Vuosien varrella olen ostellut aikamoisen kasan retkeilyvarusteita. Usein järkevän varusteen löytäminen kotimaan markkinoilta on osoittautunut käsittämättömän vaikeaksi. Olenko outo vai voisiko ongelmaan olla loogisia syitä? Yritin etsiä vastausta markkinavoimien lainalaisuuksista. Samalla tuli pohdittua alan tulevaisuudennäkymiä.
Suomessa yrittäjän realiteetti on markkina-alueen pienuus. Tosivaeltajia mahtuu maahan sen verran vähän, että tavaraa on pakko myydä suuressa määrin myös koiranulkoiluttajille ja kaupunkilaisille. Siten varusteita ei välttämättä edes suunnitella vaeltajia silmällä pitäen. Myynnin kannalta esimerkiksi takin on tärkeämpää näyttää hyvältä kaupungissa kuin olla käytännöllinen maasto-oloissa. Toisaalta tavallinen retkeilyharrastus ei kovin erikoisia varusteita vaadi. Siksi markkinavoimien on yritettävä keksiä kuviteltuja tarpeita.
Retkeilyvarusteiden myynnissä vallitsee uskomaton paradoksi. Samaan aikaan kun kaupat pullistelevat mitä eriskummallisimpia tuotteita, ei valikoimista tahdo löytyä yksinkertaisia perusvarusteita. Otetaan muutama esimerkki.
Teltta
Enemmistö suomalaisten käyttämistä majoitteista vaikuttaa maastossa nähdyn perusteella olevan Halti-kupoleita ja Fjällräven Akka -tunnelitelttoja. Eikä siinä mitään. Ensin mainitut ovat hyviä ja edullisia perustelttoja, jälkimmäiset erinomaisia esimerkiksi talvisessa tunturissa. Molemmat ovat kuitenkin useimpiin tilanteisiin tarpeettoman järeitä ja painavia. Sulan maan aikaan riittäisi kevyt yksikerrosteltta, kunhan hyttystiiviys on huomioitu. Talvella suojaisessa maastossa ei tarvita kuin lumisateelta suojaava katos. Molempien valikoimat ovat Suomessa kehnot. Kesäteltan tilasin Amerikasta. Talvitelttaa olen ompelemassa itse, kunhan opin käyttämään ompelukonetta.
Rinkka
Rinkka on hyvä esimerkki varusteesta, jossa tuotekehitys ei välttämättä johda hyödylliseen suuntaan. Mitä uudempi rinkkamalli, sitä todennäköisemmin siinä on turhia ominaisuuksia. ”Nyt voit kiinnittää jääraudat suoraan rinkan kylkeen!” Ooh, sitähän olenkin aina toivonut. Joillekin mahdollisuus voi olla hyödyksi, mutta useimmille ylimääräiset remmit tarkoittavat vain turhaa painonlisäystä ja uusia sotkeutumisen mahdollisuuksia.
Suomesta on vaikea löytää tyhjäpainoltaan alle 2 kilon rinkkoja, omani painaa yli 3 kiloa. Jos ei aio paiskoa kantamustaan pitkin kivikkoa, hieman köykäisempi rinkka riittää vallan hyvin. Yksi kevyimmistä Suomessa myytävistä malleista on 1,8 kilon painoinen putkirinkka Savotta 725. Sen keveyttä selittää rakenteen yksinkertaisuus. Haluaisin nähdä jotain vastaavaa myös anatomisten rinkkojen puolella. Vaikkapa kevyistä kankaista valmistetun, mutta kuitenkin kohtalaisen mukavalla lantiovyöllä varustetun 60-70 litraisen yksinkertaisen säkin.
Jos lähden jossain vaiheessa vaihtamaan rinkkaa kevyempään, on luultavasti suunnattava katseet ulkomaisiin verkkokauppoihin. Maailmalla kevytrinkat ovat jo arkipäivää.
Vedenpitävät hanskat
Kävin vuosia sitten paikallisessa retkeilyliikkeessä kysymässä vedenpitäviä kuorirukkasia. Myyjä alkoi selitellä, ettei kukaan sellaisia osta, koska ne hiostavat. Mutta tässä olisi softshelliä ja nahkahanskaa ja kaikkea muuta melkein vedenpitävää. Ei tullut kauppoja. Kun kävelee puoli vuorokautta kaatosateessa, hanskan tärkein ominaisuus on 100 % vedenpitävyys. Sittemmin valikoimiin on ilmestynyt kelvollisen oloisia Gore-Tex-kuorirukkasia, mutta niiden hinnat ovat tähtitieteellisiä. Pienikätiset ovat onnellisessa asemassa, sillä marketin lastenosastolta voi ostaa 3 eurolla tyylikkäät lasten kurarukkaset. Itse joudun varmaan turvautumaan ompelukoneeseen.
Otsalamppu
Kauppojen valikoimissa on vaikka minkälaista tuikkua, mutta vain hyvin harvoja malleja, jotka sopisivat omiin vaellustarpeisiini. Lamppuja mainostetaan hurjilla lumen-määrillä, mutta paloajasta puhutaan vähemmän. En tee mitään superkirkkaalla 900 lumenin lampulla, jos se pimenee puolessa tunnissa. Talvivaelluksella enemmän käyttöä on kohtalaisen kirkkaalle lampulle, jonka paristot kestävät useamman päivän.
Kevyet AAA-paristoilla tai pienellä akulla varustetut mallit soveltuvat mainiosti esimerkiksi pimeässä lenkkeilyyn tai parin yön retkille. Itsekin omistan näppärän USB-ladattavan lampun. Pitkillä talviretkillä toimintavarmin ratkaisu on käyttää AA-paristoja syövää lamppua. Mukaan voi ottaa parit ladattavat AA-akut ja ison kasan kertakäyttöisiä paristoja. Jos lamppuun sopii vain erityisen mallinen akku, tulisi joko kantaa mukana useampia kalliita akkuja tai erillistä virtapankkia. Jälkimmäisen tavan riskinä on virtapankin hajoaminen pakkasessa: sen jälkeen lamppuun ei saisi virtaa mistään.
Kauppojen valikoimissa AA-paristoilla toimivat ja pitkällä paloajalla varustetut lamput ovat vähemmistössä. Jos halutaan vielä pysyä järkevissä hintaluokissa (< 100 €), ovat vaihtoehdot vähissä. Viime vuonna löysin lähes ainoan sopivan mallin Fenixin valikoimasta. Nyt kun perheeseen ollaan hankkimassa toista kunnollista lamppua, katseet kääntyvät saman valmistajan puoleen.
Umpihankisauvat
Viimeisin varustepulmani on ollut löytää hyvät umpihankeen soveltuvat suksisauvat. Ennen vanhaan ei muita valmistettukaan kuin kunnollisella 15 sentin sommalla varustettuja malleja. Nykyään monen kaupan valikoimassa saattaa olla yksi sauvamalli, jota voi hyvällä tahdolla juuri ja juuri kutsua umpihankisauvaksi. Tyypillisesti sekin on tekninen erikoissauva, jossa on kymmenen liikuvaa osaa eikä rukkanen mahdu läpi ”ergonomisesta” käsilenkistä. Kaverilta hajosi viime talviretkellä tällainen kallis teleskooppisauva noin kolmen päivän käytön jälkeen.
Pitkän etsinnän jälkeen eräästä liikkeestä löytyi peräti kolme kelvolliselta vaikuttavaa sauvamallia. Yhtä niistä – alumiinista – olen jo aiemmin kokeillut. Se vääntyi pahasti, kun kaaduin poikittaiseen puunrunkoon, mistä voin syyttää lähinnä itseäni. Joka tapauksessa kävelin ulos kaupasta kahden erilaisen sauvaparin kanssa. Testaamme nyt perheessä Peltosen ja Startin komposiittisauvoja, aika näyttää kummat kestävät kauemmin. Peltoselle erityiskiitos peräti 14 cm levyisestä sommasta.
Tulevaisuudennäkymiä
Retkeilyvarusteiden nykyisessä kehityksessä on mielestäni kolme keskeistä ongelmaa:
1) Varusteisiin suunnitellaan tarpeettomia ominaisuuksia, jotka lisäävät painoa ja hajoamisriskiä. Yksinkertaisempi varuste olisi samalla kevyempi. Toisaalta yksinkertainen rakenne myös mahdollistaa kevyempien materiaalien käytön kestävyyden heikentymättä merkittävästi.
2) Varusteita, joiden tuotekehitys on saavuttanut huippunsa vuosikymmeniä sitten, kehitetään huonompaan suuntaan. Esimerkiksi vanha kunnon nahkarukkanen, jossa on irrotettava villavuori, toimii talvella säässä kuin säässä. Erilaiset kiinteävuoriset viritykset kuivuvat hitaammin ja ylimääräiset saumat heikentävät kestävyyttä.
3) Suomessa myytävät varusteet eivät useinkaan ole optimaalisia suomalaisiin vaellusolosuhteisiin. Moni tuote on joko tarpeettoman järeä tavalliseen metsäretkeilyyn tai kelvoton pidemmille vaelluksille.
Nykytilanteesta en voi syyttää sen enempää valmistajia kuin myyjiäkään, sillä varusteiden kehitys on nähdäkseni ohjautunut markkinatalouden lakeja seuraillen. Toivoa paremmasta on hiljalleen havaittavissa. Retkeilyn suosion lisääntyminen kasvattaa varustemarkkinoita ja luo tilaa uusille erikoistuneille yrityksille.
Esimerkiksi arktisen vaeltamisen koulutukseen keskittynyt Ankarat avotunturit myy pienessä verkkokaupassaan muutamia käytännössä toimiviksi havaittuja talviretkeilyvarusteita. Olen kuullut positiivisia uutisia myös kotimaisen Sastan tuotekehityksen suunnasta. Oman maininnan ansaitsee myös Varusteleka, joka on käytetyn armeijatavaran myynnin ohella alkanut kehittää omaa mallistoa – usein perinteisiin, kestäviin varusteisiin pohjautuen.
Yksi vielä Suomesta puuttuu: kevytretkeilyyn erikoistunut kauppa tai valmistaja. Sitä odotellessa täytyy iloita käsillä tekemisen kulttuurin noususta. Ensi vuonna aion lopettaa kauppojen valikoimaan turhautumisen ja opetella tekemään varusteita itse – ensimmäiset kankaat on jo tilattu. Ne sai sentään helposti kotimaasta oululaisen Shelbyn verkkokaupasta.
Hyviä varusteohjeita on Internet täynnä ja niitä voi löytää jopa suomalaisilta sivustoilta. Kannattaa lukea esimerkiksi Akpojan blogia. Jos tamperelainen nuori mies pystyy valmistamaan itse kaikenlaista kotateltasta makuupussiin, miksei helsinkiläinenkin? 🙂
Kiteytit tässä suunnilleen kaiken olennaisen aiheesta. Paremmin ei varmaan voisi tilannetta kuvata. Kunhan tuo työn alla oleva talviteltta valmistuu, postaathan sitten yhtä tyhjentävän raportin prosessin etenemisestä? 😉
Kyllä, prosessikuvaus on tulossa. Siis mikäli teltta ylipäätään valmistuu enkä esimerkiksi tuhoa kaikkia kankaita vajavaisella ompelutaidollani. 🙂
Odotan innolla! 😀
Loistava juttu! Juuri näinhän se on.
Sisälsi myös mainion lupauksen uudelle vuodelle! 😀 Itse tekeminen on kaiken lisäksi erinomaisen mukavaa ja usein jopa palkitsevaa. Niin, ja voisin kuvittella, että helsinkiläiselläkin onnistumisen mahdollisuuksia on. 😉 Lähinnä harmittaa joidenkin materiaalien saatavuusongelmat kotimaasta. Onneksi on tuo Shelby.
Mielenkiinnolla odottelen juttuja projekt(e)ista…
Jep, ihan kaikkea materiaalia ei vielä saa kotimaasta, mutta yllätyin positiivisesti kun selailin Shelbyn valikoimaa. Oikeastaan kaikki laavukankaisen pyramiditeltan valmistukseen tarvittava löytyi. Nyt on pakko opetella tekemään kun on julkisesti luvannut. 😀
Laavukangas on hyvä vaihtoehto tuollaiseen. Äsken tilasin itsekin Shelbystä merinovillakankaita yms (piti kyllä pitää loppuvuosi taukoa ja antaa ompelukoneen jäähtyä, mutta…) ja narut kodan myrskynaruiksi parin viikon päässä kummittelevaa Hossan talvireissua ajatellen. Kunhan tuon joulun nyt lusii tuosta alta pois… 😉 Alle tunnissa lähti paketti tulemaan Tampereen suuntaan.
Se on hyvä, kun vähän lupailee julkisesti. Ei jää tekemättä ja saa aikaiseksi! 😉 Ehkä olet huomannutkin blogissani olevan ketjukäyrälaskurin (http://akpojanblogi.blogspot.fi/2015/10/laskuri-ketjukayra.html), mutta sitä saa vapaasti hyödynnellä. Kannattaa vakavasti harkita reunojen ketjukäyrälle leikkaamista, kun sillä keinolla saa varmasti hyvin kiristyvän majoitteen 🙂
Kyllä, ketjukäyrää on tarkoitus käyttää, taisin kuulla siitä ekan kerran joskus blogiasi lukiessani. 🙂 Tuota laskuriasi en ollutkaan huomannut, mutta jonkin vastaavan excelin ehdin jo netistä ladata.
Muakin kiinnostaa kuulla talviteltan valmistamisesta, sitten kun projekti valmistuu 🙂 Oletko löytänyt siihen jostain hyvän ohjeen, jonka perusteella olet alkanut suunnitella, vai onko nuo piirtämäsi kaavat ihan alusta asti omasta päästä?
Noista käsineistä tuli mieleen, millaisia käsineitä käytät/suosittelet talviseen valokuvaamiseen? Siis sellaiset mitkä olisi sekä lämpimät että niillä pystyy räplätä kameraa? 🙂 Jotkut kynsikkäät sellaisella kärkiosalla, minkä voi sitten taittaa sormien päälle?
Pyramiditeltan mitat ja piirustukset on keksitty omasta päästä, mutta inspiraatiota on haettu kaupallisista toteutuksista. Lopulliset mitat poikkeavat vähän tuossa piirroksessa olevista, koska madaltamalla telttaa hieman saadaan yhtenäisempiä kappaleita 150 cm levyisestä kangaspakasta. Lähimpänä kaupallisista ratkaisuista on varmaan MLD Duomid.
Talvikuvaamisesta olen aiemmin kirjoitellut blogitekstin ”Valokuvaus talviretkillä”, jossa puhutaan myös hanskoista. Eli paksut rukkaset, joilla voi painaa laukaisinta ja alle sormikkaat, joilla hoituu tarkemmat säädöt. 🙂
Hyviä pointteja. Esimerkiksi oma rinkkani oli suuren jahdin tulosta, mutta se on kevyt eikä siinä ole turhia kiinnikkeitä yhtään millekään. Pari vuotta sitten jouduin tilaamaan sen ulkomailta mutta nyt kyseistä pussukkaa saa jo Suomestakin. Suuresti rakastamani Arcteryx tekee mun käyttöön soveltuvia tuotteita. Niissä on kaikki tarpeellinen, muttei yleensä turhia hilavitkuttimia. Hintaa sitten kyllä on.
Mullakin oli muuten aikaisemmin Kajka. Hyvä rinkka, mutta sairaan painava.
Lasten kurarukkaset eivät ainakaan tuollaisten 4-10 -vuotiaiden kädessä kestä käyttöä eikä vettä. Aika monta paria eri valmistajien rukkasia on kulutettu loppuun, ja saumathan niissä usein vuotaa heti. Ehkä noin 30-vuotiaan käytössä niitä käsitellään hellemmin eikä esim. uiteta kuralätäkössä tuntia. 😉
Totta, eivät kurarukkaset kovin kestäviltä vaikuta aikuistenkaan käytössä, mutta toimivat joten kuten jos ei riehu. 🙂 Arcteryxin kamat lienevät hintansa arvoisia, harvemmin on kuulunut kritiikkiä niiden laadusta.
Varsin mainio kiteytys tilanteesta. Yhdyn näkemykseen siitä, että Suomessa markkinan pienuus johtaa ”erikoisempia” asioita kaipaavan kannalta tosi turhauttavaan tilanteeseen: ei ole, eikä saa. Mutta ei tilanne ehkä niin synkkä ole, kuin kirjoituksesta saattaa ymmärtää? Kun jaksaa kaivella ja etsiä, niin monia asioita löytyy Suomestakin. Ultra-kevyet varusteet ovat aika heikosti edustettuna joitain varustetyyppejä (lähinnä vaatteita) lukuun ottamatta, mutta muuten monia juttuja löytyy kotimaastakin. Mutta ei kyllä helpolla!
Ja yleisesti ottaen syyttäisin varusteiden kehityksen suunnasta ainakin osin myös valmistajia. Niin kuin itsekin kirjoitit, tarjonta luo kysyntää kun se tehdään oikein. Ja myyjän kannalta parasta on pystyä myymään tuotetta tarpeeseen, josta asiakas ei edes tiennyt… Onneksi osa valmistajista ui vastavirtaan ja tekee yksinkertaisia, kevyitä, kestäviä ja silti toimivia varusteita.
Psst, sieltä Ankarat avotunturit -kaupasta löytyy myös aika mukavan oloinen Berghausin kevyt rinkka. Ei ihan yksinkertaisia mahdollinen, mutta selvästi oikeaan suuntaan,
Hyviä pointteja. Saattaa hyvinkin olla, että Suomen valikoimat ovat paremmat kuin kuvittelen, mutta en vain osaa/jaksa etsiä tarpeeksi sinnikkäästi. Monet suomalaiset verkkokaupat, jopa jotkut isot ja menestyvät, ovat niin kamalia, etten kestä niiden selailua kovin kauaa. Tyypillisesti kuvat ovat huonoja ja tuotekuvaukset puutteellisia, esim. varusteiden tarkkaa painoa on harvoin ilmoitettu.
Yleensä maailman trendit lopulta päätyvät Suomeenkin, joten ehkäpä kevytretkeily yleistyy lopulta täälläkin ja UL-varusteiden myynnistä tulee kannattavaa.
Kiitos vinkistä, pitääpä vilkaista tuota Berghausin rinkkaa. 🙂
Veit sanat suustani tossa rinkan ja teltan kohdalla. Päädyin neulomaan kesätelttani itse muutamia vuosia sitten: (linkki blogiin http://kennola.vuodatus.net/lue/2008/05/kevyt-vaellusteltta-kahdelle). 90 luvun puolessa välissä ostin itselleni tavallisen 65 litrasen perusrinkan Karrimor panther 65, joka on palvellut minua erinomaisesti. Yksinkertainen, mutta toimiva rakenne, tehty paksusta ja tukevasta cordurakankaasta ja paino n. 1,7 kiloa. Nykyään paljon ohemmista kankaista tehdyt ’kevyet rinkat’ painavat järjestään yli 2,5 kiloa. Muutama vuosi sitten ajattelin korvata sen uudella ja kevyemmällä mallilla, mutta kuten arvata saattaa, sellaista ei ole löytynyt. Niinpä tänä kesänä tyydyin suutarilla vahvistamaan vanhaa rinkkaani, kun ompeleet olivat alkaneet jostain kohdista pettämään. Suomalaisen retkeilyvälinekaupan ongelma on se, että se ei ole valtajien ja retkeilijöiden vaan partiolaisten hallussa. Vaikka itsekin vielä kyseiseen järjestöön kuulun ja oman retkeilyharrastukseni juureet siellä ovat niin uskallan todeta, että perus pertioleireillä ei varusteiden paino ole niin merkittävä tekijä kun autolta siirrytään pari sataa metriä leiripaikalle. Valitettavasti tämä näkyy myös kyseisissä liikkeissä myös asiantuntemuksen puutteena, kun käyn sieltä etsimässä vaellusvarusteita.
Kas, olen tutustunut tuohon telttaprojektiisi silloin kun olin hankkimassa kevyttä kesätelttaa. Pitääkin lukea uudestaan ajatuksen kanssa, kun on tämä oma ompeluprojekti alkamassa. Erittäin mielenkiintoinen ja hieno toteutus.
Suomalainen varusteperinne taitaa tosiaan olla vahvasti partiosta peräisin ja ehkä armeijallakin on osuutensa. Kun vanha sukupolvi opettaa seuraavaa, siirtyy painavien varusteiden filosofia eteenpäin. Vielä ei ilmeisesti ole tarpeeksi suurta massaa kevyempien varusteiden käyttäjiä, jotta isojen kauppojen tarvitsisi muuttaa valikoimiaan.
Mielenkiintoisia juttuja blogissasi! Erityisesti luontokuvaamisen ja vaeltamisen yhdistäminen kiinnostaa itseäni. Vaelluksella kulkee aina mukana kuvauskalustoa viitisen kiloa, joten muiden varusteiden osalta täytyy tehdä tarkkoja valintoja. Suosittelen tutustumaan Ray Jardinen tarjontaan (http://www.rayjardine.com/) rinkan ja majoitteen osalta. Itse on tullut ommeltua kaksi kappaletta noin 60 litraisia kevytrinkkoja, painoa noin 300 g. Myös Ray Jardinen kahden hengen tarppi tuli ommeltua jo monta vuotta sitten. Tänä kesänä kokeilin ensimmäistä kertaa, ja telttaan en enää mene kondenssiveden takia (talvi tietenkin eri asia). Painoa tarpille tuli hyttyssuojan kanssa muistaakseni noin 500-700 g.
Täytyypä seurata blogiasi jatkossa tarkemmin 🙂
Kiinnostava sivusto tuo Ray Jardine, kiitos vinkistä! Rinkan painoksi 300g tuntuu jo utopistiselta, mutta näköjään kaikki on mahdollista. Tarppi + hyttysverkko on varmasti toimiva ratkaisu monissa olosuhteissa. Sen kokeileminen tulee itsellekin joskus vielä eteen.
Löysin viime talvena Honkkarista brittiarmeijan extreme cold weather -kalvorukkaset viitosella. Enää en ole löytänyt, mutta netistä löytynee.
http://www.amazon.co.uk/GENUINE-BRITISH-EXTREME-WEATHER-WOODLAND/dp/B00AQZJTM4
Jos jättää huomioimatta tuon nimessä esiintyvän ”extreme cold weather”, niin muuten on oivalliset vedenpitävät rukkaset. Mitään lämpövuorta ei ole. Istuvuus ei ole pienikätiselle paras mahdollinen, mutta harvoinpa on. Ostin heti kaksi paria, kun myyjä ei ilmeisesti tiennyt, että tällaisesta voisi pyytää kymmenkertaisen hinnan. Toimii hyvin ja kädet pysyy kuivina. Toiseen tuli pieni reikä, jonka sai helposti paikattua.
Kappas, olen ehkä nähnyt jollain tällaiset käytössä ja ihan hyviltä vaikuttavat. Pitääpä harkita jos sattuu löytymään.