Valokuvaaja Teemu Saloriutta
Heinäkuun ja kesäloman viimeinen viikko oli vuoden odotetuin: pääsimme ystäväperheen mukaan lammaspaimeniksi Koloveden kansallispuistossa sijaitsevaan Huhtiniemen taloon. Aiempina vuosina olimme saaneet nauttia vastaavasta pestistä Kuusamossa sekä Isojärven kansallispuistossa.
Saimaan vesistön erämaisimmat ja jylhimmät järvimaisemat yhdistettynä jykevään hirsitaloon, jonka pihapiirin perinnemaisemissa laiduntavat lampaat. Onko mitään täydellisempää olemassa?
Perinteinen vuodenvaihteen retki idän tai pohjoisen hangille viivästyi tänä vuonna muutamalla päivällä. Suurin osa joululomasta kului kotona keittiötä remontoidessa, ja ulkoiluun oli varattu vain neljä päivää. Niin lyhyeksi aikaa ei kannattanut Lappiin lähteä, joten matkakohteeksi valikoitui Pohjois-Karjala. Olen kiertänyt varsin kattavasti tuon myyttisen itäisen maakunnan luontokohteita – sellaisiakin, joista harva on koskaan kuullut. Toisaalta kaikkein tunnetuin nähtävyys, Koli, on jäänyt vähemmälle huomiolle. Nyt oli sen vuoro.
Tänä syksynä järjestyi kerrankin lomaa keskelle Lapin parasta ruska-aikaa; aiemmin olen onnistunut ainoastaan sivuamaan syksyn väriloistoa ennen tai jälkeen ruskahuipun. Kohteeksi valikoitui Hammastunturin erämaa-alue, jonka piti kuuleman mukaan olla ruskasensongin aikaankin varsin rauhallista seutua. Saariselältä vähän matkaa länteen sijaitseva erämaa tunnetaan muun muassa kanjonimaisen Ivalojoen kultamaista sekä vaihtelevista ja miellyttävistä kulkumaastoista.
Jo ennen vuodenvaihdetta näytti vahvasti siltä, ettei talven hiihtoretkiä voisi laskea Etelä-Suomen varaan. Halusin kaamosvaelluksen lisäksi päästä vielä toisen kerran nauttimaan oikeasta talvesta. Kokonaisen viikon loman sovittaminen kalenteriin tuntui hankalalta, eivätkä talvivaelluksen vaatimat mittavat järjestelyt houkuttaneet. Päädyin vastoin tapojani mökkilomalle Ylläksen matkailukeskittymän liepeille. Jotta erämaan tuntu ei olisi täysin kadonnut, majapaikaksi valikoitui autiotupaa muistuttava Kesänkijärven vuokratupa.