Vuoden kolmannen Lapin-vaelluksen tarkoituksena oli kokea turistien suosiman ruska-ajan jälkeinen syksyn ja talven rajapinta; kuulaat pakkasaamut, ensilumen kuorruttamat tunturit, pimenevällä syystaivaalla hulmuavat revontulet. Toisin kävi: lokakuun alku tarjosi leutoa, pilvistä ja tihkusateista säätä. Positiivisena yllätyksenä maaruska hehkui vielä parhaimmillaan.

Taas pikareissu

Jos elokuinen Koilliskairan reissu oli aikataulultaan tiukka, ei tälläkään kertaa tilanne ollut juuri parempi. Nelihenkisen seurueemme aikataulujen vuoksi vaellus oli pakko puristaa neljään yöhön, joten kohteen oli syytä löytyä läheltä. Pallas-Yllästunturin kansallispuistoon on vain noin kolmen tunnin bussimatka Rovaniemeltä – perjantai-iltana Helsingistä lähtevällä yöjunalla ehtii aamukahdeksan bussiin ja maastoon pääsee jo lauantaina puoliltapäivin.

Maaruskaa ja sumua

Ensimmäisen yllätyksen koimme sadan metrin kävelyn jälkeen. Hei täällähän on ruskaa, eihän rospuuttoretkellä sellaista saa näkyä! Normaalisti ankeaksi laskettava sumuinen tihkusää loi tällä kertaa metsään kuvauksellista kolmiulotteisuutta ja ruskan värit tuntuivat korostuvan entisestään. Suo-osuuksilta sentään löytyi harmaata melankolisuutta tasapainottamaan  ylivärikästä kuvasatoa.

Yön nukuimme makeasti Mäntyrovan autiotuvalla. Tupa oli muuten siistissä kunnossa, mutta kamiinasta sai tonkia palamatta jääneitä kaljatölkkejä. Kukkahattutäteilyn hengessä jätimme vieraskirjaan viestin:

”Mitä yhteistä on kaljatölkillä ja totuudella?
– Kumpikaan ei pala tulessakaan. Älä siis yritä polttaa tölkkejä kamiinassa.”

Seuraavana päivänä sama tihkusää jatkui. Taivaskeron huiputus jätettiin väliin, sillä ylhäällä tunturissa ei nähnyt omaa kättään pidemmälle.

Pallastuntureilta piti laskeutua alas Pallasjärvelle Palkaskurun kautta. Jos siinä menee talvireitti, täytyyhän sen olla kesälläkin kuljettavissa?

Hupsista. Kapea puro, jonka molemmilla reunoilla kohoaa jyrkkä kivikkorinne. Miksi aina käy näin? Jälleen kerran yritimme valita mahdollisimman kevyen ja helpon reitin, mutta päädyimme suurin piirtein hankalimpaan mahdolliseen maastoon. Vuorikauris-moodi päälle ja pystysuoraa seinämää ylös tunturiin, hops!

Alhaalla ylitimme maantien ja kävelimme hämärtyvässä illassa polutonta maastoa Allijängän laidalle. Yksi suonylitys meni vähän rypemisen puolelle, muuten maasto oli helppokulkuista kangasmetsää.

Pallasjärven rannassa ei saa yöpyä kuin merkityillä paikoilla, sillä alue kuuluu kansallispuiston virkistysvyöhykkeeseen. Allijänkkä sen sijaan jää juuri puiston ulkopuolelle eli siellä voi leiriytyä jokamiehenoikeuksien mukaan.

Joen yli revontulipaikoille

Aamulla matka jatkui järven rantaa seuraillen kohti Hietalahden autiotupaa. Tuuli puhalteli navakasti ja nostatti saarettomalle järvelle kunnon aallokon.

Tupalounaalla arvuuttelimme vieraskirjasta Pallasjoen ylityspaikkoja. Kartalla joki ei näytä mitenkään mahdottoman vaikealta, mutta lokakuinen vesi on hyytävää eikä riskejä haluttu ottaa. Kiertäminenkään ei käytännössä olisi tämän joen kohdalla vaihtoehto.

Aivan lähellä Pallasjärveä joki haarautuu leveäksi koskeksi. Keskisaarekkeiden takana piilottelevan osuuden vaativuus jäi rannalta katsottuna täydeksi arvoitukseksi. Muutama kymmenen metriä alavirtaan alkoi näyttää lupaavammalta: hidas virtaus, vettä polveen, yksiosainen ylitys ilman pahempia kivikoita. Tuleville Pallasjoen ylittäjille tiedoksi karttalinkki.

Yhtäkkiä alkoi tapahtua kummia: valtaisa mäkäräpilvi hyökkäsi kimppuun. Mitä ihmettä nyt taas? Lumet ja pakkaset olivat jo kerran tänä syksynä käväisseet näillä seuduilla. Eikö noita ötiäisiä saa mikään hengiltä! Äkkiä housut pois ja jokeen. Vesi tuntui yllättävän lämpimältä, elokuinen Jauru jäädytti jalat paljon nopeammin. Lähellä vastarantaa joki syveni puoleen reiteen, mutta hitaasti soljuvassa virrassa kahlaaminen oli helppoa.

Loppupäivä sujui tylsiä hiekkateitä marssien kohti seuraavaa autiotupaa. Vain muutaman metrin päähän Pallasjärven etelärannasta rakennettu Punaisen hiekan tupa on luultavasti maailmankaikkeuden mahtavin paikka revontulikuvaukseen. Hulppealta hiekkarannalta avautuu näkymä suoraan parhaaseen revontulisektoriin pohjoiselle taivaalle. Samalla suunnalla järven takana kohoaa Pallastunturin kerojen ketju. Pimenevinä syysiltoina on mahdollista kuvata tyynestä järvestä heijastuvaa taivaallista valonäytelmää.

Jos siis taivas sattuu olemaan selkeä. Illan pimentymistä odotellessa pohjoistaivaan pilvipeitteeseen repeytyi pieni, suuria toiveita herättävä aukko. Hämärän laskeuduttua sysimusta pilviverho huputti jälleen taivaan ja toiveet kirkkaasta yöstä hiipuivat. Revontulihälytykset näyttivät punaista kiertääkseen veistä haavassa.

Ylös tunturiin

Neljäs retkipäivä käynnistyi reippaalla nousulla Lommoltunturille. Pallaksen seudun huipuille on ominaista, että kuusivaltaiset metsät vaihettuvat nopeasti puuttomaksi paljakaksi ilman kunnollista koivuvyöhykettä. Niinpä maisema avautuu pitkän metsässä kipuamisen jälkeen aivan yhtäkkiä.

Sää oli kylmentynyt nollan tuntumaan ja kirkastunut sen verran, että tunturin huipulta saattoi jo nähdä maisemia. Sitten pilvet pyyhkäisivät taas hetkeksi huipun tasalle. Huipulla puhalsi hyytävä tuuli, ensimmäistä kertaa alkoi tuntua syksyltä. Keittelimme lounasta kivenlohkareiden takana kyhjöttäen.

Alas laskeutuessamme hätkähdimme Lommol- ja Sammaltunturien välistä pyyhältänyttä Hornet-hävittäjää, joka lensi ohitsemme todella matalalla laakson yläpuolella. Harvemmin pääsee katselemaan lentävää hävittäjää lähietäisyydeltä ja ylhäältä päin. Kuvamateriaalia ei valitettavasti jäänyt talteen, koska kukaan ei hämmennykseltään ehtinyt kaivaa kameraa esiin.

Yöksi päädyttiin metsäseikkailuiden kautta Mustavaaran menninkäismajalle. Sammalkattoinen autiotupa taitaa olla jo parhaat päivänsä nähnyt, toivottavasti se vielä jaksaa muutaman vuoden palvella retkeilijöitä.

Viimeiselle aamulle jäi enää muutaman kilometrin tiepätkä takaisin Hotelli Jerikselle. Matkailukeskus uinui täydessä hiljaisuudessa, vaikka ruska-aika ei ollut vielä lähimainkaan ohi. Koko retken aikana emme kohdanneet muita vaeltajia, eikä autiotupien vieraskirjoissa näkynyt juuri merkintöjä lähimenneisyydestä. Ihmettelen suuresti, miksi syyskuu on huikean suosittu vaelluskuukausi mutta lokakuussa kansa kaikkoaa tuntureilta?

Yhteenveto

Reitti:

4.10. Hotelli Jeris – Mäntyrova at (11 km)
5.10. Mäntyrova – Pallastunturi – Palkaskuru – Allijänkä (14 km)
6.10. Allijänkä – Hietalahti at – Punainen hiekka at (12 km)
7.10. Punainen hiekka at – Lommoltunturi – Mustavaara at (8 km)
8.10. Mustavaara at – Hotelli Jeris (7 km)

Yhteensä 52 km

3 yötä autiotuvissa, 1 yö teltassa