Nyt on vuoden paras aika katsella tähtitaivasta – ja kuvata sitä. Pohjimmiltaan kyse on varsin yksinkertaisesta puuhasta: sen kuin odottaa kirkasta yötä ja ryntää ulos kameran ja kolmijalan kanssa. Silti olen onnistunut monta kertaa turaamaan…
Kategoria Tähtiharrastus
Kuukuvauksen anatomiaa
Kuu on kiehtonut valokuvaajia kautta historian. Sen liikkeet tunnetaan täsmällisesti, joten oikeaan aikaan kuvauspaikalle osuminen on helppoa. Hyvät sääolosuhteet ovat kuitenkin pilvisessä maassamme yllättävän harvassa, eikä itse kuvaustilannekaan ole aivan haasteita vailla. Olen yrittänyt kuvata…
Revontulten jäljillä, osa 2
Pääsiäisen turistilomailu Muoniossa ei mennyt kuvauksen kannalta hukkaan, sillä koko viikon jatkunut selkeä sää tarjosi erinomaisen tilaisuuden väijyä revontulia. Nyt mukana oli myös vasta hankkimani Canonin 17-40mm f/4L toimittamassa laajakulmaobjektiivin virkaa. Ensimmäisenä iltana 27.3. hiihtelin…
Revontulten jäljillä
Sunnuntai-iltana 17.3. nähtiin Suomessa kirkkaimmat revontulet vuosikausiin. Sosiaalinen media täyttyi revontulipäivityksistä, ja Ursan Taivaanvahdissa sekä muilla areenoilla julkaistiin toinen toistaan upeampia valokuvia. Olen seurannut revontulihälytyksiä tiiviisti seitsemän vuotta. Tulokset ovat olleet onnettomia: aina kun magneettikentän…
Projektina pyrstötähti PanSTARRS
Komeetta C/2011 L4 eli PanSTARRS ilmestyi Suomen taivaalle 13. maaliskuuta. Pilvisen talven jälkeen säät ovat onneksi kirkastuneet, ja viime päivinä on ollut harvinaisen erinomaiset havainto-olosuhteet. Kävin kuvaamassa komeettaa neljänä perättäisenä iltana 14.-17. maaliskuuta. Pelkän komeetan…