Viime viikot ovat näyttäneet, ettei syksy ole välttämättä masentavan harmaa ja sateinen vuodenaika. Kun vielä ruska alkaa olla Etelä-Suomessa parhaimmillaan, ei tarvitse kahta kertaa miettiä viettäisikö vapaa-aikaa sisällä vai ulkona. Viikonloppuna suuntasin päiväretkelle Nuuksion kansallispuiston maisemiin.
Avainsana ruska
Hiljainen, pilvinen Pallastunturi
Vuoden kolmannen Lapin-vaelluksen tarkoituksena oli kokea turistien suosiman ruska-ajan jälkeinen syksyn ja talven rajapinta; kuulaat pakkasaamut, ensilumen kuorruttamat tunturit, pimenevällä syystaivaalla hulmuavat revontulet. Toisin kävi: lokakuun alku tarjosi leutoa, pilvistä ja tihkusateista säätä. Positiivisena yllätyksenä maaruska hehkui…
Talven tuloa ja kuunvaloa Nuuksiossa
Olen retkeillyt Nuuksiossa hämmästyttävän vähän, vaikka se on ihan vieressä ja Uudenmaan ylivoimaisesti laajin yhtenäinen luontoalue. On tällaiseen törkeään syrjintään toki syynsä. Pyrin lähtökohtaisesti karttamaan merkittyjä reittejä ja helposti saavutettavia leiripaikkoja, joita molempia Nuuksiossa piisaa….