Tammikuussa minua ja monia muita järkytti syvästi Pallastunturilla sattunut lumivyöryonnettomuus, jossa menehtyi kaksi hiihtovaeltajaa. Tällaiset tapahtumat aiheuttavat aina rumaa jälkipyykkiä ja synnyttävät someen yhtä paljon talvivaeltamisen asiantuntijoita kuin korona-aikana on ilmestynyt epidemiologeja ja sota-aikana nojatuolikenraaleita….
Avainsana turvallisuus
Mitä erätaitoja oikeasti tarvitaan?
Erätaidot ovat luonnossa liikkujalle välttämättömiä. Mitä vaativampiin maastoihin ja sääolosuhteisiin mennään, sitä enemmän taitoja tarvitaan. Olen kuitenkin huomannut, että erätaidoista puhuttaessa keskustelu eksyy helposti sivuraiteille. Taidot, jotka olivat oleellisia vuonna 1800, eivät välttämättä ole tänä…
Jääretkien talvi
Etelä-Suomen talvi 2017-2018 näytti ensin tavanomaisen kurjalta ja leudolta, mutta helmikuu toi mukanaan vähän lunta ja kunnon pakkasjakson, joka on jatkunut pääsiäiseen saakka. Järvet saivat vankan jääpeitteen ja Suomenlahtikin jäätyi pitkälle avomerelle. Itse en hyödyntänyt…