Valokuvaaja Teemu Saloriutta
Taas on yksi vuosi selvitty loppuun asti ja on aika muistella sen parhaita hetkiä. Synkässä maailmantilanteessa on mukava ajatella pieniä iloja, joita vuoden varrelle on mahtunut.
Erityisesti sulan maan retkeilykausi onnistui yli odotusten niin perheretkien kuin omienkin reissujen osalta. Huhtikuulta lokakuulle pääsin liikkumaan ahkerasti Suomen luonnossa Kemiönsaarelta Utsjoelle.
Vaelsin ensimmäistä kertaa alkukesän aikaan Lapissa vuonna 2014, jolloin lumouduin Muotkatunturin erämaan yöttömästä yöstä. Sillä reissulla ymmärsin, että juuri kesäkuun alku on parasta aikaa pohjoisessa. Lumet ovat sulaneet, valoa riittää vuorokauden ympäri, lintumaailma on aktiivisimmillaan eikä räkkä vielä yleensä pahemmin kiusaa.
Kahdeksan vuoden ja monen muun erämaan kiertelyn jälkeen tänä kesänä oli aika palata Muotkalle, jota pidän maastoltaan yhtenä mukavimmista vaellusalueista omien polkujen kulkijoille. Kesäkuun puoliväli tarjosi kaikkea mahdollista kesäisestä lämmöstä kylmään harmauteen.
Merkittävä osa Lapin viehätystä on vuodenaikojen äärimmäinen vaihtelu. Kaamoksen sininen hämärä paukkupakkasineen vaihtuu hetkessä kirkkaisiin keväthankiin ja yöttömän yön vehreyteen. Pian maiseman värjää ruskan väriloisto ennen kuin lumi verhoaa jälleen maan. Olen yrittänyt ajoittaa vaelluksiani eri vuosina eri kuukausille löytääkseni oman suosikkiaikani. Tässä näkemykseni vuodenaikojen keskinäisestä paremmuudesta.
Alkukesälle järjestyi hieman yllättäen viikon loma ja Lappiinhan sitä oli päästävä. Edelliskesän yritys lähteä Kuusamoon kesää karkuun epäonnistui surkeasti: saimme kärsiä ennätyshelteestä ja mäkäräräkästä. Nyt pelattiin varman päälle ja lähdettiin kertaluokkaa pohjoisemmas, yöttömän yön maahan.
Retkikohteeksi valikoitui Suomi-neidon pään länsiosassa sijaitseva Muotkatunturin erämaa, joka vaikutti toukokuun lumikarttojen perusteella vähälumisimmalta seudulta. Muotka on kokeneempien vaeltajien suosiossa, koska maasto on pääosin helppokulkuista eikä muita kulkijoita ole ruuhkaksi asti – erämaasta puuttuvat merkityt reitit eikä autiotupiakaan juuri ole. Tupia en kesällä kaipaa ja turistireittejä välttelen muutenkin.
Viikon varrelle mahtui paistetta ja sadetta, karua tunturia ja lehtevää metsää, äänetöntä hiljaisuutta ja korviahuumaavaa lintujen mekastusta. Alkukesäinen tunturi tarjosi hetkiä, joita ei missään muualla Suomen luonnossa voi kokea.