis yölle. Aurinko välkkyi lammelta nousevan usvan takaa värjäten sen kultaiseksi. Tunturikoivujen tuoksu viileässä kesäyössä toi mieleen saunavastan.

Jos joskus on tehnyt mieli kyseenalaistaa koko vaellusharrastuksen järkevyys, tällaiset hetket pyyhkivät pois kaikki epäilyksen murut.

Päivä 6: Yöttömän yön taikahetki

Nukkumaanmeno viivästyi aina aamuneljään. Sade alkoi ennusteen mukaisesti puoli kahdeksan aikoihin. Uinuimme tyytyväisinä puoleenpäivään. Sen jälkeen poistuimme teltasta vain välttämättömien tarpeiden ajamina, välissä nukuimme lisää.

Taivas ryöpytti vettä niskaan välillä rajummin, välillä hieman hennommin, mutta hetkeksikään hengähtämättä. Vasta puolenyön jälkeen havahduin äkkiä hiljaisuuteen. Yli 16 tuntia jatkunut sateen rummutus oli päättynyt.

Teltan ulkopuolella odotti epätodellinen näky. Kultainen aurinko hehkui vinhasti liikkuvien pilvien takana. Tuuli oli laantunut ja tyynen lammen pinnalta nousi jälleen usvaa.

Laskeuduin varovasti lammen rantaan ja annoin katseen kiertää satumaisessa maisemassa. Yhtäkkiä äkkäsin kaksi vesipääskyä istumassa vain muutaman metrin päässä pienellä mättäällä.

Koiras rikkoi hiljaisuuden päräyttämällä siipiään kuin kolibri. Silmänräpäystä myöhemmin vesipääskyt saivat toisensa yöttömän yön kauneimmalla hetkellä. Sitten linnut katosivat, tuuli puhalsi usvan pois ja sade alkoi uudestaan. Äskeinen epätodellinen näky oli poissa – oliko se sittenkin unta vain?

Jälkikirjoitus

Muotkatunturi oli maineensa veroinen vähän kuljettuna mutta helppokulkuisena erämaana.Tapasimme muita vaeltajia vasta seitsemäntenä eli viimeisenä päivänä aivan Muotkan Ruoktun tuntumassa. Toki erämaassa pyöri samaan aikaan muitakin, muun muassa Ylämäki-blogin kirjoittaja. Poluttomaan maastoon mahtuu monta kulkijaa, eivätkä reitit helposti kohtaa.

Muotkan Ruoktussa saimme iloksemme tavata legendaarisen Hans-isännän, joka tarinaniskijänä hakee vertaistaan. Hänen viisauksiaan kannattaa kuunnella, kunhan muistaa varoa Lapinlisää. 😉

Alkukesä yöttömän yön maassa on vaellusaikana ainutlaatuinen. Lapin karu luonto herää silloin kukoistukseen, jollaista ei syysvaelluksilla voi edes kuvitella. En pysty välittämään valokuvin kuin murto-osan ikimuistoisista hetkistä, joita sain vaelluksen aikana kokea. Seuraavassa silti linkki reissun kuvasaaliin parhaisiin paloihin:

Kuvagalleria: Muotkatunturi 6/2014